Tieto muuttaisi vaalitulosta radikaalisti

Thursday, 4. June 2009     0 comment(s)
Aaretti Siitonen
Researcher

Autoritaaristen valtioiden ikuinen ongelma on se, etteivät valtaapitävät voi tietää, mitä heistä ajatellaan. Tarvitaan urkkijoiden verkostoja, jotka jatkuvasti tarkkailevat yleistä mielipidettä, mikä puolestaan synnyttää vainoharhaisen ilmapiirin. Lopulta kansalaiset olettavat aina, että joku kuuntelee, ja turvautuvat jatkuvaan itsesensuuriin. Itsesensuurista tietoinen valtaeliitti tietää, ettei enää voi luottaa urkkijoihinsa ja jää arvailemaan asemansa vakautta.

Demokraattiset valtiot ovat tässä suhteessa siunattuja – vaalit ja äänestykset toimivat suorina tahdonilmauksina, vapaassa mediassa keskustellaan estoitta ja mielipiteet tulevat jatkuvasti esille. Teoriassa.

Todellisuudessa valtaapitävät ovat nyky-Euroopassa vaalien välillä onnettomassa asemassa. Keskusteluja kyllä käydään ja mielipiteitä vaihdetaan vapaasti, mutta lopulta kuitenkin varsin rajallisessa piirissä, jonka kannat eivät heijastu suoraan vaalituloksiin. Vilkkaan kansalaiskeskustelun sijasta päättäjät joutuvat siis luottamaan mielipidekyselyihin.

Mielipidekyselyt ovat kuitenkin laihoja työkaluja, koska ne eivät edellytä tarkempaa tietoa käsiteltävistä asioista. Vastaukset perustuvat usein perusteettomiin mielikuviin. Tämä ei ole kyseltävien aliarviointia – on vain yksinkertaisesti eri asia perehtyä käsillä olevaan asiaan ennen mielipiteen muodostamista.

Europolis –projekti pyrkii korjaamaan tätä puutetta. Viime viikonloppuna Brysselissä järjestetty informoitu kansalaiskeskustelu oli esimerkki uudesta tavasta luotsata yleistä mielipidettä. Tieteellisesti edustavalla satunnaisotannalla valitut 400 eurooppalaista saivat tilaisuuden tutustua käsiteltävien asioiden taustoihin, käydä keskusteluja eri ajatussuuntia edustavien poliittisten toimijoiden kanssa ja tämän jälkeen antaa vastauksensa kysymyksiin, jotka oli esitetty myös prosessin läpikäymättömille.

Lopputulokset olivat muutamilta osin hätkähdyttäviä: Ilmastonmuutosta vastaan suunnatut radikaalit toimet saivat alun perin 72 % kannatuksen, Europoliksen läpikäyneiltä jopa 85 % kannatuksen. Ennen prosessia 69 % vastaajista oli sitä mieltä, että maahanmuuttajien tulisi omaksua uuden kotimaansa tavat, prosessin jälkeen enää 52 %.

Puoluekannatuksen muutokset olivat myös mittavia. Vihreiden kannatus nousi prosessissa 8 prosentista 18 prosenttiin, Euroopan kansanpuolueen (EPP) kannatuksen laskiessa neljästäkymmenestä kolmeenkymmeneen. Sosiaalidemokraattien (PES) kannatus laski maltillisemmin 22 prosentista 21 prosenttiin ja liberaalien (ALDE) kannatus yhdeksästä kahdeksaan prosenttiin.

Yleensä mielipidemittauksiin perustuvat uutiset ovat ikävystyttäviä, mutta Europolis herättää paljon kysymyksiä. Voiko tieto olla puolueetonta? Minkälaisia tuloksia vastaava projekti tuottaisi laadukkaan koulutuksen Suomessa? Missä määrin tällainen altistuminen eliitin ajatuksille muuttaa ihmisen omaa asemaa kansalaisena?

http://www.europolis-project.eu/Default.aspx


Texts reflect the opinions of the individual authors

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit