Välivaalien vaikutukset Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan

Open seminar - registration required
Teija Tiilikainen Teija Tiilikainen
Mika Aaltola Mika Aaltola
Charly Salonius-Pasternak Charly Salonius-Pasternak

Wed 3.11.2010 at 10:00-11:30
Ulkopoliittisen instituutin auditorio
Ankkurikatu 5, 4. kerros, Helsinki

Yhdysvaltojen välivaalit lähenevät ja spekulaatiot tuloksista kiihtyvät. Usein vallassa oleva puolue menettää kongressipaikkoja, ja nytkin republikaanipuolueen ennustetaan voittavan lisää paikkoja sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Saavatko demokraatit aikaan torjuntavoiton? Tuleeko teekutsuliike repimään republikaanipuoluetta entistä enemmän oikealle? Ja miten Eurooppa ottaa vaalituloksen vastaan? Näitä ja muita kysymyksiä ovat analysoimassa UPI:n asiantuntijat heti vaalien jälkeisenä aamuna.

Mika Aaltola, akatemiatutkija, Ulkopoliittinen instituutti

Mika Aaltola seuraa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaa ja on julkaissut laajasti Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta. Hän on toiminut vierailevana professorina Minnesotan yliopistossa Yhdysvalloissa vuosina 2006-2008.

Charly Salonius-Pasternak, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti

Charly Salonius-Pasternak keskittyy työssään Yhdysvaltoihin sekä kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen. Hän on opiskellut valtiotieteitä Wesleyanin yliopistossa Yhdysvalloissa sekä toiminut vierailevana luennoitsijana Tuftsin yliopistossa.

Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

Teija Tiilikainen on Euroopan Unioniin perehtynyt asiantuntija, joka keskittyy tutkimuksessaan erityisesti EU:n poliittisiin instituutioihin sekä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Hän kommentoi Yhdysvaltojen välivaalien tulosta eurooppalaisesta näkökulmasta.

 

Tiivistelmä tilaisuudesta

Yhdysvaltain välivaalit pidettiin 3. marraskuuta 2010 ja seuraavana päivänä pidetyssä aamiaistilaisuudessa Ulkopoliittisen instituutin tutkijat puivat heti tuoreeltaan vaalien vaikutuksia Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikkaan. Keskustelun avasi instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Akatemiatutkija Mika Aaltola piti ensimmäisen puheenvuoron, jossa hän taustoitti konservatiivisten republikaanien selvää vaalivoittoa esittelemällä Yhdysvalloille ominaista polarisoitunutta poliittista kulttuuria. Esimerkiksi kahden vuoden takaisissa presidentinvaaleista Barack Obama voitti vaalit lupaamalla muutosta Obamasta hurmaantuneelle ja silloiseen presidenttiinsä pettyneelle kansalle. Nyt puolestaan republikaanit keräsivät kannatusta samankaltaisella tunneperäisellä dynamiikalla: vaaleissa äänestettiin muutoksen puolesta ja hallitsevaa demokraattista puoluetta vastaan.

Republikaanien poliittinen sisältö poikkeaa tietenkin huomattavasti demokraattien vastaavasta. Konservatiivien suosiota on siivittänyt kolme seikkaa: kristillisiä arvoja vaaliva konservatiivinen oikeisto, demokraattien ajamat muutokset sekä talouden sykli, joka on ajanut Yhdysvallat taloudelliseen ahdinkoon.

Yhdysvalloissa näkyy edelleen Reaganin aikakauden jälkeen leimahtaneen ”kulttuurisodan” perintö, jota leimasi taistelu eri kansallisista arvoista ja ominaisuuksista joiden sanottiin kiteyttävän amerikkalaisuuden ytimen. On olemassa anglosaksiseen kansanryhmään ja kristillisiin arvoihin pohjautuva konservatiivinen Amerikka, jonka ote vallasta on perinteisesti ollut vahva. Toisaalta jatkuva maahanmuutto, globalisaatio ja monikulttuurisuuden lisääntyminen on muokannut toisenlaisen Amerikan, joka on progressiivisempi ja sopeutuvaisempi. Ensiksi mainitun mallin kannattajat vierastavat jälkimmäistä mallia, jonka he kokevat uhkaksi ”nostalgiselle” käsitykselleen siitä, mitä Amerikka on aina edustanut.

Juuri tässä vastakkainasettelun viitekehyksessä on presidentti Obama konservatiivien leirissä yhdistetty ns. epäamerikkalaisiin aineisiin, ja puheissa on käytetty jopa niinkin voimakkaita kuvauksia kuin ”sosialisti”, ”muslimi” tai ”natsi”. Tällainen vastakkainasettelu ja kärjistäminen kuvaavat hyvin tilannetta, jossa politiikka on tunteiden eikä järjen peliä – ja näin on etenkin Yhdysvalloissa.

Obaman viimeaikainen epäsuosio johtuu kuitenkin myös hänen omista virheistään. Hän on sortunut ylimalkaisuuteen kansan toiveiden suhteen, eikä ole ottanut riittävästi huomioon kansan keskuudessa vellovia tunteita sekä niiden tärkeää roolia politiikassa (vaikka hän itse nousi valtaan juuri tunteisiin vetoavalla politiikalla). Obama on nyt saanut selvän poliittisen vihollisen republikaaneista, joskaan ei välttämättä Teekutsu-liikkeestä. Kiristynyt poliittinen kilpailu luvannee parannusta Obaman hämärtyneeseen poliittiseen linjaan ja hänen kansasta etääntyneeseen olemukseensa.

Tutkija Charly Salonius-Pasternak paneutui puheenvuorossaan kommentoimaan vaalitulosten vaikutuksia Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan, todeten heti alkuun, että ulkopolitiikka oli hyvin niukalti esillä välivaalien kampanjoinnin aikana. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä lyhyisiin iskulauseisiin ja televisiomainoksiin panostavilta edustajaehdokkailta ei liiemmin edes odoteta ulkopoliittisia kannanottoja. Republikaanien vaalivoitto ei ollut mitenkään tavaton tulos: sama puolue ei ole kertaakaan yli 40 vuoteen hallinnut Valkoisen talon lisäksi Yhdysvaltain molempia kamareita neljää vuotta pidempään.

Tuloksesta huolimatta Obama on edelleen Yhdysvaltain presidentti ja nauttii näin ollen ylivoimaista ulkopoliittista vaikutusvaltaa. Toki vaalituloksen seurauksena Yhdysvaltain kongressin ulkopolitiikkaan vaikuttavien valiokuntien jäsenistö muuttuu nyt osittain. Yhdysvaltain presidentin oikeus antaa toimeenpanevia käskyjä on yhä varteenotettava vaikuttamiskeino mutta Obaman on vahvemmin annettava USA:n kansalaisille vaikutelma siitä, että hän on ensisijaisesti keskittynyt sisäpolitiikkaan ja paneutunut auttamaan työttömyydestä ja muusta taloudellisesta ahdingosta kärsiviä yhdysvaltalaisia.

Salonius-Pasternakin mukaan huomattavia muutoksia Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan ei näin ollen ole luvassa, vaikka välillisiä seurauksia vaaleilla tuleekin olemaan. Konservatiivisempi edustajainhuone tietänee sitä, että taistelu Afganistanissa jatkuu edelleen, Iranille asetetut sanktiot pitävät ja Israelille tarjotaan edelleen tukea. Kehitysapurahoja saatetaan vähentää, mikäli Yhdysvallat ryhtyy tuntuviin budjettileikkauksiin, sillä muiden menojen leikkaaminen voi maksaa puolueille ääniä. Toinen välillinen ulkopoliittinen seuraus näistä vaaleista on se, että ne asettavat pelikentän kahden vuoden päästä pidettäville presidentinvaaleille. Yhdysvaltain yhä näkyvämpi ja aktiivisempi oikeisto saattaa presidenttiehdokkaiden esivaaleissa saada läpi tavallista konservatiivisemman edustajan republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Molemmat puolueet todennäköisesti tutkivat näiden vaalien jälkeen, miten amerikkalaiset äänestäjät suhtautuvat ulkopoliittisiin kysymyksiin, etenkin Afganistanin sotaan. Demokraatit pyrkivät todennäköisesti kalastamaan ääniä Afganistanin sotaa vastustavilla linjauksilla, mikäli vastustus kansan keskuudessa laajenee. Puolueiden muita strategisia kuvioita tullaan puimaan tarkasti ja presidentinvaaleissa ratkaiseviin vaalipiireihin, kuten Ohioon, panostetaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

Teija Tiilikainen kysyi puheenvuorojen jälkeen hankaloittaako vaalitulos transatlanttisia suhteita, kun Eurooppa ei tällä kertaa saanutkaan toivomaansa tulosta. Sekä Aaltola että Salonius-Pasternak painottivat, että Obama on kaikesta huolimatta amerikkalaista poliittista perinnettä noudattava amerikkalainen presidentti, ja tämä seikka on usein ymmärretty väärin Euroopassa. Aaltolan mukaan Tyynenvaltameren politiikka vie vastaisuudessa vääjäämättäkin enemmän huomiota Yhdysvaltain johdolta. Salonius-Pasternak huomautti, että Obama on toivonut eurooppalaisilta yhteisymmärryksen ohella lisää panostusta ajankohtaisiin konflikteihin. Natosta ei myöskään välttämättä ole transatlanttisten suhteiden tasapainottajaa, sillä sen uudet strategiset prioriteetit puoltavat pikemminkin Yhdysvaltain etuja. Republikaanien saadessa lisävaltaa Yhdysvallat saattaa myös korostaa ydinpelotettaan.

Yleisöstä tuli useita kysymyksiä liittyen talouteen, poliittiseen kulttuuriin ja äänestäjien jakautumiseen. Todettiin, että sisäänrakennettu poliittinen vastakkainasettelu ja amerikkalaisten taipumus ”uskoa uskomiseen” nostattaa tiettyjä vaaliteemoja konfliktien aiheiksi, kuten kysymys arvopohjasta ja julkisen vallan laajuus. Kysymykseen sulkeeko republikaanien voitto pois uusien talouspoliittisten elvytysohjelmien mahdollisuuden, Salonius-Pasternak vastasi pitävänsä lisäelvytystä lähes poissuljettuna julkisen velan takia, siinäkin tapauksessa että demokraatit olisivat vieneet voiton. Aaltola huomautti, että Yhdysvalloissa äänestetään yleensä hyvin pitkälti taloudesta. Lompakon tilanteella on huomattava merkitys äänestäjille ja siksi vaaleissa äänestetään usein paikalliset taloudelliset intressit mielessä. Tämänkertaiset välivaalit olivat poikkeukselliset sikäli, että vaaliteemat olivat pitkälti kansallisia eivätkä niinkään paikallisia.

Tutkijoilta kysyttiin myös, millaisia yksilöitä ja arvoja nämä vaalit nostivat esille ja millä tavoin Suomessa – ja Euroopassa – voisi Yhdysvaltoihin vaikuttaa tehokkaammin. Aaltola sanoi Obaman intellektualisoineen politiikkaa liikaa ja näissä vaaleissa poliitikot jotka puhuivat vankkojen ja kansaa puhuttelevien periaatteiden puolesta nousivat suosioon. Tämä osoittaa tunteilla olevan edelleen merkitystä politiikassa, ja juuri tätä puolta Yhdysvaltain poliittisesta kulttuurista ei Suomessa tunneta kovin hyvin. Parempi ymmärrys amerikkalaisten olosuhteista ja mielenlaadusta edesauttaisi asioihin vaikuttamista. Nato tai muu ”kiinteä” institutionaalinen sidos ei välttämättä paranna yksittäisten maiden vaikutuskeinoja, sillä Natossakin on jo useita, Suomea paljon suurempia jäsenmaita. Suomen kannattaisi näyttää esimerkkiä niillä osa-alueilla, joilla se on jo kunnostautunut kansainvälisesti.