Eduskunta ja EU-vaikuttaminen: Miten Suomen tavoitteet asetetaan ja kuinka niitä ajetaan?

By invitation only
Sauli Niinistö Sauli Niinistö
Erkki Tuomioja Erkki Tuomioja
Matti Vanhanen Matti Vanhanen
Antti Peltomäki Antti Peltomäki
Satu Hassi Satu Hassi
Teija Tiilikainen Teija Tiilikainen
Astrid Thors Astrid Thors
Satu Hassi, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen, Antti Peltomäki, Teija Tiilikainen Satu Hassi, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen, Antti Peltomäki, Teija Tiilikainen
Iain Begg Iain Begg
Anna Korppoo Anna Korppoo
Klaus Viitanen Klaus Viitanen
Toby Archer Toby Archer
Sirpa Pietikäinen, Carl Haglund, Miapetra Kumpula-Natri, Liisa Jaakonsaari Sirpa Pietikäinen, Carl Haglund, Miapetra Kumpula-Natri, Liisa Jaakonsaari
Sirpa Pietikäinen, Carl Haglund, Miapetra Kumpula-Natri, Liisa Jaakonsaari Sirpa Pietikäinen, Carl Haglund, Miapetra Kumpula-Natri, Liisa Jaakonsaari

Wed 17.2.2010 at 14:00-18:00
Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio
Arkadiankatu 3

Verkkotallenne tapahtumasta on nähtävissä Eduskunnan EU2010-sivuilla.

Keskustelu jatkuu Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelman Twitter-kanavalla.

Eduskunnan suuren valiokunnan ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämä seminaari EU-vaikuttamisesta

Perustuslain mukaan eduskunta määrää Suomen EU-politiikan sisällön – kuinka todellista tämä on? Miten eduskunta voi parhaiten vaikuttaa tavoitteiden asetteluun? Uuden institutionaalisen arkkitehtuurin vasta vakiintuessa ja uuden komission aloittaessa toimintansa suunnittelun eduskunnan on syytä tarkastella EU-vaikuttamistaan.

Monet Suomen kannalta keskeiset asiakokonaisuudet ovat EU:n käsittelyssä lähivuosina: maahanmuutto, kuluttajansuoja, ilmastokysymykset ja tietysti raha eli budjettirakenne. Mihin suuntaan uusi komissio aikoo viedä Euroopan unionia? Mihin asioihin Suomen tulisi kiinnittää huomiota ja mitkä asiat sen pitäisi nostaa yhteiselle pöydälle?

Ulkopoliittinen instituutti tuo keskusteluun oman asiantuntemuksensa sekä eurooppalaiset tutkijaverkostot, joissa se aktiivisesti toimii.

Seminaarin moderaattorina toimii Jussi SEPPÄLÄ, Suomen EU-edustuston lehdistöneuvos.

Ohjelma

Seminaarin avaus ja tervetulosanat

Puhemies Sauli NIINISTÖ

Alustukset

Miten eduskunta ohjaa Suomen EU-politiikan sisältöä?
Erkki TUOMIOJA, suuren valiokunnan puheenjohtaja

Suomen EU-vaikuttamisen tavoitetila ja toimintamallit
Matti VANHANEN, pääministeri

Mitä uusi komissio tahtoo?
Antti PELTOMÄKI, varapääjohtaja, tietoyhteiskunta ja viestimet –pääosasto, Euroopan komissio

Euroopan parlamentin valta ja vastuu
Satu HASSI, Euroopan parlamentin jäsen

Parlamentarismin haasteet Suomen EU-politiikassa
Teija TIILIKAINEN, Ulkopoliittisen instituutin johtaja

Keskustelua

Kahvitauko

Lähivuosien suuria kysymyksiä

Uusi rahoituskehys vuodesta 2014 – haasteet ja mahdollisuudet (englanniksi)
Iain BEGG, Professorial Research Fellow, European Institute, London School of Economics and Political Science

Mitä Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen?
Anna KORPPOO, erikoistutkija, Ulkopoliittinen instituutti

Kuluttajaoikeuden täysharmonisointi - onko se toivottavaa ja mahdollista?
Klaus VIITANEN, kauppaoikeuden dosentti, Helsingin yliopisto

Maahanmuutto – Tukholman ohjelman kompastuskivet (englanniksi)
Toby ARCHER, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti

Keskustelua

Päätöspaneeli – Eurooppalaiset puolueryhmät ja uusi toimintakulttuuri

Osallistujat:
Liisa JAAKONSAARI, MEP/PSE
Carl HAGLUND, MEP/Alde
Miapetra KUMPULA-NATRI, kansanedustaja/sd
Sirpa PIETIKÄINEN, MEP/EPP


Tiivistelmä tilaisuudesta

Puhemies Sauli Niinistö avasi seminaarin. Hän toivotti osallistujat tervetulleeksi ja piti lyhyen avauspuheenvuoron, jossa hän totesi, että eduskunnan tulee ottaa kaikki irti EU-valtaoikeuksistaan. Suomen kansanedustuslaitos valvoo ennen kaikkea sitä, mitä Suomen hallitus Brysselissä tekee. Talouskriisiin liittyen hän mainitsi EU2020-strategian ja sen edeltäjän, Lissabon-ohjelman, jota hän luonnehti epäonnistuneeksi. Hän totesi, että kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii uhrauksia, eikä se aina tarkoita helppoa elämää, vaikka onkin välttämätöntä. Haasteista on uskallettava puhua. Kreikan tapaus osoittaa, että reaalitalous rankaisee tehokkaammin kuin yksikään EU:n antama sanktio.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja totesi Suomen EU-käsittelyjärjestelmän olevan koko unionin tehokkain. Tästä huolimatta järjestelmä ei ole täydellinen ja onkin syytä ottaa oppia muista EU-maista tarpeen vaatiessa ja soveltaa hyviä käytäntöjä kotimaassa. Keskeisenä kysymyksenä Tuomioja pohti, soittaako eduskunta kuitenkin vain hallituksen nuoteista EU-asioissa. Hän vakuutti, että Suomessa on pitkään vallinnut konsensusajattelu EU-asioiden suhteen, toisin kuin Ruotsissa, mutta että ero maiden välillä on tässä suhteessa nyt kaventumassa. Siinä missä ajatus "pidimme EU:sta tai emme, koetamme kuitenkin toimia yhdessä etujemme mukaisesti" on ennen ollut vallitseva ja perusteltu maan pienellä koolla, tulevat europarlamentin poliittiset vastakkaisuudet tulevaisuudessa näkymään Suomessakin. Tässä asiassa Tuomioja halusi kuitenkin painottaa, että ministerineuvostosta puhuttaessa Suomella on vain yksi kanta, ja tämä on hallituksen kanta. Suomen hallituksen nauttiessa eduskunnan luottamusta eduskunnalla ei ole instituutiona syytä ottaa roolia EU:n päätöksenteossa. Tosin avoimuuden lisääminen on aiheellista myös Suomen EU-politiikassa, ja tässä suhteessa Tuomioja toivoikin EU-asioita käsiteltävän täysistunnoissa. Toukokuussa pidettävä eduskunnan, hallituksen ja Suomen euroedustajien yhteisistunto on ensimmäinen laatuaan ja askel oikeaan suuntaan.

Pääministeri Matti Vanhanen aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että EU:n käytäntöihin ja todellisuuteen vaikuttavat sopimusuudistuksia enemmän maailman tapahtumat. Unionilla onkin entistä kovemmat haasteet, esimerkkeinä ilmastonmuutos ja väestön ikääntyminen. Nämä muutokset pakottavat meidät tarkastelemaan toimintatapojamme. Vanhanen katsoikin, että Suomen EU-koordinaation päämäärät tulisi asettaa ensisijaisiksi, ja tässä suhteessa ennakkovaikuttaminen on ratkaisevan tärkeää. Hänen viestinsä Lissabonin sopimuksen voimaantuloa seuraavalle ajanjaksolle olikin ”menettelyistä päämääriin”. Lopuksi Vanhanen tiivisti puheenvuoronsa sanomalla, että jatkossa on syytä varautua entistä poliittisempaan unioniin.

Varapääjohtaja Antti Peltomäki edusti tilaisuudessa komissiota ja totesi, että uuden komission vasta astuttua virkaan on vielä mahdotonta määritellä sen linjaa tarkkaan. Toistaiseksi johtotähtenä toimii puheenjohtaja Barroson Poliittiset suuntaviivat -asiakirja. Komission poliittiset instrumentit ovat kuitenkin entisenlaiset; sisämarkkinat ja budjetti ovat keskeisiä. Komission tavoitteena on edistää tietoon ja innovaatioon perustuvaa, vihreämpää kasvua ja luoda korkean työllisyystason yhteiskunta. Tähän tähtäävä uusi EU2020 –strategia tulee Lissabon-ohjelman tilalle. Peltomäki alleviivasi onnistuneen strategian välttämättömyyttä toteamalla, että lähiaikoina on tullut hyvin esille, kuinka taloudellisesti keskinäisriippuvaisia EU-maat ovat. Hän tiivisti EU:n tämänhetkisen tilanteen lainauksella: "Lissabon on kuollut, eläköön Lissabon!"

Europarlamentaarikko Satu Hassi puhui europarlamentin vallasta ja vastuusta. Hän sanoi, että parlamentti ”käy vääntöä” muiden EU-instituutioiden kanssa ja totesi, että tämä ilmiö on sinänsä eduksi demokratialle ja avoimuudelle. Valtakamppailuja on viime aikoina tapahtunut etenkin uuden komission nimityksestä, komitologiamenettelystä ja EU-diplomaattien nimitysmenettelyistä. Kussakin tapauksessa parlamentti on pyrkinyt lisäämään omaa ja välillisesti myös EU:n kansalaisten valtaa. Hassi totesi, että europarlamentti on poliittisempi ja ideologisempi kuin eduskunta ja todennäköisesti myös maailman avoimin parlamentti. Europarlamentti myös kokee itsensä erittäin vapaaksi instituutioksi. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin äänestysten määrä – median ja kansalaisten on vaikeaa seurata yksittäisten edustajien toimintaa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen käsitteli Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomia muutoksia ja parlamentarismin haasteita Suomen EU-politiikassa. Hän totesi, että sopimuksen myötä Eurooppa-neuvosto muuttuu laadullisesti. Se on jatkossa kokouksen sijaan toimielin, jonka johtorooli lujittuu. Sen ja komission välinen suhde suunnannäyttäjinä tulee muodostamaan kiinnostavan kokonaisuuden. Samalla europarlamentin valta, etenkin suhteessa budjettiin ja komissioon, ja sen myötä parlamentaarinen vuorovaikutus EU-tasolla lujittuu ja ministerineuvoston rooli toisaalta kaventuu. Jäsenvaltioiden kansanedustuslaitosten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppa-neuvoston jäsenen, Suomen tapauksessa pääministerin, mandaatti on jatkossa entistä keskeisempi. Millä välineellä eduskunta tulee ohjeistamaan pääministeriä? Selonteko on tähän tarkoitukseen raskas väline, mutta toisaalta eduskunnan puuttuminen yksittäisiin lainsäädäntöhankkeisiin ei riitä, vaan on syytä harkita tapoja pitkäjänteiseen ja laaja-alaiseen poliittiseen ohjaukseen EU-asioissa. Eduskunnan on ”avattava koko paketti” vaikuttamiselle – tilanteen muuttuessa on otettava uusia vaikutusmahdollisuuksia käyttöön. Samalla on pidettävä silmät auki ja arvioitava miten eduskunta tahtoo suunnata vaikuttamistaan. Suomalaiset voivat todistetusti nostaa aiheita eurooppalaiseen tietoisuuteen – tästä esimerkkinä EU:n Itämeristrategia. Eduskunnassa itsessään EU-osaaminen keskittyy vielä pieneen ryhmään kansanedustajia, ja tähän tarvitaan muutosta.

Panelisteilta kysyttiin, miten Suomen tulisi reagoida sopimusmuutokseen. Tiilikainen peräänkuulutti uusien menetelmien tarkastelua nimenomaan pääministerin ohjeistuksessa Eurooppa-neuvoston jäsenenä. Peltomäki totesi, ettei komissio voi ottaa kantaa asiaan, mutta että hän itse näkee olemassa olevien rakenteiden soveltuvan hyvin tehtäväänsä. Pääministeri toivoi poliittista prosessia, jossa pystyttäisiin sitoutumaan päämääriin. Tuomioja sanoi, että rakenteet kyllä toimivat, mutta entä mikä on sisältö? Lisäksi Eurooppa-neuvoston valmistelun on tapahduttava kunkin jäsenmaan parlamentaarisen järjestelmän läpi. Hassi kysyi, voiko alue, jolla on yhteinen raha, muttei yhteistä talouspolitiikkaa, toimia. Riittävätkö suositukset vai tarvitaanko voimakkaampaa finanssipoliittista säätelyvaltaa?

Paneeli- ja yleisökeskustelussa Pertti Salolainen kysyi, miten eduskunta voisi valita painopisteensä ja Vanhanen ehdotti, että komission poliittisesta ohjelmasta voisi poimia pitkäjänteistä ennakkovaikuttamista edellyttävät kohdat ja ottaa ne sitten esille julkisella foorumilla. Astrid Thors peräänkuulutti lisää keskustelua EU-aiheista, ei ainoastaan europarlamentti-, vaan myös kansallisten vaalien alla. Puolueiden olisi syytä selkeyttää kantojaan myös EU-tason tavoiteasetteluun.

Keskustelussa kysyttiin myös, miten Suomen europarlamentaarikot edustavat Suomen kantoja. Edustaja Hassi korjasi väärinkäsityksen muistuttamalla, että europarlamentaarikot edustavat ensisijaisesti äänestäjiään, eivät hallitusta. Kommunikaatio meppien ja hallituksen edustajien kesken olisi silti toivottavaa ja esimerkiksi EUE:n tilaisuuksissa sitä tapahtuukin. Esko-Juhani Tennilä vaati eliitiltä suoraa puhetta ja vertasi Euroopan integraatiota myötämaahan asetettuun rekeen, jota ei näköjään voi pysäyttää. Hän ehdotti myös, että kullekin eduskunnan ryhmälle nimettäisiin EU-asioita seuraava henkilö. Keskusteltaessa sisämarkkinoista Erkki Tuomioja otti esille täys- ja minimiharmonisoinnin etenkin kuluttajansuoja- ja ympäristönsuojelukysymyksissä – sisämarkkinoiden yhteistä sääntelyä luodessa on syytä ottaa huomioon sen vaikutukset kunkin jäsenmaan omiin standardeihin, mutta myös siihen, kuinka vaikeaa säännöksiä on myöhemmin muuttaa.

Maan ystävät ry:n edustaja esitti kysymyksen, voiko Suomi sitoutua -40% päästötavoitteisiin vuoteen 2020 mennessä. Vanhanen totesi, että tämä olisi teknisesti erittäin haastavaa vaarantamatta hyvinvoinnin perusteita. -30% on kuitenkin varteenotettava tavoite. Lopuksi Vanhanen totesi, että tulevalla vuosikymmenellä nähdään erilainen, poliittisempi Eurooppa. Toimintaympäristö tulee muuttumaan valtavasti.

Asiantuntijapaneeli

Professori Iain Beggin puheenvuoro koski EU:n tulevaa budjettikehystä. Hyvin vähän on vielä tapahtunut EU:n uuden budjetin suhteen ja nyt onkin tilaisuus vaikuttaa siihen. Hän esitti kysymyksen, mitä eduskunta tahtoo EU:n tekevän. Budjettiuudistus ei ole koskaan helppo ja siihen liittyy valtava määrä ristiriitaisia intressejä. Begg mainitsi Yhdistyneen kuningaskunnan hyvityksen EU-jäsenmaksustaan ja totesi Ruotsin toimineen nerokkaasti neuvottelemalla itselleen poikkeuksen osallistumisesta Yhdistyneen kuningaskunnan hyvityksen rahoittamiseen.

Begg huomautti, että mitä monimutkaisempaa EU:n rahoitus on, sitä läpinäkymättömämpääkin se on. Mistä kansallisen rahoituksen pitäisi olla peräisin? Tulisiko sen tulla valtiovarainministeriöstä vai suoraan veronmaksajilta? EU:n budjettiin liittyvä YIMBY –ilmiö (Yes, I Want One In My Back Yard) on kiinnostava erikoisuus budjetissa – jäsenvaltiot tahtovat mielellään EU:n rahoittamia toimintoja maaperälleen. Begg totesi lopuksi, että kansallisten parlamenttien on syytä valvoa EU-budjettia tarkasti.

Ohjelmajohtaja Anna Korppoo totesi, että EU on perinteisesti johtanut kansainvälistä ilmastopolitiikkaa esimerkillään. Kööpenhaminassa se osoittautui kuitenkin hampaattomaksi neuvottelijaksi, etenkin kun Kiina saattoi katsoa laillisesti sitovan sopimuksen olevan omien kansallisten intressiensä vastainen. EU:n kyky neuvotella muiden suurvaltojen kanssa saattaa kuitenkin helpottua, mikäli Lissabonin sopimus toimeenpannaan oikealla tavalla. Korppoo ehdotti, että EU ottaa kahden raiteen vaihtoehdon käyttöön. Sen tulisi pyrkiä tukemaan jatkoa Kioton pöytäkirjalle ja samalla hyväksyä vähemmän oikeudellisesti sitova vaihtoehto kehitysmaille. EU voi tehdä tämän uskottavasti, mikäli se itse jatkossakin johtaa ilmastopolitiikkaa esimerkillään ja nostaa päästötavoitteensa yksipuolisesti -30 % vuoteen 2020 mennessä.

Dosentti Klaus Viitanen otti kantaa komission kuluttajansuojadirektiiviehdotukseen ja totesi, että kuluttajansuojalainsäädännössä valinta minimi- ja täysharmonisoinnin välillä on ratkaiseva. EU:n perussopimuksen artikla 153 määrää, että kuluttajasuojan tason EU:ssa tulee säilyä korkeana, mutta nyt ehdotettu täysharmonisointi laskisi kuluttajansuojan tasoa etenkin vanhoissa jäsenmaissa. Viitanen muistutti, että esimerkiksi Yhdysvalloissa ei ole yritettykään täysharmonisoida kuluttajansuojaa ja kysyi, onko otettu huomioon mitä se tulisi tarkoittamaan käytännössä EU:n sisämarkkinoilla. Hän ehdotti, että täysharmonisointia käytettäisiin huomattavasti valikoivammin ja että lainsäädännön laatuun kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Tutkija Toby Archer otti kantaa maahanmuuttokysymyksiin ja aloitti alleviivaamalla, että kysymystä on syytä tarkastella oikeassa mittakaavassa. Koko EU:n alueella on kahdeksan miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa. Jäsenvaltiot itse päättävät edelleen siitä, ketkä saavat oleskella valtion sisällä, ja niin pakolaispolitiikka kuin pakolaismäärätkin vaihtelevat suuresti jäsenmaiden välillä. Etenkin Välimeren alueen jäsenvaltioissa on paljon enemmän laittomia pakolaisia kuin pohjoisissa. Jos pohjoiset jäsenvaltiot jakaisivat taakkaa eteläisten kanssa, nykyisenkaltaisilta ihmisoikeusloukkauksilta voitaisiin välttyä. EU:n jäsenvaltioilla on paitsi moraalinen velvollisuus myös kansainvälisiä sitoumuksia antaa pakolaisapua. Tästä huolimatta pakolaiset joutuvat käytännössä usein tulemaan maihin laittomasti.

Keskustelussa Pertti Salolainen kysyi, voisiko EU toimia moraalisena johtajana maailmassa. Begg totesi, että kyllä, EU voi ehdottomasti käyttää normatiivista valtaa. Eero Akaan-Penttilä kysyi puhujilta, minkä tavoitteen kukin heistä sisällyttäisi tulevaan hallitusohjelmaan. Korppoo ehdotti, että Suomen tulisi tavoitella EU:lle -30 % sitovia päästötavoitteita. Begg ehdotti, että eduskunta pyrkisi suurentamaan EU-budjettia, koska tällöin voitaisiin kohdentaa varoja myös nykyisen monimutkaisen sopimusvyyhdin ulkopuolisille, tärkeille asioille. Viitanen ehdotti, että kuluttajasuojan taso säilytettäisiin korkeana ja mainitsi täsmäsääntelyn olevan järeää täysharmonisointia viisaampi väline. Toby Archer puolestaan penäsi lisää solidaarisuutta EU:n jäsenmaiden kesken maahanmuuttokysymyksissä. Tämä olisi koko yhteisön etu ja edistäisi pakolaisten ihmisarvoista kohtelua, samalla lisäten EU:n uskottavuutta normatiivisena vallankäyttäjänä. Lyhyt sananvaihto EK:n edustajan ja Anna Korppoon välillä protektionismista osoitti, kuinka sidoksissa ilmastoneuvottelut ovat talouteen.

Päätöspaneeli

Välittyikö äänestäjien tahto komission kokoonpanoon ja ohjelmaan? Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari totesi, että ei välittynyt, jos mittarina käytetään eurovaalitulosta. S&D:llä, europarlamentin toiseksi suurimmalla ryhmällä, on vähemmän edustajia komissiossa kuin liberaaleilla. Toisaalta se, että parlamentti vaati Barrosolta poliittista ohjelmaa ennen tämän valintaa, oli demokratiaa käytännössä ja sen lopputuloksena komissio on luvannut painottaa myös sosiaalisia ulottuvuuksia toiminnassaan. Komissio on luvannut, että markkinatalouden rinnalle nousee sosiaalisesti kestävä Eurooppa. Kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natrin mielestä avoimuus, myös suomeksi julkaistu ohjelma ennen Barroson nimitystä, oli askel oikeaan suuntaan. Kumpula-Natri piti kuitenkin vasemmiston epäonnistumisena sitä, ettei Barrosolle nimetty vaaleissa vastaehdokkaita. Europarlamentaarikko Carl Haglund oli myös sitä mieltä, että komissaariehdokkaiden kuulemiset olivat parlamentin näkökulmasta positiivinen asia. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen puolestaan muistutti, että käytössämme on edustuksellinen, ei suora, demokratia ja tämä toteutuikin uuden komission kokoamisessa. Hän myös toivoi komission säilyvän riippumattomana ja totesi, että mikäli komissiosta tulisi käytännössä pelkkä Eurooppa-neuvoston sihteeristö, olisi tämä tuhoisaa.

Keskustelussa Jaakonsaari kannatti Tennilän ehdotusta kaikkien eduskunnan ryhmien EU-asiantuntijoista, koska nykyinen järjestelmä ei vielä ole täydellinen – kansanedustajat ja kansalaiset pitää saada heräämään. Kumpula-Natri vertasi 13 hengen suomalaismeppiryhmän vaikuttavuutta esimerkiksi 184-päisen sosialistiryhmän valtaan ja huomautti, että vaikuttaminen olisi syytä suunnata sinne, missä voidaan myös saavuttaa tuloksia. Haglund totesi, että europarlamenttiryhmien väliset suhteet ovat Suomessa vielä turhan huonosti tunnettuja. Pietikäinen oli samaa mieltä – hän painotti, että europarlamentissa ratkaisee kanta, ei kansalaisuus: ”Eihän eduskunnassakaan vaikkapa hämeenlinnalaisuus ole mikään argumentti”. Panelistit korostivat raportöörien, eli esittelijöiden merkitystä europarlamentin päätöksenteossa, ja Kumpula-Natri kysyi, miksei eduskunta voisi joskus kutsua ulkomaisiakin esittelijöitä valiokuntien kuultaviksi yleiseurooppalaisen lainsäädännön ollessa kyseessä. Keskusteltaessa tarpeellisista sopimusmuutoksista, jotka mahdollistaisivat esimerkiksi komission puheenjohtajan suoran vaalin, Haglund totesi, että suurempia muutoksia ei ole luvassa pitkään aikaan ja toistaiseksi poliittinen edustavuus toteutuu nimenomaan europarlamentin kautta. Yleisökysymykseen siitä, riittävätkö europarlamentin resurssit vastaamaan kasvaneen vallan tuomaa vastuuta, panelistit totesivat, että resursseja ollaan lisäämässä ja tämä on perusteltua, sillä työtaakka on jo nykyisellään valtava.

Puheenjohtaja kiitti osallistujia ja päätti seminaarin.