Yksisilmäinen machiavellismi on huono ajatus ulkopolitiikassa

Wednesday, 24. September 2008     0 comment(s)
Hiski Haukkala
Researcher

Viimeaikaisessa Venäjä-kommentaarissa firenzeläisen valtio-oppineen Niccolo Machiavellin nimi on noussut usein esiin. Useimmiten todetaan Putinin (mutta mielenkiintoista kyllä ei niinkään Medvedevin) lukeneen Machiavellinsa, ja toteuttavan erityisesti hänen klassista oppiaan siitä, että ruhtinaan on parempi olla vihattu kuin rakastettu. Etenkin Venäjän toimissa Georgian tapahtumian tiimoilta on haluttu nähdä näitä piirteitä.

Tämä tulkinta kuitenkin perustuu Machiavellin varsin perinpohjaiseen väärinymmärtämiseen. On totta, että hän kehotti ruhtinasta olemaan mieluummin vihattu kuin rakastettu (sillä se on tunne, joka viime kädessä on aina hänen omassa kontrollissaan toisin kuin rakkaus, joka voi nopeastikin kuihtua pois). Samalla kuitenkin tuntuu unohtuneen, että kyseessä oli ensisijaisesti sisäpoliittinen ohje: ruhtinaan rautasaappaan alla kyyhöttävät alamaiset oli helppo pitää ruodussa sopivasti annostellun julmuuden avulla.

En kuitenkaan usko Machiavellin suositelleen moista ulkopoliittiseksi ohjesäännöksi. Päinvastoin, sillä epäluulo, pelko ja viha ovat huonoja kasvualustoja ulkosuhteille, etenkin 2000-luvulla. Näin on myös Venäjän tapauksessa – etenkin jos sen ulkopolitiikan pääasiallisena tarkoituksena todellakin on usein julkituotu ajatus edesauttaa Venäjän taloudellista vaurastumista ja modernisaatiota.

Tässä projektissa ei pelko juurikaan auta – päinvastoin. Venäjän finanssisektorin viimeaikojen vuoristorata osoittaa, että Venäjä ei ole immuuni muun maailman menolle, vaan on tiiviisti kytköksissä laajempaan eurooppalaiseen ja globaaliin talouteen. Tässä pelissä pärjäämiseksi tarvitaan ennustettavuutta ja luotettavuutta, jota Georgian kriisi on omalta osaltaan murentanut.

Onkin olemassa Venäjän kannalta se vaara, että viimeaikojen pullistelu kostautuu Venäjän oman toimintaympäristön tiukentumisena: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Muutos on jo havaittavissa. Esimerkistä käy viime viikolla UPI:n isännöimä ”Strengthening ESDP: The EU’s approach to international security”–seminaari, jossa puhuja toisensa perään alleviivasi Venäjän kasvanutta uhkaa unionille. Myös Yhdysvaltain kohdalla muuttunut tilannearvio Venäjästä näyttää nostavan vahvasti päätään. Lisäksi mielenkiintoista on ollut havaita, että Venäjän likeinen kumppani Kiina on pysytellyt Georgian tiimoilta aivan hissukseen.

Venäjä saattaakin pian olla tilanteessa, jossa se huomaa karkoittaneensa kumppaninsa ja omilla toimillaan sementöineensä aiempaa vahvemman transatlanttisen konseksuksen Venäjän aikeiden vastustamisesta. Lisäksi se, että tällä hetkellä Venäjän ystävät enenevässä määrin tuntuvat löytyvän Nicaraguan ja Venezuelan kaltaisista maista ei ole hyvää PR:ää Venäjällekään. Tämä on Moskovan kannalta aivan väärä viiteryhmä ja ajan mittaan tämän täytyy valjeta myös venäläisille itselleen. Tällaista politiikkaa Machiavelli tuskin olisi Putinille suositellut.


Texts reflect the opinions of the individual authors

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit