Muuttuva Lähi-Itä Egyptin tapahtumien valossa: Ihmisoikeuksien, demokratian ja muiden läntisten arvojen rooli MENA-alueen epävakaudessa

By invitation only
Outi Korhonen Outi Korhonen
Teija Tiilikainen, Outi Korhonen, Henri Onodera Teija Tiilikainen, Outi Korhonen, Henri Onodera
Henri Onodera Henri Onodera
Henri Onodera, Mika Aaltola Henri Onodera, Mika Aaltola
Coffee break Coffee break

Thu 24.2.2011 at 9:30-11:00
Ulkopoliittinen instituutti
Kruunuvuorenkatu 4, 2. kerros, Helsinki

Puhujat:

Outi Korhonen, professori, American University, Kairo.

Mika Aaltola, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti

Kommentit: Henri Onodera, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

Puheenjohtaja: Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

MENA-alueen (Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka) valtioista suurin, Egypti, on murroksessa. Tunisian ja Egyptin yksinvaltaiset hallitsijat ovat lähteneet, ja koko alueella paineet kasvavat. Sosiaalinen media, terrorismin vastustus, perusvapaudet, köyhistyminen, sekä kestämätön kehitys, harmaan talouden kasvu, korruptio, Palestiinan ikikriisi ja Irakin sota ovat punaisia lankoja tässä prosessissa, joka kytkeytyy myös Yhdysvaltain poliittiseen muutokseen. Kysymykset kuuluvat: Miten rakentaa tervettä ja kestävää yhteiskuntaa diktatuurin jälkeen? Millainen on MENA-alueen lähitulevaisuus? Mitä lännen tulisi ymmärtää ja oppia suhteissaan islamilaiseen maailmaan? Missä on EU:n Lähi-Idän ulkopolitiikka?

 

Tiivistelmä tilaisuudesta

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen toivotti kaikki tervetulleeksi ajankohtaiseen seminaariin, jossa käsiteltiin Lähi-idän ja erityisesti Egyptin viimeaikaisia tapahtumia.

Outi Korhonen, professori Kairon American University -yliopistosta käsitteli esityksessään monia hyvin ajankohtaisia aiheita: miten rakentaa tervettä yhteiskuntaa diktatuurin jälkeen; mitä lännen tulisi ymmärtää ja oppia viimeaikaisista tapahtumista; sekä missä on EU:n Lähi-idän ulkopolitiikka. Korhonen painotti, että diktatuurin ja siitä aiheutuvan konfliktin takaa tulisi etsiä sen drivereita eli moottoreita; diktaattorin lähtö on symbolisesti suuri saavutus, mutta se on lopulta vain jäävuoren huippu. Länsimaiden mediassa on keskitytty ehkä liialtikin diktaattoreiden lähtöihin, eikä prosessien taustalla vaikuttaviin drivereihin. Yhtenä muutoksen driverina voidaan pitää mm sitä, että kymmeniä miljoonia ihmisiä elää MENA-alueella (ts Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässa) alle dollarilla päivässä. Väestöräjähdystä ei ole myöskään pystytty hallitsemaan, eikä rakenteita ole mukautettu nk. nuorisopullistuman mukaisesti. Nuorisotyöttömyys on laajaa, lukutaito alhainen ja peruskoulujärjestelmä murentunut. Myös öljyn ja viljan hinnanvaihtelu koettelee maita, eivätkä vehnä ja öljy riitä köyhien tarpeisiin. Alueella on tämän lisäksi ns. kestokonflikteja kuten perusvapauksien puute, postkolonialistinen luokkaistuminen, kaleidoskooppisen yhteiskunnan muodostuminen sekä intressien ja identiteettien hajoaminen vaikeasti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Lännen perspektiivistä alueella on meneillään ns. ”kovan” turvallisuuden tarpeen ja hallitun poliittisen järjestelmän muutoksen yhteentörmäys eli tilanne, jossa diktatuurit eivät pysty tarjoamaan vakautta. Lännessä tämä nähdään esimerkiksi pahan akselina tai valtavana ihmisoikeustragediana. Yksimielisiä ollaan kuitenkin siitä, että näin ei voi jatkua ja ymmärretään, että epävakaus voi pahimmillaan johtaa sotaan; Yhdysvaltojen ja EU-maiden intressit ja investoinnit näihin maihin ovat myös merkittävät. Korhonen esitti puheenvuorossaan kysymyksen: pystyykö länsi näkemään miten alueellisten toimijoiden kanssa tulisi toimia ja miten kauhuskenaariot voitaisiin välttää? Muutos on väistämätön, mutta sitä ei voi hallita lännestä käsin.

Korhonen käsitteli seuraavaksi maiden sisäistä näkökulmaa ja painotti, että sieltä käsin katsottuna murroksen moottorit näyttäytyvät hyvin toisenlaisina mm laajaa köyhyyttä vasten tarkasteltuna. MENA -alueella keskusteluja on dominoinut kolme aihetta. Ensimmäisenä Korhonen mainitsi arvokkuuspulan: ihmiset kokevat, että omanarvontuntoista politiikkaa tarvitaan, eivätkä keski- ja yläluokat halua olla sisäisten tai ulkoisten intressien pelinappuloita. Toiseksi, kestämättömästä taloudesta on päästävä kestävään talouteen sillä esimerkiksi alijäämä alueella on valtava eivätkä diktatuurin aikana saavutetut säästöt valu kansan hyväksi. Kolmantena Korhonen mainitsi vastuunalaisuuden, jonka yhtenä elementtinä on perustuslaillisuus; tätä perinnettä alueella ei juurikaan ole ja Egyptiä on myös pitkään hallittu poikkeustilamaisessa tilanteessa. Maa on hyvin kerrostunut ja ihmisten intressit ja identiteetit ovat hajallaan, joka aiheuttaa suuria vaikeuksia hallinnolle, eikä asiaa auta, että maata on hallittu pitkään pelolla. Vallitsevina ryhmittyminä toimii siniverinen, globaalisti verkottunut eliitti, joista tuli vallankumouksellisia ’facebookkaajia’ ja ’twiittaajia’. Toisaalta maahan on muodostunut puolustusvoimien uuseliitti, joka omistaa yksityistettyjä valtionyrityksiä ja uusia kiinteistöjä. Kolmas ryhmittymä on tavallinen kansa johon kuuluu mm. köyhiä Egyptiläisiä sekä pakolaisia Sudanista Darfurin alueelta. Taktiikkana on ollut poliittisen keskustelun eliminointi kansankerrosten väliltä. Länsimaisessa mediassa etenkin on syntynyt harhakäsitys, että ns ”Tahririn hengessä” kaikki kansanryhmät olisivat nousseet yhden ajatuksen, presidentti Hosni Mubarakin kaatamisen taakse. Kansaryhmät tulivat mm Tahririn aukiolle kuitenkin ensisijaisesti edellä mainittujen drivereiden ajamina, Korhonen korostaa. Lännen on ymmärrettävä, että tilanne ei ole suoraan verrattavissa esimerkiksi Itä-Euroopan demokratisoitumiseen. Länsimainen politiikka alueella on ollut monin paikoin yksioikoista eikä tavoitteita ole ymmärretty MENA -alueen lähtökohdista. Jos näihin asioihin ei kiinnitetä huomiota, on mahdollista, että alue ottaa enemmän etäisyyttä länteen ja sen oppeihin. EU:n oman kannan muodostaminen olisi nyt erittäin tärkeää.

