Minne talouskriisi suuntaa myötätuntomme?

Wednesday, 18. February 2009     1 comment(s)
Noora Kotilainen
Visiting Research Fellow - The Global Security research programme
Lööpit pullistelevat tänä päivänä heikentyvän talouden synkistä uutisista. Heikentyvät talousnäkymät koskettavat ja pelottavat joka puolella niin yksityisiä ihmisiä, yrityksiä, järjestöjä kuin valtioitakin. Uutiset kertovat synkkää tarinaa siitä, kuinka yrityksiä kaatuu, ihmisiä irtisanotaan, yksityisten ostovoima vähenee, talous hyytyy, taloutta elvyttäessä joudutaan turvautumaan velkaan ja maailmantalous hidastuu. Huoli omasta ja lähipiirin pärjäämisestä täyttää ajatukset. Raha tuntuu häviävän jokaisen tahon taskusta ja talouden joka tasolla painitaan keventyvän kukkaron kanssa. Historialliset mittakaavat täyttävän maailmantalouden myllerryksen keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että silloin kun talouden taantumalla on voimakas vaikutuksensa maailman vahvoihin ja hyvinvoiviin, heijastuvat sen haittavaikutukset voimakkaimmin juuri kaikkein heikoimpiin, niihin joiden pärjääminen ja jopa hengissä pysyminen riippuvat muiden hyvästä tahdosta.

Hyvinvointi jakautuu epätasaisesti niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Myötätunnon, ihmisyyden, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden nimissä maailman vahvemmat ovat tavanneet auttaa heikompia niin paikallisella kuin maailmanlaajuisellakin taholla, jakamalla apua, rahaa ja hyvinvointia sieltä missä sitä on, sinne missä siitä on puutetta. Globaaleista heikkojen ja kärsivien auttamiseen suunnatuista rahavirroista päättävät kansainväliset yhteisöt ja organisaatiot normeineen, valtiot poliittisesti päätetyin kehitysyhteistyömäärärahoin, yritykset avustustoimintaan suunnatuilla lahjoituksillaan ja yksityiset kansalaiset rahalahjoituksillaan sekä vapaaehtoistyöpanoksellaan.

Raha- ja avustusvirtojen suunnat ja saajat määräävät samat tahot. Avustusjärjestöt ja organisaatiot toimivat rahan antajien ja lahjoittajien hyväntahdoneleiden välittäjinä, ja niiden toiminnan edellytykset riippuvat auttamiseen kykenevien rahoittajien taloudellisista myötätunnon osoituksista. Avustustyö, humanitaarinen toiminta ja hyväntekeväisyys toimivat taloudellisten resurssien lisäksi voimakkaasti niin arvojen kuin tunteiden ja kokemuksenkin varassa. Empatian tunne ja oikeudenmukaisuuden kokemukset, velvollisuudentunto sekä jaettavissa olevan rahan määrä ohjaavat hyvinvoinnin tulonsiirtoja.

 Loppupelissä kyse on siis rahamäärien lisäksi solidaarisuudesta; siitä kuinka paljon paremmin pärjäävä kokee voivansa potistaan lohkaistavan heikomman hyväksi ja kenen nähdään apua kipeimmin tarvitsevan. Silloin kun raha karkaa kukkarosta, kun joudutaan priorisoimaan kulutusta ja miettimään omaa pärjäämistä, joudutaan myös kysymään kuinka paljon rahaa riittää heikoimpien turvaamiseen ja tukemiseen. Merkittävää on myös kysyä sitä, mihin empatian tunteet kohdistuvat kun jaettavan rahan määrät vähenevät, eli kuka nähdään resurssien supistuessa ensisijaisena avuntarvitsijana.

Lehdistä lukemillamme ja uutisista kuulemillamme valtioiden, yritysten ja yksityisten kohtaamilla talouden näkymillä on synkät vaikutuksensa maailman kaikkein heikoimpien tulevaisuuteen. Tuntuu, että talouden pahoinvoinnin uutisoinnissa on sivuttu hyvin huolimattomasti talousahdingon koettelemien avustusjärjestöjen ongelmia. Samalla on vaivihkaa sivuutettu maailman mittakaavassa kaikkein heikoimpien, karrikoiden globaalin etelän ja kehitysalueiden asukkaiden – niiden ihmisten joiden eloonjääminen on kiinni mm. myötätuntomme varassa riippuvista ruoka-avustuksista - asema talouskriisin kurimuksessa. Vielä on ennenaikaista sanoa, kuinka talouden vaikeudet vaikuttavat kaikkein heikoimpiin, mutta pelottavia merkkejä on jo ilmassa. Jo nyt varsinkin yksityiset avustusjärjestöt kamppailevat elinmahdollisuuksistaan lahjoitusrahojen vähenemisen seurauksena. USA:ssa ennustetaan jopa kymmenesosan hyväntekeväisyysjärjestöistä kaatuvan talouskriisin seurauksena seuraavan vuoden kuluessa. Talousahdingon puristuksissa elävät yritykset ja yksityiset lahjoittajat eivät enää uskalla tai kykene kantamaan vastuuta edes ympäröivän yhteiskunnan, saatikka sitten globaalin maailman heikoista. Vaarana onkin, että maailman laajuinen finanssikriisi voi vaihtua globaaliksi humanitaariseksi kriisiksi.

Avustusorganisaatiot ovat syystäkin huolissaan talouskriisin vaikutuksista toimintansa resursseihin. Kaikki aiemmat vakavat talouskriisit kun ovat vaikuttaneet alentavasti valtioiden myöntämään ulkomaille suuntautuvaan avustusrahoitukseen, laskien kehitysmäärärahoja jopa 40 prosentilla. Esimerkiksi Suomea kovalla kädellä koetellut 1990-luvun lama leikkasi valtion kehitysyhteistyörahoitusta ennätysmäisellä 62 prosentilla. Sen sijaan maan sisäisen solidaarisuuden koettiin vahvistuvan. Läheltä nähty kärsimys ja puute riipaisivat voimistaen yhteisöllistä toimintaa. Voimakas sisäinen talouskriisi kääntääkin ymmärrettävästi huomion helposti kaukaisten kärsivien auttamisesta omalle takapihalle, siirtäen resursseja paikallisten ongelmien ratkaisemiseen.

Taloudellisella ahdingolla on tapana vaikuttaa niin, että katse siirtyy sisäänpäin ”omiin ongelmiin”, eikä myötätuntoinen katse enää veny ”kaukaisen toisen” kärsimyksen näkemiseen saakka. On mahdollista, että talouden taantuma nostattaa uusia raja-aitoja ja korkeampia muureja globaalin maailmamme kartalle, piirtäen voimaankampia erotteluja ”meidän” ja ”heidän” välille. Pelottavaa tässä yhtälössä on se, että meidän näkökulmastamme kaukainen kärsimys ei kuitenkaan vähene silloin, kun meilläkin menee heikommin – päinvastoin.  Talouden heikkenemisestä kärsivät rankimmin juuri maailman rutiköyhät, ihmiset joiden maailmassa elintason tippuminen tarkoittaa nälkäkuolemaa, ei uuden auton oston lykkäämistä.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, millaiseksi apua tarvitsevien maailmanlaajuinen kartta piirtyy niiden tahojen mielessä, jotka kukkaron kapenemisesta huolimatta vielä kykenevät auttamiseen?  Suuntautuuko apu lähellä olevien taloustaantumasta kärsivien tilanteen helpottamiseen, vai näyttäytyvätkö maantieteellisesti ja kulttuurisesti kaukaiset, absoluuttisesta köyhyydestä ja nälästä kärsivät suhteellisesti läheisempinä kuin talouden paksuina vuosina? Historian opettaa, että hädän hetkellä kaukainen kaikkoaa etäälle, ja lähellä olevan, lähes vertaisen kärsimys vetoaa talouden heikkoina aikoina avaamaan rahamassin nyörejä halukkaammin.

Ensimmäistä kertaa maailmalla on vastassaan nykyisen kaltainen globaalin talouden kriisi. Maailmankartta ja etäisyydet ovat kutistuneet sitten viime talouskoitoksen 90-luvulla. Olisiko nyt perusteita toivoa, että globaalin maailman avustuskartan etäisyydet eivät kasvaisi yhtä pitkiksi kuin viime kerralla, vaikka talouskehitys taas hidastuukin? Venyykö empatiamme uudenlaisessa maailmassa myös kaukaisiin kärsiviin saakka, vai vetoavatko kotoiset leipää jonottavat empatian tunteisiimme voimakkaammin, vaimentaen kaukaisten hätääkärsivien nälkäisen vatsan kurinan äänen jälleen lähes kuulumattomiin? Voimmeko unohtaa globaalin tasa-arvon vaatimuksen juuri silloin, kun näemme kurjuutta ja puutetta myös lähiympäristössämme? Relevantein lienee kuitenkin kysymys empatian lisäksi kylmästä rahasta: siitä mistä riittää rahaa silloin, kun varat vähenevät ja tarvitsevat lisääntyvät? Onko talouskriisin väistämättömänä seurauksena humanitaarinen kriisi?

Texts reflect the opinions of the individual authors

Discussion (1 comments)

19.2.2009, Juhani Harjunharja
 

Humanitaarinen kriisi kasvamassa

Noora Kotilaisen esittämät pelot ja vakavat kysymykset globaalin ja kansallisten talousongelmien vaikutuksista maailman heikoimpiin ovat varmasti aiheellisia.

Maailmamme elää kansainvälisen kapitalismin syvää kriisiä, joka alkoi keinottelupääoman finanssi- ja rahakriisinä, mutta on muodostumassa jo perinteisemmäksi tuotannon kriisiksikin. Ei liene epäilystäkään, ketkä tulevat olemaan tässä pääomien uusjaossa ja -kasaamisessa jälleen ne häviäjät, joiden kohtaloksi on järjestetty kantaa syvin taakka maailman talousongelmista. Tämä kohtalo on tosiaankin järjestettyä, eikä vain sattumaa, sillä köyhimpien alueiden ihmisten rooli on kasvunkin aikana ollut olla pääasiassa raaka-aineiden ja energian lähteiden maamerkkinä ja reservinä rikkaalle osalle kapitalistista teollisuusmaailmaa.

Empatia ja kylmä raha, siinäpä yhtälö, jonka lopputuloksen me jo kokemuksesta tiedämme: ne eivät tule kohtaamaan toisiaan. Talouskriisin seurauksena on humanitaarisen kriisin kasvu, koska humanitaarista kriisiä ei ole voitu poistaa edes hurjan talousnousupyrähdyksenkään aikana.

Ei ole voitu, kun ei ole haluttu. Eli empatia ja kylmä raha muodostavat aina epäyhtälön. Tosin humanitaarisia kriisejä on toki siellä täällä siloiteltu noin muodonkin vuoksi, ettei tule maailmalle liian rankkaa kuvaa nykyisestä liberaalista kapitalismistamme. No sotia on sitten olemassa sopivasti tasapainottamassa näitä empatioita: Irak, Afganistan, Gaza...

Mikäkö ratkaisuksi? Näyttäisi, että ei ole mitään rakaisua tässä talouselämän viidakkoleikissä. On tietenkin olemassa utopia kaiken kattavasta demokratiasta, myös talouden demokratisoinnista. Mutta tähänhän eivät maailman mahtajat halua mennä, sillä se tarkoittaisi todellista kansainvälistä valtioiden, maiden, kansojen ja ihmisten tasa-arvoa myös rahavirtojen hallinnan suhteen.

Tämähän on ajatuksenakin mahdotonta ja kauhistuttavaa pääoman pyhyyden härnäystä. Siksi ovat olemassa näiden valtakeskittymien suuret ja teknisesti tehokkaat sotavoimat, jotka varjelevat pääoman todellisia haltijoita moiselta mahdottomuudelta.

Mutta eihän Suomi ole tällainen maa, eihän? Ei Suomi ole suurvalta, mutta EU:n jäsenenä se jotenkin ehkä hiukan jo näin kuvittelee. Puhutaan EU:n nousevien ja Naton olemassaolevien sotavoimien yhdistämisestä ja siinä samalla Suomenkin integrointia syvälle tätä järjestelmää. Kriisien hallintaan niitä voimia tarvitaan. Miten siihen mahtuu sitten joukkoon empatia? Suomenkaan osalta?

Ei näillä nykyisillä poliittisilla voimilla mihinkään maailman laajuiseen onnelaan olla menossa, ei kansallisestikaan. Johan tuon näkee, miten tänäänkin 19.2.09 yksi valtiovaltamme suurista puolueista (siis kokoomus)ryhtyi pyyläämään maahanmuuttokriittisyyttä. Joten empatia tulee yksityistymään ja vähin erin väistymään yhä enemmän ja enemmän "talouselämän kovien lakien" taakse. Kun kerta on sellainen "tahtotila".

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit