Aktiivisen vakauttava työkalupakki: analyysi presidentti Niinistön uudenvuodenpuheesta

Friday, 9. January 2015     0 comment(s)
Mika Aaltola
Programme Director - the Global Security research programme

Presidentti Niinistön puhe koosti tähän asti eheimmän ja selkeimmän näkemyksen Suomen asemasta ja sen suhteesta käynnissä olevaan kansainvälispoliittiseen kriisiin. Puheen yksityiskohtien analyysi on hyvä suhteuttaa laajaan tulkintakehykseen, joka tarkastelee toimijoiden mahdollisuuksia suhteessa kasvavaan konfliktiin. Tämänkaltainen yleispätevä ja historiallisesti syvä tulkintakehys löytyy Ateenan ja Spartan suursodan kuvaajalta Thukydideeltä. Hän kirjoitti sodan keskeisten hahmojen puheisiin perustuvan teoksensa Peloponnesolaissodanmuistutukseksi tuleville sukupolville. Hyveelliselle politiikalle keskeistä oli muistaa tietyt merkit, joiden huomaaminen oikeaan aikaan mahdollistaa varautumisen odotettavissa oleviin tapahtumiin. Hyveelliselle poliittiselle puheelle keskeistä oli muisti ja muistuttaminen. Syvenevän konfliktin ensimmäisiä merkkejä on muistin vähittäinen katoaminen, joka entisestään ruokkii sodan kierteiden voimakkuutta. Thukydideelle oli keskeistä myös inhimillisen tilan säilyttäminen, ja jos mahdollista, laventaminen. Inhimillisellä tilalla Thukydides viittasi poliittisen yhteisön kykyyn yhtäältä kamppailla todellisuuden sattumanvaraisuutta vastaan, ja toisaalta taistella kylmään voimaan perustuvia lainalaisuuksia vastaan. Niinistön puheessa on paljon yhteneväisyyksiä Thukydideen pragmaattiseen yleisnäkemykseen. Niinistö herättelee ja muistuttaa. Hän myöskin korostaa jo tehtyjä ratkaisuja. Presidentti Niinistö korostaa käytettävissä olevia mahdollisuuksia, joiden tilannesidonnaisella yhdistelyllä Suomi voi aktiivisesti osallistua oman asemansa ja pohjoisen Euroopan vakauttamiseen.

Niinistön mukaan Suomi osallistuu monenkeskiseen tilanteen vakauttamiseen, jotta mahdollisen konfliktin alku saadaan tulpattua ajoissa. Perinteisesti Suomessa on korostettu konfliktia estäviä rakenteita, kuten EU, ETYJ ja YK. Nämä instituutiot ovat muodostaneet passiivisen pidäkkeen konfliktien syntymiselle ja leviämiselle. Niinistön puhe keskittyy kuitenkin aktiivisessa käytössä oleviin vakauttaviin työkaluihin. Niinistö korostaa toteutettuja, toteutuskypsiä ja mahdollisia toimia. Tämän työkalupakin joustava käyttö tarjoaa välineitä tasapainottaa turvallisuustilannetta myös odottamattomien tapahtumasarjojen varalta.


Turvallisuuspoliittiset hyveet

Konfliktin keskellä keskeistä on poliittinen muisti. Tilanne ei saisi riistäytyä irti tietyistä muistuttavista ankkureista. Miten ja mistä Niinistö muistuttaa? Hyvän puheen ensimmäinen lause on tärkeä. Se on silta sitä seuraavaan tekstiin. Sitä hiotaan ja mietitään. Presidentti Niinistö aloittaa runollisesti, mutta kuvaavasti: "Kansalaiset, kulunut vuosi on jättänyt meille paljon hyviä muistoja, mutta myös sellaisia, joita edes aika ei välttämättä kultaa". On mahdollista, ettei tuleva kehitys kultaa vuoden 2014 negatiivista tapahtumien kulkua. Presidentin mukaan siitä ei välttämättä selvitä pelkällä säikähdyksellä. Vaikka Ukrainan tilanne saataisiin sovituksi, taustalla olevat tekijät - kuten Venäjän halu haastaa olemassa ollut eurooppalainen järjestys - eivät ehkä katoa. Tilanne ei selkeydy myöskään talouden ja isojen rakenteellisten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, osalta.

Lopuksi Niinistö keskittyy 101-vuotiaaseen sotaveteraaniin Hannes Hynöseen. Presidentti mainitsee hänen olevan pitkän elämän osaaja sekä selkoajattelija. Hynösen, joka on Suomea vanhempi, taito perustuu vahvalle, mutta terveelle itsetuntemukselle: "Että mittaa muilta odottamansa siihen, mitä itse tekee. Että muistelee mukavat, mutta tietää ikävät". Presidentti muistuttaa valtiollisesta yhteismielisyydestä, joka perustuu kansalaisten terveelle itsetunnolle. Hannes Hynösessä kiteytyvät myös sitkoisuuden ja sisukkuuden hyveet. Niinistö lisää hyveiden joukkoon vielä yhteiseen hyvään tähtäävän tekemisen. Nämä kansalaisarvot auttavat selviytymään niin sodan kuin rauhankin aikana. Niinistö tuntuu sanovan, että hyveellinen kansalaisuus on poliittisen ystävyyden muoto, jonka tulisi yhdistää jakolinjoista huolimatta. Kaiken ei tarvitse olla jaettua, mutta perushyveet auttavat käytännön asioissa löytämään yhteistä linjaa. Käytäntöä ei tulisi yli-ideologisoida, eikä valintoja pitäisi nähdä ihmisiä kategorisesti erottavina symboleina. Vieläkin konsensus-orientoituneessa yhteiskunnassamme kiistat johtavat puoliautomaattisesti keskeisten vaihtoehtojen poissulkeutumiseen. Ulkopolitiikan hoitaminen alkaa polkea joko paikoillaan, tai kanavoituu neutraaleihin suuntiin. Pienen maan tarvitsema liikkumatilaa kapenee.

Niinistö korostaa yksimielisyyttä joka pyrkii selkeisiin ratkaisuihin. Kaikille jotain -politiikka ei voi johtaa Suomea turvattomassa tilanteessa. Puheen talousosiossa on dramaattisia elementtejä, jotka korostavat turvallisuuspoliittisen pääosion vaikutusta. Mitä vaikeiden aikojen yksimielisyys vaatii, ja mitä tekemistä sen pitäisi mahdollistaa? Niinistö siteeraa Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin lausahdusta: "Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi niin tehtyämme". Ongelmien edessä välttämättömyydestä tulisi kyetä tekemään hyve. Niinistö kiteyttää Junckerin ajatuksen seuraavasti: "Päättäjät kyllä tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, ja jos he sen tekevät, me valitsemme heidät uudelleen". Kaikki on pidettävä mukana, mutta välttämättömän hyveellisyyden pitäisi olla suomalaisia yhdistävä perusarvo erityisesti kriittisillä hetkillä. Ulkopolitiikassa tämä saattaa tarkoittaa, ettei ulkopolitiikan johtamiselle saisi asettaa liikaa sisäisiä rajoitteita vain, koska halutaan jääräpäisesti pitäytyä omissa ideologisissa ennakkokäsityksissä tai kuvitelluissa kannattajia stimuloivissa näkemyksissä. Pienimpien yhteisten nimittäjien näennäiskonsensus on hyvien aikojen piirre. Huonoina aikoina se on pahe - yksimielisyysvaateet voivat jarruttaa välttämätöntä toimintaa.

Thukydides tuomitsi erityisen selkeästi kaksi pahetta. Yhtäältä kapeakatseisen ajattelun ei saisi antaa vietellä näennäisellä terävyydellään. Tässä on tarpeen muistuttaa perusasioista. Poutasäällä vakiintuneet puheenparret hakevat omaa artikulaatiotaan myös muuttuneissa olosuhteissa. Ne saattavat kuulostaa harkituilta ja kylmän viileiltä, mutta ovat vain laiskistuneen ajattelun toisintoa. Ketteryyden asemasta ne tuottavat tilanteeseen sopimatonta anakronismia. Samalla ne hämärtävät selkoajattelua, johon tarvitaan ravistelevia kontrasteja ja muuttuneen tilanteen konkretisointia. Toisaalta keskeistä kaikelle älykkäälle päätöksenteolle on Thukydideen mukaan hyveellinen viive. Tätä estää konfliktiajalle ominainen kiireen ja nopeiden oivalluksien ylikorostuminen. Vaikka tilanne huolestuttaa, Suomella ei ole liian kiire. Sen on pakko operoida niillä välineillä, joita on luotu aikaisemmin. Suomi ei voi vääntäytyä hetkessä kylmän sodan ajan asentoon. Se ei voi myöskään hypätä Naton syliin. Ongelmat eivät ole helposti ratkaistavissa. Niinistön puheessa tämä näkyy selkeän ilmaisun tiivistymisenä nyt kun tapahtumien käynnistymisestä on kulunut vuosi. Aikaisemmin puhe on ollut monimielisempää. Miksi? Koska tilanne on ollut hahmottomampi. Vaikka ajan tempo kriisissä nopeutuu, Suomella on ollut varaa Thykydideenkin korostamaan päättäväiseen hitaasti kiirehtimiseen.


Hienosäädöstä ja vastakkainasettelusta pragmaattiseen tekemiseen

Niinistön puhe tekee selväksi, että Ukrainan konflikti kielii suuresta muutoksesta. Se kuvastaa sodan ja rauhan kysymysten paluuta Euroopan tajuntaan. Niinistö näkee Ukrainan "tapahtumien" tuoneen sodan Eurooppaan. Tämä sodan paluu Venäjän lähialueille pakottaa Suomea luopumaan pienten askelten politiikasta. Passiivisen odota-ja-katso -politiikan aika on ohi. Kaukomaiden kriisit ja katastrofit ovat mahdollistaneet sivustaseuraamisen. Nyt tämä konfliktien maailma koskettaa Suomen välittömiä intressejä ja vaatii aktiivisempaa vakauden hakemista. Aikaisemmat Niinistön käyttämät kielikuvat aidan päällä olemisesta ja ulkopolitiikan neljästä jalasta ovat korostaneet tasapainon tärkeyttä vakaudelle. Tämä vakaus on kiinni omasta tekemisestä, eivätkä muut (esim. NATO) voi sitä Suomelle tuottaa.

Niinistö muistuttaa odotuksien pettäneen: "Näimme, ettei Eurooppa ollutkaan rauhan tyyssija". Puheen rakenteessa tämä vertautuu seuraavaan lauseeseen: "Opimme myös, ettei talous korjaannu pelkästään odottelemalla sitä seuraavaa kasvukautta". Pelkkä odottamisen ja sivusta seuraamisen ajanjakso sekä turvallisuudessa että taloudessa on ohi. Asiat eivät korjaannu ilman aktiivista vaikuttamista turvallisuuden kohentamiseksi tai taloudellisen kasvun aikaansaamiseksi. Sama painotus on myös lyhyessä ilmastopoliittisessa osuudessa: "Löytyykö yhteisymmärrys edes kaikkia kohtaavan yhteisen ongelman ratkaisuun?" Toimijoiden tulee olla vastuullisia, mutta samalla tunnistaa omat mahdollisuutensa. Joutilas odottaminen ei ole ratkaisu. Ehdotettujen ratkaisujen täytyy olla toteutettavissa.

Passiivisen hienosäätämisen asemasta Niinistö peräänkuuluttaa aktiivisia ja konkreettisia tekoja: "Olemme siis siirtyneet hienosäätöjen ajasta jälleen peruskysymysten ääreen". Muutokset turvallisuusympäristössä pitää havaita ja kohdata. Ajan ostaminen pelkällä korkealentoisella puheella johtaa vain riskien jatkuvaan kasautumiseen. Toimeen tarttuminen ja konkreettiset teot saattavat tuntua riskipitoisilta monimutkaisessa maailmassa, mutta nämä etupainotteiset riskit ovat kuitenkin tuntuvasti helpommin hallittavissa kuin tekemättömyydestä ja odottelusta kertyvät riskit.

Puheen alun Venäjä-osiossa Niinistö omaksuu ymmärtävän lääkärin asemasta tuomarin roolin. Tämä on silmiinpistävä muutos verrattuna moniin aikaisempiin puheisiin, joissa pääpaino on ollut yksinomaan terapeuttisessa roolissa. Suomi tuomitsee Venäjän tekemät laittomuudet. Tuomitseminen on tuotu Venäjän tietoon kahdenkeskeisesti ja EU:n välityksellä. Niinistö ei ainoastaan tuomitse aluevaltauksia ja laitonta voimankäyttöä, vaan tuo esille myös Venäjän yritykset rajoittaa valtioiden itsemääräämisoikeutta. Tämä on tärkeä lisäys. Näiden yritysten tuomitseminen pitää Suomen kaukana etupiiriajattelun hyväksymisestä. Samalla Suomi Venäjän rajanaapurina korostaa omaa oikeuttaan valita ratkaisunsa itse. Vaikka Niinistö käyttää normatiivista kieltä, on hyvä huomata, että Venäjä-osuuden sanomalle löytyy toimintaorientoitunut sisältö puheen myöhemmässä osassa. Siinä perustellaan, miksi Suomi on jo tasapainottanut puolustus-, turvallisuus-, ja ulkopolitiikkansa suhteessa Venäjän toimiin. Venäjän toimet ja Suomen vakauttavat ratkaisut nähdään sopusuhtaisina tilanteen tässä vaiheessa.

Niinistö toteaa Eurooppaan palanneen vastakkainasettelun olevan "uudenlaista”. Vastakkainasettelun kierteen keskiössä on Ukraina, mutta "kasvanut jännite heijastuu myös Suomen lähialuille”. On tulkittavissa, että kierteen syvenemisen ja leviämisen pysäyttäminen on oleellista, jotta uhka ei realisoidu myös lähempänä Suomea. Suomen vakauttavana intressinä on ylläpitää keskusteluyhteyttä Venäjään. Niinistö käyttää määrettä "tiivis". Tämä on poikkeama aikaisemmasta ulkopoliittisesta kaavasta, jossa yhteyttä Venäjään on luonnehdittu positiivisemmin. Niinistö jatkaa kuvaavasti: "Pyrimme ... jatkamaan kaikkea sitä yhteistyötä, mikä näissä oloissa on mahdollista". Presidentti näkee yhteistyölle olevan rajoitteita. On tärkeää huomata, miten Suomen sitoutuminen länteen kuvataan tässä yhteydessä: "Venäjä hyvin tietää, että Suomi on ja pysyy osana länttä". Suhde länteen antaa Suomelle syyn ja kyvyn säädellä suhteitaan Venäjään. Tästä ei Niinistön mukaan ole Venäjällä harhaluuloja vaan asia on selkeästi ilmaistu myös Venäjän suuntaan. Tämän toteaminen korostaa sitä, että Niinistö puheen sisältö on suunnattu myös viestiksi Venäjälle.

Niinistö myös varoittaa Venäjän valitseman toimintalinjan seurauksista - kylmän valtapolitiikan paluu tuottaa viidakon lakeja: "Jos valta onkin joskus kasvanut kiväärin piipusta, niin enää sieltä kasvaa vain kaaos". Vielä suuremman kriisin mahdollisuutta ei voida selkeästi sulkea pois. Niinistö toteaa yllättävienkin uhkakuvien olevan nyt mahdollisia. Näihin on varauduttu pidäkkeitä ja puskureita rakentamalla. Tähän tasapainottavaan työkalupakkiin kuuluu koko Suomen ulkosuhdetaitojen kirjo puolustuspolitiikasta kahdenkeskiseen ja monenkeskiseen diplomatiaan. Suomi ei ole passiivinen sivustakatsoja. Se ei ole ajautumassa mihinkään, vaan kykenee vaikuttamaan omien tavoitteidensa toteutumiseen. Työvälineiden ohella Niinistö kuvaa myös tavoitetta. Sen avulla turvataan suomalaisten vapaus, turvallisuus ja hyvinvointi. Määritelmä on valtiollista turvallisuutta laajempi. Siihen liittyy yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.


Siirtyminen aktiiviseen vakauspolitiikkaan

Vakauspolitiikka on kuulunut Suomen ulkopolitiikan perustoihin jo vuosikymmenien ajan. Nyt presidentti Niinistö puhuu "aktiivisesta vakauspolitiikasta". Tämän voi tulkita viestivän tarvetta aktivoida vuosien varrella passivoitunutta ulkopolitiikkaa. Puhe korostaa muuttunutta tilannetta, havahtumisen tärkeyttä, ja sivustakatsomisen ongelmallisuutta. Käsitteellä 'aktiivinen' on historiallisia vertauskohtia. Tärkeä ulkopolitiikan aktivointi tapahtui 1960-luvulla pian noottikriisin ja Kuuban tilanteen purkautumisen jälkeen. Sodan loppuasetelma alkoi menettää merkitystään yksinomaisena Suomea määrittävänä piirteenä. Suomi ei enää kokenut itseään pelkästään oman maantieteensä uhrina. Huomio kiinnittyi tosiasioiden muokattavuuteen ja jalostettavuuteen. Marginaalisella ja pienellä voi olla valtaa ja sanansa sanottavana kansainvälisissä suhteissa. Nyt puoli vuosisataa myöhemmin Suomen asema on muuttunut. EU-jäsenyys ja aktiivinen rooli eurooppalaisissa instituutioissa yhdessä pohjoismaisen vakauden ja NATO-yhteensopivuuden kanssa antavat Suomelle työkaluja, joilla se voi vaikuttaa omaan ja muiden kohtaloon. Suomi on tärkeä myös sotilaallisessa mielessä. Suomi ei ole vain pelinappula, vaan sen omilla päätöksillä on vaikutusta muihin, ja muilla on intressinsä tukea Suomea.

Aktiivinen vakauspolitiikka viittaa vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Aikaisemmin vakauspolitiikalla on viitattu vakaan demokraattisen ja sääntöpohjaisen vyöhykkeen vahvistamiseen erityisesti Pohjois-Euroopassa. Tämän nähtiin riippuvan EU:n yhteistyön tehokkuudesta. Suomessa on haluttu lujittaa yhteisen politiikan suunnittelua ja olla aloitteellisia sen suuntaamisessa. Ehkäpä on tulkittavissa niin, että passiivisella vakauspolitiikalla voidaan viitata tasaisten muutosprosessien hallintaan. Keskeistä on kehittää ja vahvistaa olemassa olevia vakausinstituutioita pidemmällä aikajänteellä. Niinistön vakauspolitiikasta käyttämä määre 'aktiivinen' puolestaan voi viitata nopeampaan muutokseen sopeutumiseen. Siinä vaaditaan ketterämpiä ja konkreettisempia työkaluja, sekä niiden joustavaa yhdistelyä tilanteen mukaan.Ukrainan tilanne on yhtäältä ollut isku keskeisten passiivisten vakausinstituutioiden uskottavuudelle, kuten ETYJ:lle. Toisaalta näiden rooli on korostunut muiden välineiden puutteessa. Tämä ristipaine korostaa Suomen omien välineiden aktivoinnin tärkeyttä. Tästä hyvänä esimerkkinä oli Niinistön matka Venäjälle Putinia tapaamaan.

Aktiivisia tai aktivoitavissa olevia työkalupakin välineitä on useita. Suomen turvallisuus on vankasti kiinni lännessä. Turvallisuuspoliittisesti olemme liittoutuneita EU:n kanssa, jolla on käytössään taloudelliseen turvallisuuteen vaikuttavia välineitä rahaliitosta sanktiopolitiikkaan monen muun politiikkasektorin ohella, kuten kumppanuuspolitiikka, energiapolitiikka ja vapaakauppaneuvottelut. Puolustuspoliittisista välineistä Niinistö mainitsee yhteistyön Ruotsin ja NATO:n kanssa ja EU:n puolustusdimension kehittämisen. Pelotepolitiikkaa Niinistö haluaisi vahvistaa lisäämällä huomattavasti käytössä olevia resursseja. Aktiivisessa työkalupakissa on myös kahdenkeskisiä välineitä suhteessa Venäjään. Länteen ankkuroitu aktiivinen vakauspolitiikka tarkoittaa näiden välineiden tehostettua käyttöä ja niiden välisten yhdistelmien tilannesidonnaista hyödyntämistä. Kiinnittyminen länteen vaikuttaa siihen, ettei Suomi hae paikkaa lännen ja idän välistä. Kolmatta tietä ei nähdä vakauttamisvälineenä.

Suomalainen turvallisuusajattelu on siirtynyt yhä enemmän verkostokeskeiseen ajatteluun. Kyvykkyyksiä tuotetaan yhdessä luotettujen kumppanien kanssa. Linkittyminen tähän yhteistyöhön vaatii yhteensopivuutta, yhteistä suunnittelua ja harjoittelua. Niinistö viittaa todennäköisesti tähän korostaessaan läntisen kumppanuuden olevan yksi Suomen turvallisuuden peruspilareista. Ensimmäisenä kumppanuusulottuvuutena Niinistö mainitsee EU:n. EU kehittyi alun perin rauhan projektina, jonka tarkoituksena oli vähentää konfliktien todennäköisyyttä monitasoisen integraation kautta. Niinistö muistuttaa EU:n turvallisuustoimijuudesta, joka usein unohtuu kun keskitytään NATO-kysymykseen. EU:lla on turvallisuuden alueella keinoja, kuten taloussanktiot, joiden avulla se voi vaikuttaa myös Venäjän sotilaalliseen toimintaan. EU:lla on myös kriisinhallintavalmiuksia. Lisäksi EU on kehittänyt kykyään turvata uusia toimintaympäristöjä, kuten yhä tärkeämpää avaruusteknologiaa.

Nykymaailmassa, jossa myös Venäjä on hyvin riippuvainen taloudellisesta turvallisuudestaan, turvallisuus- ja puolustusratkaisut eivät ole täysin erillisiä. EU:lla on myös solidaarisuus- ja yhteisvastuusitoumuksensa, joiden noudattamatta jättämisen Niinistö toteaa uhkaavan koko EU:n olemassaoloa. Lissabonin sopimuksen yhteisvastuulauseke velvoittaa jäsenmaita yhteistyöhön kriiseissä ja luonnononnettomuuksissa. Lausekkeelta puuttuu konkreettista sisältöä, mutta on selvää, että myös sodan aikana valtioilla on velvollisuus auttaa toisiaan. Suomikin on näihin ratkaisuihin sitoutunut. Niinistö voi tulkita korostavansa EU:n kollektiivisia turvallisuussidoksia. Suomikaan ei voisi jäädä sivustaseuraajaksi jos EU:n jäsenmaan aluetta loukattaisiin. Tässä mielessä Suomen tulkinta EU:n turvallisuusulottuvuudesta on muuttunut laajempaan ja vakauttavampaan suuntaan. Presidentti Halosen aikana Suomi suhtautui penseästi EU:n turvatakuisiin. Niinistön painotukset kuitenkin luovat mielikuvan EU:n yhteisen turvallisuuden keskeisestä merkityksestä Suomelle.

EU:n jälkeen Niinistö mainitsee kahdenvälisen suhteen kehittämisen Ruotsiin. Konkreettisia askelia on jo otettu, ja niitä on odotettavissa uusia. Niinistö myös arkipäiväistää toteutettavia turvallisuus- ja puolustusratkaisuja. Hän ei esitä monimutkaisia väittämiä. Hän korostaa jo tehtyjä ratkaisuja. Tätä lähestymistapaa käytetään myös kahdessa NATO:a suoraan käsittelevässä lauseessa. Kumppanuus on viety uudelle tasolle ja kumppanuustason korottamista jatketaan: "Olemme vieneet myös Nato-kumppanuutemme uudelle tasolle ja jatkamme tätä työtä". Tämä lause olisi tulkittavissa viime aikoina paljon puhutun 'kultakorttimallin' mukaisesti. Tämä tulkinta on kuitenkin ennenaikainen, koska tämänsuuntaiset mallit ovat NATO:ssakin vasta kehitteillä. Mutta selvää on, että Suomella on tarjottavana suorituskykyjä, joita useilta NATO-mailta puuttuu. Suomi ei aio olla NATO:n suhteen mikään vapaamatkustaja. Suomella on kumppanina valmiuksia tarjottavana. Niinistö päättää turvallisuuspoliittisen osuutensa lauseeseen: "Sanomattakin on selvää, että jäsenyyttä on aina mahdollista hakea, jos niin haluamme". NATO:a ei rajata pois. Tämä olisi voinut tapahtua lykkäämällä option lunastusmahdollisuutta ajallisesti, kuten hallitusohjelmissa on tehty. Toinen mahdollinen tapa NATO-mahdollisuuden sulkemiseen olisi ollut viitata muihin käynnissä oleviin prosesseihin tai neuvotteluihin, jotka olisivat automaattisesti sulkeneet pois NATO-mahdollisuuden. Presidentin puhe mainitsee kuitenkin NATO:n jäsenyyden EU-turvallisuuden, Ruotsi-yhteistyön ja tehostetun NATO-kumppanuuden jälkeen. Se ei ole ensisijaista tässä vaiheessa. Se vaatii myös yhteisen tahtotilan.


Hahmotelma Suomen turvallisuuden työkalupakista

Presidentti Niinistön toinen uudenvuodenpuhe tapahtui kriisin keskellä. Selkokielisyydessään se poikkesi uudenvuodenpuheita usein leimaavasta liturgisesta latteudesta. Uudenvuodenpuheiden liturgisuus on usein kuulostanut todellisuudelle vieraalta. Kuulijoilla on omat historiallisesti rakentuneet käsityksensä maailmasta ja varsinkin Venäjästä. Suomalainen lähestymistapa ulkosuhteisiin on kuitenkin pyrkinyt uhkakuvien purkamiseen. Historiallisesti merkityksellisiä uhkakuvia ei ole haluttu toistaa, vaan purkaa. Näin puheiden kieli on saattanut kuulostaa lattealta, ympäripyöreältä ja vieraalta. Ajatuksena on ollut, että käytetty kieli voi entisestään lisätä ja provosoida ulkoisia uhkakuvia. Puheita luetaan myös ulkomailla. Jos Suomi ei provosoi (ts. tunnista ulkoista uhkaa julkisesti) sen voi olettaa madaltavan kriisitunnelmaa ja helpottavan ongelmanratkaisua. Ehkäpä tässä on syy siihen, miksei presidentti Halonen vuoden 2009 uudenvuodenpuheessaan käsittele Georgian sotaa: Miksi käsitellä asiaa, josta puhuminen voisi itsessään tuottaa epävakautta? Suomalaiset ovat seuranneet Ukrainan tapahtumia yhä huolestuneempina. Tilanne on vaikuttanut kriittiseltä. Tässä tilanteessa kaksoispuhe, jossa sanotaan yhtä, vaikka tosiasiassa tiedetään toista, ei olisi enää ollut riittävää kotimaisen luottamuksen synnyttämiseen. Niinistön puheessa tämä ongelma ratkaistaan korostamalla konkretiaa ja tekoja. Selkeys on keskeisessä roolissa. Presidentti Niinistö kertoo sen, mikä Venäjälle on jo tehty selväksi. Tilanteen selkeyttäminen ei voi perustua liturgiaan. Uhkien julkinen tunnistamattomuus saattaisi jopa ruokkia strategisia uhkia ja johtaa ratkaisumahdollisuuksien vaikeutumiseen.

Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa presidentin puheiden rooli on hyvin tärkeä. Se luo yleisiä ulkopoliittiseen puheen tapoja. Tämä on yleisempi ilmiö: keskeisten hahmojen käyttämä retoriikka ei ainoastaan taivuttele muita, vaan luo peruspohjan muiden argumentaatiolle. Suomessa ilmiöllä on kuitenkin erityinen historiansa. Esimerkiksi Kekkosen Suomessa sekä rauhantutkija että eversti seisoivat Kekkosen takana ja kierrättivät hänen sanomisiaan. Kekkosen puheet olivat riittävän monimerkityksisiä salliakseen omien ajatuksien artikuloinnin niiden varassa. Tämä perinne elää myös tänään. Nytkin puoluejohtajat vakuuttavat ja vetoavat olevansa presidentin linjan takana. Linjasta on vain monia muotoiluja. Ajat ovat samalla myös muuttuneet. Presidentin linja on saanut positiivisemman hengen, jota voidaan käyttää omien argumenttien muotoiluun. Aikaisempi negatiivinen henki, joka korosti positiivisen sisällön asemasta linjasta poikkeamisen vaarallisuutta, on jäänyt taustalle.

Presidentti Niinistön puhe oli selkokielinen. Siinä oli uusia painotuksia erityisesti aktiivisen vakauspolitiikan osalta, joiden tulkinta ei ole vielä täysin vakiintunut. Suomen työkalupalkkiin kuuluu erilaisia mutta toisiinsa dynaamisesti liittyviä välineitä. Puheessa jäsennellään toteutetut, toteutuskypsät ja mahdolliset toimet. Ensiksi, toteutetut toimet ovat yhteydenpito Venäjään, yhteistyö Ruotsin kanssa, EU-yhteisvastuu, ylläpidetty kansallinen puolustus, kiinni oleminen lännessä, tehostettu NATO-kumppanuus ja Itämeren alueen funktionaalinen yhteistyö. Toiseksi, toteutuskypsiin toimiin kuuluu syvenevä yhteydenpito Venäjään, syvenevä yhteistyö Ruotsin kanssa, NATO-kumppanuuden tason nosto, sekä puolustusresurssien merkittävä korotus. Lopuksi, mahdollisia välineitä ovat NATO-jäsenyyden hakeminen ja EU-puolustuksen syntyminen. Nämä puheessa mainitut aktiiviset välineet toimivat passiivisen vakauspolitiikan instituutioiden, kuten ETYJ:n ja EU:n ohessa. Eri välineet mahdollistavat tilannesidonnaista joustavuutta ja laventavat Suomen turvallisuuspoliittista toimintakykyä. Toteutuskypsät ja mahdolliset välineet on hyvin tärkeä säilyttää mukana vaihtoehtojen joukossa, koska tulevaisuus on epävarma. Mahdollisten välineiden poissulkeminen tekee aktiivisesta vakauspolitiikasta vähemmän dynaamista ja ketterää. Esimerkiksi NATO-option kiistäminen tai EU-puolustuksen näkeminen täysin utopisena ei ota huomioon niiden tuomaa lisäarvoa Suomen kyvylle viestittää puolustuskykyään ja tasapainottaa yllättäviä negatiivia kehityskulkuja.

 

Texts reflect the opinions of the individual authors

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit