Selontekoa Suomesta ja Euroopan unionista
Tuesday, 14. April 2009  3 comment(s) |
 Tiia Lehtonen
Researcher - The European Union research programme Valtioneuvosto antoi viime viikon keskiviikkona selonteon Suomen EU-politiikasta. Kolmenkymmenenseitsemän sivun pituiseen raporttiin on tiivistetty Suomen EU-politiikan peruslinjaukset, toimintatapa, sisällölliset painopisteet ja vaikuttamisstrategiat. Mikäli selonteon tarkoituksena oli tehdä selkoa unionista ja Suomen toiminnasta siinä, se onnistui kiitettävästi korkeintaan jälkimmäisessä. Selonteko vastaa verrattain ansiokkaasti kysymykseen mitä, mutta ei kysymykseen miten. Se linjaa kyllä Suomelle tärkeitä politiikkasektoreja, muttei avaa lupaavasta ”Unionin sisäinen muutosprosessi” -luvustaan huolimatta esimerkiksi EU:n Lissabonin sopimuksella uudistettuja toimielinrakenteita ja niiden mahdollisia kansallisen tason vaikutuksia. Liturgia siitä, kuinka unionin on perustuttava vahvoille instituutioille ja yhteisten sääntöjen noudattamiseen ei lämmitä enää kaikkia EU-toimijoita. Mitä siis jäi ilmaan? Ainakin kaksi asiaa, yksi kummaltakin laidalta: EU:sta instituutiot ja Suomesta vaikuttamisstrategiat. Mikäli Lissabonin sopimus nyt saadaan ratifioitua, sen myötä Euroopan unionissa on kolme vahvaa toimijaa: komission puheenjohtaja, Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja ja ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Selonteossa tämä tosiasia jää maininnan tasolle. Se, että EU:n institutionaalisessa kehityksessä on olennaista huolehtia ”toimielinten välisestä tasapainosta”, mikä taas puolestaan edellyttää ”itsenäistä ja toimintakykyistä komissiota” ei kerro EU-kansalaiselle sen paremmin kuin tutkijallekaan mitään uusien institutionaalisten pestien keskinäisestä työnjaosta, toimivaltakysymyksiin yhä liittyvistä epäselvyyksistä tai mahdollisista kilpailua aiheuttavista päällekkäisyyksistä. EU:n sosiaalisen ulottuvuuden valjastaminen mukaan on tärkeää ja trendikästä erityisesti ennen vaaleja, mutta samalla se on yksi niistä sektoreista, joista puhuminen on lähes mahdotonta ilman, että se alkaa aina jossain vaiheessa kuulostaa retoriselta – vai mitä mieltä olette ”kansalaisia palvelevasta”, ”hyvinvointia ja turvallisuutta tukevasta” tai ”terveyttä edistävästä” unionista? Vähimmäisstandardien luominen työlainsäädännön alalle kuulostaa konkreettiselta ja järkeenkäyvältä, mutta esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmien yhtenäistämiseen tähtääviä toimenpiteitä tai määräenemmistöpäätösten lisäämistä on unionin tasolla kokemuksen valossa jokseenkin haasteellista toteuttaa. Sosiaalipolitiikka on kansallisesti tärkeä usealle jäsenmaalle, eikä niiden ole sillä alueella helppo luopuva suvereniteetistaan. Ja siitä vaikuttamisesta vielä. On totta, ettei ole olemassa sellaista universaalia – tai tässä tapauksessa siis edes kansallista – menestysstrategiaa, jota voitaisiin aina ja systemaattisesti soveltaa EU-nimisen projektin kaikilla päätöksentekotasoilla. Jos ”ministeriöiden johdon sitoutuminen” tai ”riittävät resurssit” nähdään tärkeimpinä Suomen EU-vaikuttamisen haasteina, pitäisi vielä saada tietää kuinka niihin sitten vastataan. Entä miten nämä selonteon linjaamat tahtotilat siis aikuisten oikeasti toteutetaan? Kuten EU:ssa tyypillisesti, ei Suomessakaan tämänkaltaiseen raporttiin ole mahdollista liittää kaikkien osapuolten kaikkia intressejä. Niinpä on vain hyväksyttävä se, ettei juuri minun tärkeinä näkemiäni institutionaalisia kysymyksiä tai vaikuttamisen keinoja siinä sen enempää setvitty. Tässä vaiheessa riittänee, että Suomi on itseensä uskova, pragmaattisen päättäväinen ja EU:ssa johdonmukaisesti eteenpäin pyrkivä. Pienen jäsenmaan on oltava valpas ja aktiivinen. Siinä mielessä selontekoa oli ilahduttavaa lukea, eikä sen pro-eurooppalainen luonne jäänyt epäselväksi. Lisäksi raportin viimeisellä sivulla sanotaan, että valtioneuvoston EU-sihteeristö käynnistää hankkeen, jossa EU-vaikuttamisen käytännön keinoja ja resursseja arvioidaan. Sitä odotellessa selonteon ehdottomat lempilauseeni ovat kuitenkin seuraavat: ”Tehokkaalla vaikuttamisella pienetkin jäsenmaat voivat vaikuttaa merkittävästi EU:n politiikkaan ja lainsäädäntöhankkeisiin” sekä ”Suomen EU-vaikuttamiselta edellytetään aiempaa suurempaa ketteryyttä mm. [--] vaikuttamisessa.” Ne ovat lähes yhtä informatiivisia ja teräväkatseisia toteamuksia kuin esimerkiksi se, että eteenpäin päästään siirtymällä askel eteenpäin. Texts reflect the opinions of the individual authors |
Discussion (3 comments)SUOMEN BRÄNDI ON SILLANRAKENTAJAN ROOLI HELSINKI PLUS |
Discuss the topic |
Email
Facebook
LinkedIn
Twitter
Delicious
More
Print
Niin todellakin Tiia Lehtonen, "eteenpäin päästään siirtymällä askel eteenpäin". Näin "informatiivinen" ja "anlyyttinen" selonteko todellakin on minunkin mielestäni. En tosin katso asiaa tutkijan näkökulmasta vaan itseni, tällaisen tavallisen tallustelijan näkökulmasta.
Olihan siinä alkupuolella joitain tilastoja ja graaffeja, joiden informaatiota tosin en tekstistä juuri havainnut käsiteltävän. Olivat kaiketi vain tekemässä "selonteosta" ikään kuin aidon luonteista selontekoa. Onhan se jotenkin jämäkämpää, kun liirumlaarumtekstin joukkoon sysää joitakin mielenkiintoiselta vaikuttavia palkkeja ja käppyröitä.
Kaavio 1 sinänsä olisi ollut avuksi syvempäänkin tarkasteluun erityisesti EU-jäsenyyden ajan työttömyyden ja BKT:n kehitysten osalta. Tokihan työttömyys saatiin laskutrendiin vuoden 1995 aikana ja jälkeen, mutta niin vain se on jälleen nousemassa ja vieläpä 1990-vuoden tasolta peräti kaksinkertaisesta "laaksonpohjasta" vaikka BKT:n nousu onkin ollut rivakkaa. Tosin BKT alkoi nousta jo 1994 eli ennen EU-jäsenyyttä. Nythän tuo on jäleen laskussa.
Jos tähän tilastojen joukkoon olisi otettu myös tulonjako-, pääomatulo- ja tuoerojen mudostumista kuvaavat tilastot, olisi informaatio ollut vielä vankempaa. Ehkä myös EU-hankkeelle vielä ongelmallisempaa.
Joka tapauksessa jo tämä ensimmäinen lähtökohta asioiden tarkasteluun olisi herättänyt muutaman kysymyksen siitä, mitä EU-jäsenyys on jättänyt ratkaisematta: tavallista kansalaista koskee nimen omaan työttömyys aina rankimmin. Miksi on näin?
Olisiko tämä niin Suomea kuin koko EU:ta vaivaava kapitalismin perusluonne jollain tavalla rakenteellisenakin ongelmana otettava syvempään syyniin. Miten on demokratian laita, jos se ei koske myös ja erityisesti talouselämää ja sen eri puolia. Miten olisi koko EU:n talouselämän demokratisoinnin suhteen tehtävä? Miksi tätä kysymystä ei edes aseteta?
Olen tietenkin kahlannut tuon paperin lävitse kertaalleen, mutta mitään erityisen merkittävää ja innostavaa en havainnut. Kysymysmerkkejä tuli ja ristiritaisuusmerkintöjäkin lähes joka sivulle. Oikeastaan tuo otsikko "EU-jäsenyyden merkitys" ja sen siältö lamaannuttivat jo sen varran, että loppupaperin teksti tuntui olevan kuta kuinkin yhtä tyhjän kanssa.
Kilpailukykykyykytys on läpijuokseva juonne, mikä ei erityisemmin lupaa hyvää tavallaista työläistä ajatellen. Ehkä Etelärannan pääoman rengit ja käskyläiset näkevät paperin "pörssisarvon" hiukan toisin. Kiitettävänäkin.
Venäjän, tuon suuren naapurimme osalta olisi ollut toivottavaa, että Suomi esiintyisi EU:n ja venäjän kumppanuuden edistämisen suhteen aloitteellisemmin: jos kerta Turkkia pidetään EU:iin kohta soveliaana, voi Venäjää jokseenkin samalla tavoin pitää EU:iin soveliaana kumppanina. Tästä olisi voinut tehdä analyysiä reippaasti tarkemminkin ja rohkeammin. Eli tahtotila 2020-luvulle voisi sisältää Pohjoismaat, Länsi-Balkkanin maat ja Turkin sekä Venäjän. Tosin olisi nyt pikaisesti syytä kysyä asiaa Medvedeviltä, kun hän on tulossa Suomeen.