Pelkkä tieto ei riitä

Thursday, 4. December 2008     1 comment(s)
Tuulia Nieminen
Researcher

Olin viime viikolla Marko Ruonalan ja Eurooppatiedotuksen tekemän EU-perusteoksen julkistamistilaisuudessa. Eurooppatiedotuksen toimipisteet ovat muutenkin pullollaan EU-tietoa: unionista voi lukea vaikkapa lastenkirjan, erilaisten pelien tai ruokareseptien muodossa. Perinteisemmässäkin muodossa on saatavilla monenlaista tietoa. Eurooppatiedotus on joka maakunnassa. Kaikki suomalaiset eivät taatusti Eurooppatiedotuksen tiloihin vaivaudu, mutta onneksi tiedon saa muualtakin. En usko, että viimeisen viidentoista vuoden aikana on ilmestynyt yhtään Helsingin Sanomien numeroa, jossa ei olisi mainittu EU:ta tavalla tai toisella. Tuskin unioni on jäänyt mainitsematta myöskään kovin monessa Kymmenen uutisten lähetyksessä tai iltapäivälehtien numerossa. Siitä huolimatta niin Suomessa kuin monessa muussakin EU-maassa elää sitkeä usko siihen, että kansalaisilla ei ole riittävästi tietoa EU:sta. Moni taitaa itsekin ajatella omista tiedoistaan samaa. Julkistamistilaisuudessa sentään todettiin, että tietoa EU:sta olisi kansalaisten saatavilla periaatteessa runsaasti.

Olen samaa mieltä siitä, että EU-tietoa on määrällisesti ihan tarpeeksi. Pelkkä faktojen osaaminen vain ei riitä siihen, että meistä tulisi ”päteviä” EU-kansalaisia. Otetaan rinnakkainen esimerkki kunnallisvaaleista: aika harva meistä äänestäjistä taisi osata ulkoa, mitä lautakuntia kunnasta löytyy. Kunnan budjettiakaan moni ei taida kovin yksityiskohtaisesti tuntea. Siitä huolimatta useimmat meistä taisivat tuntea tehneensä kohtuullisen informoidun valinnan. Oli ehdokasta, joka lupasi tukea lapsiperheille ja ehdokasta, joka lupasi parempaa joukkoliikennettä. Äänestimme visioiden perusteella, emme (pelkästään) faktojen. Meidän oli helppo puntaroida eri vaihtoehtojen välillä, sillä suurin piirtein tiedämme, mikä kunta on. Pääpaino oli kuitenkin sellaisen ehdokkaan etsimisessä, jolla oli meitä tyydyttäviä tulevaisuuden visioita.

EU:n suhteen tilanne on hankalampi, sillä se on jatkuvassa muutoksessa. Jopa työkseen EU-asioiden kanssa painiskelevat joutuvat siksi tankkaamaan EU-perustietoa suhteellisen paljon. Ehkä tämän vuoksi moni keskeinen suomalaispoliitikko, jonka tulisi visioida meille, millainen Eurooppa hänellä on mielessään, jääkin toistelemaan EU:n omaa linjaa pienin variaatioin. Mutta mitä hyötyä on tietää, että päätöksenteko tehostuu – eikö olennaista ole tietää, miten päättäjät maailmaa parantaisivat uuden sopimuksen suomin mahdollisuuksin? Toivottavasti eurovaalikamppailu rohkaisee poliitikot esittämään omia visioitaan siitä, minkälainen olisi tulevaisuuden unioni. Hienointa olisi nähdä ihan uusia avauksia, jotka osoittaisivat, että esittäjällä on rohkeutta miettiä EU:ia muutenkin kuin sen tavanomaisen EU-keskustelun puitteissa.

PS. EU-perusteos näyttää ensi vilkaisulla mielenkiintoiselta: asia on puettu mukaansatempaavien tarinoiden ja henkilöhaastattelujen muotoon. Haastatellut ovat kuitenkin kaikki virkamiehiä, ministereitä tai meppejä. Miksei mukaan ole otettu kansalaisaktiiveja tai tavallisia kansalaisia, jotka ovat halukkaita kertomaan siitä, miten EU näkyy heidän elämässään? Lukijalle kai kuitenkin halutaan osoittaa, että EU:hun kannattaa tutustua, koska se vaikuttaa meidän jokaisen elämään. Eikö siksi ole aika ristiriitaista, että asiantuntijoiden henkilögalleriaan kelpaavat vain ne, joilla on asiantuntemusta ”viran puolesta”?

Texts reflect the opinions of the individual authors

Discussion (1 comments)

4.12.2008, Juhani Harjunharja
 

Tuo Tuulia Niemisen viimeinen virke kertonee varsin paljon:
"Eikö siksi ole aika ristiriitaista, että asiantuntijoiden henkilögalleriaan kelpaavat vain ne, joilla on asiantuntemusta ”viran puolesta”?"

Vaikka EU:sta on paljon informaatiota eri medioissa, sen tavoittavuus ja vaikuttavuus arkielämässä touhuvan ihmisen osalta hukkuu oikeastaan itseensä. Moni kokee EU:n sekavana möhkäleenä, konglomeraattina, josta ei saa "otetta", ei kokonaiskuvaa jos ei kunnolla osakuviakaan.

Kirjallisuus on sinällään varmaan tarkoitukseltaan hyvä, mutta sen kohtaaminen ihmisen arjessa on kuitenkin kuin meteori pimeydessä: hetken valonhäivähdys, oivallus ja sinne meni.

Erityisen konstikkaaksi koetaan nämä EU-herrat ja -rouvat: kovin harhaan ei osune monen arvio siitä, että on muodostunut vallan kammareissa karkeloiva yläluokka, joka mällestää kansojen verorahoilla direktiivejä siinä ohessa väsäillen. Ongelmallista on se, että nämä direktiivit tuntuvat ohjaavan kansalaisten toimintoja kuin kaikesta määräävä jumalinen tahto. Kansalliset rahatkin on urautettu kulkemaan niitä kanavia ja virtoja myöten, mitä Brysselissä armollisesti on päätetty. Usein kansalaisten lähitarpeet ja EU:n etäukaasit eivät kohtaa toisiaan lainkaan: se mikä eilen sopi käytäntöön on tänään hävinnyt johonkin tuntemattomaan.

Toisaalta kovin moni kokee, että EU:n myötä hänet on työ- ja yrityselämässä ahdettu sellaiseen kilpailun oravanpyörään, joka ainakin ahdistaa jos ei nyt heti henkeä vie. Meistä on tullut sanan mukaisesti monella tapaa toisensa repiviä tuottavuusorjia, kuluttajahiiriä ja työvoimatavaraa, jota voi mielin määrin käsitellä ja muovata kapitalistisen talouselämän rattaissa. Ja heittää sitten taloudellisesti tarpeettomina syrjään, kun omistava luokka niin kokee ja katsoo. Tämä omistava luokka koetaan samalla EU-herrain ja -rouvain siksi hovien ja salien kumppaniksi, jolle heidän on lupa kumartaa.

Niin, missä onkaan se tavallinen, moninainen EU-kansalainen? Ei löydy se kirjoista ei löydy se kansista. Siis mitä tehdä? Uusi kirjako? Pitäisi tehdä vallan muuta...

EU-järkäle on järkäle monessa mielessä.

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit