Obaman kiire kohti Kööpenhaminaa

Friday, 12. December 2008     0 comment(s)
Anna Korppoo
Researcher - The EU's Eastern Neighbourhood and Russia research programme
Poznanin ilmastokokous on edennyt odottelutunnelmissa. Maat panttaavat kantojaan, koska Yhdysvaltain uuden hallinnon lähestymistapa Kioton jälkeiseen sopimukseen on edelleen epäselvä. Vaikka Yhdysvaltain uuden presidentin halu johtaa kansainvälistä ilmastoprosessia on selvä, kukaan ei myoskään tunnu tietävän, milloin Obaman hallinto voisi kertoa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan osallistumisensa yksityiskohdista ja aikatauluista.

Yhdysvaltain kannan muodostaminen Kööpenhaminan ilmastokokousta varten riippuu kotimaisista päästövähennystoimista sopimisesta sekä suurten kehitysmaiden kantojen suunnasta. Kööpenhaminan ilmastokokous on asetettu takarajaksi neuvotteluille Kioton jälkeisestä sopimuksesta. Maailmanlaajuista talouskriisiä ei osattu vielä Balilla joulukuussa 2007 ennustaa, kun takarajasta päätettiin. Ilmastopolitiikan lisäksi Obaman hallinnolla onkin kuitenkin monia muita tärkeitä asioita pöydällään, pinon päällimmäisenä mitä luultavimmin juuri talouskriisi. Tämä hidastanee Kööpenhaminan haasteeseen tarttumista. Joulukuu 2009 saattaakin tulla Obaman hallinnolle liian pian, sillä Yhdysvaltojen kannasta kansainväliseen ilmastopolitiikkaan saattaa tälloin vielä puuttua tärkeitä yksityiskohtia. Toisaalta Kööpenhaminan tiukka aikataulu voisi nopeuttaa ilmastopolitiikan etenemistä Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain hallinnolla on kansainvälisen ilmastopolitiikan suhteen muna-vai-kana-ongelma: kumpi tarvitaan ensin, kansainvälinen ilmastosopimus vai kotimainen lainsäädäntö, joka tukee sopimukseen liittymistä? Clintonin hallinto allekirjoitti Kioton sopimuksen symbolisena eleenä vaikka senaatti vastusti sopimusta kehitysmaiden, erityisesti Kiinan, päästövähennysrajoitusten puuttumisen vuoksi. Bushin hallinto teki selväksi, ettei Yhdysvallat ratifioisi sopimusta.

Tällä hetkellä ilmastopolitiikalla on hyvät mahdollisuudet edetä Yhdysvalloissa nopeasti. Presidentin tuki ja demokraattien enemmistö niin edustajainhuoneessa kuin senaatissakin edistävät asiaa. Climate Security Act (Lieberman-Warner Bill) avasi keskustelua ja poliitikkojen kantoja ilmastopolitiikasta ja loi siten pohjaa Kioton jälkeisestä sopimuksesta päättämiselle. Myös kotimaisen päästökauppajärjestelmän mahdollisia yksityiskohtia oli lakia varten jo kartoitettu. Myös ruohonjuuritason tukea on hankittu keskustelemalla aiheesta kaupunkien ja paikallisten hallintojen kanssa; tällainen tuki puuttui Kioton pöytäkirjalta.

Niin ikään uusi energialaki voi tukea kansainväliseen ilmastosopimukseen sitoutumista, koska sen tarkoituksena on parantaa energiatehokkuutta ja siten vähentää myös kasvihuonekaasupäästöjä. Vanhoista laeista Clean Air Act, jonka alla Yhdysvaltain ympäristöhallinto (EPA) on saamassa Obamalta tehtäväksi käsitellä myös hiilidioksidia ympäristölle haitallisena aineena ja siten rajoittaa sen päästöjä. Monille yrityksille kotimainen päästökauppajärjestelmä voisi olla mieluisempi vaihtoehto kuin EPA:n regulaatio.

Kööpenhaminan tiellä on Obamalle kuitenkin myös esteitä. Yhdysvaltain perustuslaki tekee lakien hyväksymisen hitaaksi, jottei tehtäisi hätiköityjä päätöksiä. Komiteatyöskentely sekä senaatissa että edustajainhuoneessa kestää aikansa, eikä sitä voida sivuuttaa. Lisäksi laki on käytannössä lähes aina hieman erilainen senaatin ja edustajainhuoneen välillä, ja lopullisesta muodosta on neuvoteltava. Tätä prosessia olisi lähes mahdotonta saada päätökseen ennen Kööpenhaminan kokousta.

Toisaalta on myös esitetty, että lainsäädäntöä ei tarvitse saada läpi ennen Kööpenhaminaa, sillä kongressin keskustelut lakiehdotuksesta riittäisivät antamaan suuntaa presidentin hallinnolle ilmastoneuvotteluissa. Kongressin työskentely voisi edetä yhtä aikaa kansainvälisten ilmastoneuvottelujen kanssa, ja tämä voisi jopa tukea ilmastopolitiikan etenemistä Yhdysvalloissa, koska muiden suurten ilmastotoimijoiden kannat selviäisivät kongressin työn aikana.

Kongressin työn eteneminen Kööpenhaminan neuvotteluista saatuihin viesteihin perustuen asettaisi Yhdysvallat kuitenkin loistavaan neuvotteluasemaan muihin maihin verrattuna. Tämä voisi johtaa ongelmiin muiden maiden sitoutumisen kanssa sillä Yhdysvaltojen sitoutuminen on monen muun maan ehto sopimuksen aikaansaamiselle.



(Kuva: Senaattori John Kerry YK:n ilmastokonferenssissa Poznanissa 11. joulukuuta 2008)

Texts reflect the opinions of the individual authors

Discuss the topic

Personal information
Name  
Email  
URL  
Comment
  Submit