Pohdintaa kansanmurhapäätöksestä

Tuesday, 10. February 2015     0 comment(s)
Katja Creutz
Senior Research Fellow - The Global Security Research Programme

Valtiovastuun ja yksilövastuun käsitteet ja järjestelmät ovat toisistaan riippuvaisia enemmän kuin annetaan ymmärtää

YK:n Kansainvälinen tuomioistuin (International Court of Justice), jonka tehtävänä on ratkaista valtioiden välisiä oikeusriitoja, antoi helmikuun alussa 2015 ratkaisunsa 16 vuotta sitten alkaneeseen kansanmurhakäräjöintiin Kroatian ja Serbian välillä. Kroatia haastoi Bosnia ja Hertsegovinan tavoin Serbian oikeuteen Jugoslavian hajoamissodan hirmuteoista väittäen että Serbia oli syyllistynyt kansanmurhaan kroaatteja vastaan. Oikeustapauksen tiimoilta Serbia vastavuoroisesti syytti Kroatiaa kansanmurhasta.

Kansainvälinen tuomioistuin julisti että kumpikaan osapuoli ei ollut syyllistynyt kansanmurhaan hajoamissodassa. Aiemmassa Bosnia ja Hertsegovinan tapauksessa tuomioistuin totesi vuonna 2007 että Serbia ei ollut vastuussa kansanmurhasta vaan oli rikkonut velvollisuuttaan estää kansanmurha Srebrenican tapauksessa, joten tätä taustaa vasten päätös ei yllättänyt. On kuitenkin tärkeätä nostaa esille kolme kysymystä oikeudenkäynnistä ja sen lopputuloksesta.

Ensiksi on syytä pohtia miksi Kroatia lähti kanneteitse puimaan Serbian syyllisyyttä. Kansanmurha on vakavin kansainvälisen oikeuden tuntemista rikoksista. Tuomioistuinpäätöksellä, joka vahvistaisi kansanmurhan tapahtuneen, olisi tärkeä symbolinen merkitys vaikka vahingonkorvauksia ei saisikaan. Kansanmurhan todistaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa. Jotta kyseisen rikoksen tunnusmerkit täyttyisivät on fyysisten tekojen lisäksi pystyttävä näyttämään toteen aikomus tuhota ihmisryhmä kokonaisuudessaan tai osittain, mikä ei ole helppoa. Kroatialla olikin vaikeuksia uskottavan todistusaineiston esittämisessä.

Kroatia on todennut että oikeudenkäynnillä haettiin kerrontaa siitä mitä kroaateille kansana tapahtui hajoamissodassa. Kyseinen ekspressiivinen tarkoitusperä ei ole ennenkuulumaton, yleensä tätä haetaan kansainvälisten rikostuomioistuinten kautta. Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuin ICTY onkin tuominnut lukuisia henkilöitä hajoamissodan rikoksista ja täten tuonut osaltaan esille mitä sodassa tapahtui. Vaikuttaa kuitenkin siltä että Kroatialle oli tärkeätä saada Serbia valtiona vastuuseen teoistaan ja tähän eivät kansainväliset rikostuomioistuimet pysty. Ne tuomitsevat ainoastaan henkilöitä tai henkilöiden yhteisiä rikoshankkeita, eivät valtioita.

Toinen huomioitava seikka liittyy juuri kansanmurhan kollektiiviseen puoleen. Kansanmurha on järjestelmällinen rikos jossa yhteiskunta osallistuu rikokseen. Valtion koneisto luo usein mahdollisuuden kansanmurhaan ja rikoksen taustalla ovat usein poliittiset päättäjät. Siksi on ymmärrettävää että haetaan tuomiota valtiotasolla. Voidaan kuitenkin kysyä onko Kansainvälinen tuomioistuin sopiva foorumi käsittelemään kaikkein vakavimpia rikoksia. Tätä mieltä eivät olleet kaikki tuomioistuimen tuomarit kun Bosnia ja Hertsegovina aiemmin haki oikeutta. Lisäksi on arvioitu että Kansainvälisellä tuomioistuimella ei ole valmiuksia käsitellä todistusaineistoa joka liittyy tuhansien ihmisten tappoihin. Kroatian tapauksessa Kansainvälinen tuomioistuin viittasikin enimmäkseen Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen aineistoon sekä päätöksiin. Se myös perusteli päätöstään vapauttaa Serbia kansanmurhasyytteistä muun muassa sillä että ICTY ei ollut tuominnut ketään kansanmurhasta Kroatian alueella tapahtuneista rikoksista. Kansainvälinen tuomioistuin vaikuttikin kovin riippuvaiselta Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimesta ja tämän perusteella on aiheellista väittää että valtiovastuun ja yksilövastuun käsitteet ja järjestelmät ovat toisistaan riippuvaisia enemmän kuin annetaan ymmärtää.

Kolmas asia joka pistää silmään luettaessa tuomioistuinpäätöstä on se paradoksaalisuus jolla tuomioistuin vapauttaa osapuolet kansanmurhasyytteistä ja vastuusta vaikka lukuisat hirmuteot ovat tulleet todistetuksi. Kaikki rikokset jotka ovat kohdistuneet siviilejä ja muita suojeltuja ryhmiä kohtaan kuten tapot, kidutukset, raiskaukset ja seksuaalinen väkivalta, jäävät käsittelemättä koska ne eivät yllä kansanmurhan rikosnimikkeen tasolle. Kyseiset rikokset jäävät tässä tapauksessa Kansainvälisen tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle. Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuin on tietenkin tuominnut yksittäisiä henkilöitä näistä rikoksista jo aiemmin, mutta nyt kumpikaan osapuoli ei joudu valtiona edesvastuuseen rikoksista jotka Kansainvälinen tuomioistuin toteaa tapahtuneen. Ei voi kun toivoa että uhreille riittää maininta kauheuksista tuomioistuinkäsittelyssä kun valtioiden vastuu jää vailla muodollista päätöstä.

Texts reflect the opinions of the individual authors

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit