Yksipuoluejärjestelmän muutos: mitä Taiwanin tapaus kertoo Kiinan poliittisesta tulevaisuudesta?

By invitation only
Mikael Mattlin Mikael Mattlin
Mikael Mattlin, Lauri Paltemaa, Matti Nojonen Mikael Mattlin, Lauri Paltemaa, Matti Nojonen
Mikael Mattlin & Politicized Society Mikael Mattlin & Politicized Society

Fri 25.2.2011 at 14:00-15:30
Ulkopoliittinen instituutti
Kruunuvuorenkatu 4, Helsinki

Taiwanin yksipuoluejärjestelmän hidasta purkautumista on pidetty yhtenä onnistuneimmista
demokratisoitumisen esimerkeistä. Hallitseva puolue Kuomintang ei romahtanut, vaan päinvastoin
järjestelmän muutos tapahtui pitkälti juuri Kuomintangin ehdoin. Kun oppositiopuolue ensimmäistä
kertaa nousi valtaan vuonna 2000, seurauksena oli kuitenkin yhteiskunnan voimakas politisoituminen
ja pitkittynyt sisäpoliittinen kriisi. Taiwanin tapaus osoittaa, minkälaisia vaikeuksia voidaan odottaa,
kun yksipuoluejärjestelmä muuttuu monipuoluejärjestelmäksi hitaan evoluution kautta. Kuomintangin
puoluevaltiolla oli, lukuisia historiallisia ja rakenteellisia yhtäläisyyksiä Kiinan kommunistisen puolueen kanssa. Taiwania voidaankin pitää parhaana vertailukohtana Manner-Kiinan yksipuoluejärjestelmälle. Seminaarissa pohditaan, mitä opetuksia Kiinalle on Taiwanin pitkästä demokratisoitumisprosessista. Onko Taiwanin tie todennäköisempi tulevaisuusvisio Kiinan kansantasavallalle kuin Neuvostoliiton kohtalo?


Seminaari on kirjanjulkistamistilaisuus teokselle Politicized Society: The Long Shadow of Taiwan’s One- Party Legacy (Copenhagen: NIAS Press, 2011).

Puhujat:

VTT Mikael Mattlin, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti

VTT Lauri Paltemaa, yliopistotutkija, Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus, Turun yliopisto

Puheenjohtaja: KTT Matti Nojonen, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti

 

Tiivistelmä tilaisuudesta

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Nojonen toivotti yleisön tervetulleeksi keskustelutilaisuuteen yksipuoluejärjestelmän muutoksesta. Nojonen huomautti, että aihe on nyt erityisen ajankohtainen sillä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä meneillään oleva kuohunta on antanut uusia näkökulmia pohtia myös Kiinan poliittista tulevaisuutta. Tilaisuus oli samalla kirjanjulkistamistilaisuus teokselle Politicized Society: The Long Shadow of Taiwan’s One-Party Legacy (Copenhagen: NIAS Press, 2011).

Ulkopoliittisen instituutin tutkija ja edellä mainitun kirjan kirjoittaja Mikael Mattlin esitteli kirjan teemoja etenkin siltä kannalta mitä Taiwanin politiikan tien ymmärtäminen voi antaa Manner-Kiinan politiikan tutkimukselle. Taiwanilla politiikan liberalisoitumisen katsotaan alkaneen vuonna 1987, ja sen jälkeiset tapahtumat antavat aiheen miettiä mitä tapahtuu kun valta vaihtuu yksipuoluejärjestelmän jälkeen, ja mitä vaikutusta sillä on yhteiskunnan rakenteisiin. Taiwan on lähin empiirinen vertailukohta Manner-Kiinaan: Taiwania on pidetty jopa koelaboratoriona sille, mikä Kiinalla saattaa olla vielä edessä päin. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään samankaltaisesta kulttuuritaustasta ja siitä kumpuavasta vertailtavuudesta, Mattlin huomauttaa, vaan samankaltaisuuksia on mahdollista löytää myös yleisen kehityksen valossa: Taiwanin talouden muuttuminen 1950-luvun valtioyhtiökeskeisestä suljetusta taloudesta 1970-luvun avoimempaan vientivetoiseen talouskasvuun muistuttaa Manner-Kiinan eteläisten rannikkoseutujen myöhempää kehityskaarta.

Mattlin jatkoi, että myös poliittisia yhtäläisyyksiä Taiwanin ja Manner-Kiinan välillä löytyy esimerkiksi siitä, että Taiwania pitkään hallinnut Kuomintang-puolue haki 1920-luvulla oppia Neuvostoliitosta ja 1950-luvulla alussa Kiinan kommunistisen puolueen organisaatiosta. Taiwanin poliittisen liberalisaation juuri ennen kuolemaansa sallinut entinen presidentti Chiang Ching-kuo oli myös pitkään asunut Neuvostoliitossa. Sekä Kuomintang että Kiinan kommunistinen puolue kehittyivät pienestä ideologisesta eliittipuolueesta massapuolueeksi. Kun puolueen luonne muuttuu, niin muuttuvat sen toimintatavatkin: tämän päivän Kiinan kommunistinen puolue muistuttaa toimintatavoiltaan yhä enemmän 1980-luvun alun Kuomintangia.

Toki Manner-Kiinan ja Taiwanin välillä on merkittäviä eroavaisuuksiakin. Niistä selkein on Kiinan valtava koko ja suuri etninen diversiteetti, josta ajoittain muodostuu hankala kysymys kommunistiselle puolueelle. Yhdysvalloista tullut poliittinen paine myös edesauttoi Taiwanin poliittisen järjestelmän avautumista. Toisaalta, vaikka 1980-luvun Taiwanin tulotaso ei kovin paljoa eroa tämän päivän Manner-Kiinan rannikkokaupunkien tulotasosta, ovat mantereen tuloerot huomattavasti suuremmat kuin sen ajan Taiwanilla. Taiwanilla oli liberalisoitumista ennen myös pitkä kokemus paikallisvaaleista, joissa henkilö saattoi olla ehdolla itsenäisenä ehdokkaana, kunhan tämä ei muodostanut oppositiopuoluetta.

Mattlin katsoo, että toki on mahdollista, että yksipuoluejärjestelmä pysyy vakaana Manner-Kiinassa pitkäänkin. Historiallisesti autoritaariset yksipuoluejärjestelmät ovat kuitenkin olleet alttiita muutospaineille. Mattlin esitteli neljä eri tietä, joita pitkin yksipuoluejärjestelmät ovat kulkeneet päätökseensä. Ensimmäinen on kaataminen, toisin sanoen ulkopuolelta pakotettu tila jossa helposti syntyy valtatyhjiö koska hallinnon instituutiot eivät ole vielä valmiita muutokselle. Tästä esimerkkinä voi pitää esimerkiksi Irakia. Toinen mahdollisuus on suoranainen järjestelmän romahdus ja siitä seuraava kaaos, kuten Somaliassa ja Jugoslaviassa nähtiin. Kolmas tie on purkautuminen, joka on enemmän tai vähemmän hallittu prosessi. Purkautuminen toteutuu siinä vaiheessa kun usko ideologiaan ei enää riitä pitämään järjestelmää yllä. Tästä esimerkkinä voi pitää Itä-Eurooppaa ja Neuvostoliittoa. Neljäs ja Taiwania parhaiten kuvaava malli on evoluutio, jossa järjestelmä muuttuu pitkän sisäisen ja vähittäisen muutoksen kautta. Lähin vastine Taiwanin poliittiselle kehitykselle on Meksiko. Keskeinen ero näiden neljän muutosmallin välillä on se, kuinka paljon hallitseva puolue pystyy itse vaikuttamaan lopputulokseen. Mattlinin mukaan Manner-Kiinassa on pitkään tutkittu eri transitiomalleja ja seurattu Taiwanin kehitystä erityisen tarkkaan.

Lopuksi Mattlin keskittyi tarkastelemaan mitä seurauksia evoluutiomallisella transitiolla on Taiwanilla ollut. Etenkin Hongkongissa on mielellään otettu esille Taiwanin politiikan kielteisiä seurauksia, joita ovat esimerkiksi yhteiskunnan voimakas politisoituminen, joka kehittyy kun kamppailu vallasta pitkittyy ja kun uusi valtiollinen identiteetti ja rakenne eivät vielä ole täysin muotoutuneet. Muita kielteisiä seurauksia Taiwanilla on ollut: pitkittynyt sisäpoliittinen kriisi, jossa vääntö oikeasta hallintotavasta ei ota selvitäkseen; luottamuspulan muodostuminen yhteiskuntaryhmien ja eri osapuolien välille; sekä tilanne, jossa usko demokratiaan ja poliittiseen prosessiin on koetuksella. Pidempiaikaisia myönteisiä seurauksia evoluution mallilla on ollut kuitenkin veretön muutos pois yksipuoluejärjestelmästä, akuutin talouskriisin välttäminen, toisin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa, sekä demokratian kestävämpi juurtuminen ja lokalisoituminen paikalliseen yhteiskuntaan.

Turun yliopiston tutkija Lauri Paltemaa kiitteli Mikael Mattlinia kirjan vakuuttavasta pohjatyöstä ja etenkin siitä, että teos käsittelee Taiwanin transition vähemmän tunnettua puolta, sitä mitä tapahtuu kun transitio on muodollisesti saatu päätökseen ja arki demokratisoitumisen jälkeen on alkanut. Paltemaa huomautti, että poliittisen järjestelmän muutos on polkuriippuvainen ja Taiwanin valittua tietyn polun ei takaisinpaluuta enää ollut. Kuomintang muutti kyllä järjestelmän pelisäännöt 1980-luvun loppupuolella, mutta vallasta se ei halunnut luopua. Tällä seikalla on yhä vaikutusta Taiwanin poliittisessa elämässä, aiheuttaen aika ajoin kaoottiselta vaikuttavia tilanteita, erityisesti vaalien yhteydessä.

Kun tarkastellaan yksipuoluevaltion muutosreittejä, Paltemaa jatkoi, on huomattava, että muutoksen alullepanemiseen tarvitaan usein jonkinlainen kriisi. Taiwanin tapauksessa tuo kriisi oli ulkopoliittinen, joka syntyi Yhdysvaltojen muutettua ulkopolitiikkansa suuntaa ja tunnustettua Kiinan kansantasavalta. Mitkä voisivat sitten olla Kiinan mahdolliset muutosreitit? Tällä hetkellä Kiinassa vallitseva poliisivaltio pystyy estämään järjestäytyneen opposition synnyn, Paltemaa huomautti.

Mahdollisia eri skenaarioita sille miten Kiinan poliittinen järjestelmä voisi muuttua, on Paltemaan mukaan kolme. Ensimmäinen on nk. ”yllätysmahdollisuus”, jossa paineet hyvään hallintoon nousisivat niin suuriksi, että etenkin keskiluokka lähtisi protestoimaan paikallishallintoa vastaan. Tämä skenaario ei nimensä mukaisesti ole kuitenkaan kovin todennäköinen tällä hetkellä. Todennäköisin skenaario Kiinalle on yhä Taiwanin transitiomalli, joka voi toteutua jos hallinto pystyy jatkamaan asteittaisen kehityksen tiellä. Kiinan kommunistinen puolue pyrkisi kuitenkin säilyttämään nykyiset etunsa, ja tämä on merkittävä syy siihen, että moni suhtautuu skeptisesti Kiinan kykyyn muuttaa hallintoaan asteittain. Kolmas tapa, jonka kautta Kiinan hallintotapa voisi muuttua, on yksinkertaisesti uskon loppuminen koko järjestelmään. Tämä ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, sillä kommunistinen puolue itse ei ole vielä menettänyt uskoaan. Vaikka marxismi-leninismi on Kiinassa kokolailla väännetty uuteen uskoon, väittää puolue yhä pyrkivänsä kommunismiin tietyn määrän sukupolvia jälkeen. Olisikin raju symbolinen askel luopua kommunismista myös retoriikan osalta, mutta tämä olisi tarpeellinen askel, jotta transitio pois yksipuoluejärjestelmästä olisi mahdollinen. Puolue ei vielä halua menettää uskoaan sen valta-aseman jatkuvuudelle, Paltemaa tulkitsee.

Paltemaan mukaan kaikissa edellä mainituissa skenaarioissa poliittisen järjestelmän vakaus olisi hyvin epävarmalla pohjalla, sillä lähtökohdat vakaudelle eivät Kiinassa ole kovin hyvät. Taiwanin tie olisi Kiinallekin kuitenkin ehkä paras, huolimatta siitä poliittisesta kaoottisuudesta joka siitä todennäköisesti seuraisi.

Yleisessä keskusteluosuudessa yleisöstä esitettiin mm. kysymys siitä missä määrin Taiwanilla käytiin yksipuoluevallan aikaa läpi ns. pesän puhdistuksen mielessä. Mattlin vastasi, että esimerkiksi vuoden 1947 tapahtumat (nk. 2-28 incident) ovat Taiwanissa suurin poliittinen trauma, jota 1990-luvulla kuitenkin jo pystyttiin käsittelemään, mm. pystyttämällä muistomerkkejä ja pyytämällä uhreilta julkisesti anteeksi. Paltemaa lisäsi tähän, että Manner-Kiinalle pesänselvitys olisi rankka paikka johon varmastikin tarvittaisiin erillinen komitea, mutta hän ei uskonut, että Kiina kykenisi Etelä-Afrikan tapaiseen ”siistiin” järjestelyyn. Jos puolue pystyy joskus muuttamaan vuoden 1989 Tiananmenin tapahtumien virallisen tuomion, on se merkki siitä, että järjestelmän vähittäinen muutos on Kiinassakin mahdollinen, Paltemaa esitti.

Eräs toinen kysymys käsitteli maantieteellisen hajoamisen mahdollisuutta Kiinassa. Tähän Mattlin vastasi, että tämä nimenomaan on kommunistisen puolueen yksi suurimpia pelkoja, joka nostaa kynnystä aloittaa poliittisia uudistuksia. Taiwanin kokemus kuitenkin oli, että poliittisen kentän avauduttua aluksi vain pieni osa mielenosoituksista koski suoraan poliittiseen vallanjakoon liittyviä kysymyksiä. Pikemminkin eri kansanryhmät toivat kaikki mahdolliset huolenaiheensa esille kun se kerran oli sallittua. Tämän Kiinan johtajat kokevat todellisena uhkana. Myös Paltemaa oli samaa mieltä, että jos poliittinen toiminta sallitaan Manner-Kiinassakin, ryhtyvät myös Kiinan etniset vähemmistöt vastaavalla tavalla vaatimaan oikeuksiaan. Kiinan konservatiivit käyttävätkin näitä uhkakuvia hyväkseen väittämällä uudistusta ajavien ryhmien haluavan yksinkertaisesti hajottaa Kiinan territorion palasiin.

Seuraava kysymys koski mahdollista demokratian mallia Kiinassa ja sitä mikäli Länsi itse asiassa pelaa väärillä käsitteillä puhuessaan demokratiasta Kiinassa. Sama henkilö totesi, että Kiinalla on tällä hetkellä varaa, ja sille sallitaan, virheitä politiikassaan koska taloudellisesti se on niin tärkeä kumppani. Mattlin vastasi, että todellakin, Taiwanilla demokratian mallia luodaan koko ajan, sillä ei ole olemassa valmista kiinalaista jaetun vallan mallia. Taiwanilla on nyt tapahtunut kaksi vallanvaihtoa poliittisten uudistusten alettua, joka mm. Samuel Huntingtonin määritelmän mukaan on merkki siitä, että demokratia on vakiintunut. Mallia luodaan siis käytännön kautta. Taiwanilaisilla on nyt myös vivahteikkaampi kuva demokratiasta kuin 1980-luvulla prosessin alussa, ja myös sen ongelmakohdat pystytään näkemään. Paltemaa oli kysyjän kanssa hieman eri linjoilla siitä, että Manner-Kiinassa ei ymmärrettäisi demokratian pelisääntöjä. Maaseudulla on esimerkiksi järjestetty ruohonjuuritason vaaleja, jotka ovat olleet ihmisille merkityksellisiä ja joissa on avoimesti kamppailtu valittavista paikoista. Toki politiikka nähdään Kiinassa toisinaan eräänlaisena nollasummapelinä, Paltemaa jatkoi, eikä vallien voittaja välttämättä ole halukas hakemaan konsensusta eri puolien välille kun kerran on saanut vallan itselleen. Myös Taiwanin vaalijärjestelmä kiinnosti tilaisuuden yleisöä, josta Mattlin mainitsi mm. sen, että edellisessä perustuslainmuutoksessa otettiin parlamenttivaaleissa käyttöön nk. ”first past the post” -vaalijärjestelmä korvaamaan nk. SNTV -järjestelmä, jota pidetään yleisesti korruptoivampana vaalitapana. Taiwanilla onkin sen takia siirrytty kohti kaksipuoluejärjestelmää. Mattlin mainitsi myös, että Taiwanin demokratiaa on kutsuttu vaalivetoiseksi demokratiaksi: ensin rakennettiin vaalijärjestelmä, mutta oikeusvaltion saavuttamiseksi on yhä tekemistä. Edellisen presidentin saama elinkautinen tuomio, vain vuosi vallasta luovuttuaan, on esimerkiksi herättänyt keskustelua politiikan mahdollisesta vaikutuksesta oikeuden päätösiin.

Lopuksi alustajia ja yleisöä puhutti Pohjois-Afrikan kuohunta ja se voisiko Manner-Kiinassa käydä samalla tavalla. Mattlin huomautti, että Kiinassa älymystö on tehokkaasti sidottu mukaan tämänhetkiseen poliittiseen järjestelmään, ja jonkinlaisen vastaliikkeen olisi vaikea saada heitä mukaan. Kiinassa viranomaisten huoli on kuitenkin suuri, sillä kansanliikkeet ovat eräs yksipuoluejärjestelmän heikko kohta – Taiwanillakaan yksipuoluejärjestelmän muutos ei tuntunut mitenkään mahdolliselta vielä 1980-luvun alkupuolella. Asukasyhdistyksien kautta osa Manner-Kiinan keskiluokasta harjoittaa jo pienimuotoista arkielämän demokratiaa, Mattlin huomautti. Asunnon osto Kiinassa on sen luokan sijoitus, että vakauden ylläpitäminen ja yksityisomaisuuden suojelu ajavat jo nyt ihmisiä pitämään tietyistä oikeuksistaan kiinni ja tätä kautta ihmisten intresseissä on pyrkimys vaikuttaa tilanteeseensa. Myös viranomaiset ovat huomanneet ihmisten huolen kodistaan ja yleisestä vakaudesta.