Tutkija Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista keskittyi puheenvuorossaan leviämisen tematiikkaan. Poliittiset levottomuudet nähdään usein taudin kaltaisina leviävinä tiloina, jolloin väkivalta leviää lähialueelta toiselle. Läheisyys on kuitenkin moniulotteisempi ilmiö kuin pelkästään maantieteellinen ulottuvuus. Asiat leviävät pikemminkin läheisiin kulttuureihin, jotka samaistuvat tapahtumiin. Toisena dynamiikkana nähdään usein hierarkiaefekti: tärkeiksi koetuista paikoista leviäminen ulottuu lopulta myös periferiaan. Lopulta leviämiseen vaikuttavat paikalliset tekijät, ja eri maat ovat eri lailla kypsiä tartunnoille. Esimerkiksi Bahrainin tapahtumat voidaan selittää osaksi tartunnalla, mutta myös sillä, että maassa on ollut pitkään väestöryhmien välisiä levottomuuksia. Leviämistä voidaan selittää myös sillä, että joukkoemootiot, huuma ja taistelutahto tarttuvat. Tämänkaltaisten tapahtumien ennustaminen on kuitenkin vaikeaa koska usein huomio kiinnittyy ensisijaisesti seuraamaan vain tiettyjä ilmiöitä kuten terrorismia, eikä muita tapahtumia huomata. Yksi keskeinen tekijä alueella on nk nuorisopullistuma mikä aiheuttaa poliittista liikehdintää. Myös nuorisotyöttömyys, ruuan hinnan nousu ja hallitsijavaihdosten ongelmallisuus ovat levottomuuksiin vaikuttavia tekijöitä. Uusi media tarjoaa pienemmille ryhmille suurempaa valtaa ja osaltaan on syrjäyttämässä valtaapitävien mediamonopolia. Erityisesti Egyptissä informaatioteknologia on levinnyt viime aikoina laajalle ja Aaltola ennusti, että seuraava paikka, mihin levottomuudet tulevat leviämään on mahdollisesti Marokko. Hän painotti, että prosessi tulee leviämään kaikkiin tämän alueen maihin: ei välttämättä samalla lailla kuin Egyptissä mutta uudistamisprosesseja tulee tapahtumaan kaikissa näissä maissa. Syyria, Jordania ja Saudi-Arabia tulevat olemaan ratkaisevassa asemassa.

Henri Onodera, tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta, oli seuraamassa Egyptin vallankumousta Kairossa ja kertoi puheenvuorossaan tunnelmia paikan päältä. Onodera painotti, että Tahrir -aukiolla ei ollut liikkeellä pelkästään yläluokka vaan siellä yhdistyi monta kansanryhmää. Tahririn symbolinen kuva korostui journalistien mahdollisuuksien mukaisesti ja muut kaupungit Kairon lisäksi jäivät varjoon. Koska toimittajien piiriin hakeutuu yleensä hyvää englantia puhuvia, kosmopoliittisia bloggaajia, vääristi tämä osaltaan kuvaa, jota tiedotusvälineet lähettivät Egyptin ulkopuolelle. Ultraköyhät olivat tapahtumien aikana hyvin vähän kanssakäymisissä kosmopoliittien kanssa. Onodera korosti, että nuorisoaktivistit ovat erittäin refleksiivisiä ja tietoisia kuvasta, jonka he ovat ulkomaailmaan luoneet. Lähi-idän tapahtumien aikaan mediassa on käytetty paljon termiä ”arabikatu”, joka itsessään on hyvin poliittisesti latautunut tapa kuvata tilanneta. Egyptin vallankumouksessa sosiaalisella medialla oli merkittävä rooli mm. tiedonsaannissa, mutta Onodera korosti, että tämä rooli sillä on ollut jo pitkään ja nuoret ovat levittäneet protestikutsuja aikaisemminkin. Yhteiskunnallinen kattaus vallankumoukselle on ollut valmiina Egyptissä jo jonkin aikaa. Mubarakin kaudella on ollut vallalla ns. yhteiskuntasopimus, jonka mukaan poliittiset uudistukset toteutetaan vasta kun talous on paremmassa kunnossa. Työläisten lakkoliikkeet ovat olleet merkittävässä osassa viimeisten 5-6 vuoden aikana, ja vaatimus sekä taloudellisista- että poliittisista oikeuksista niihin yhdistettynä ovat olleet ilmassa jo pitkään. Ihmisoikeudet ja demokratia nähdään länsimaisina arvoina, mutta Onodera nosti esiin kysymyksen, kuinka pitkään niistä oikein voidaan puhua läntisinä arvoina. Diktatuuriset hallinnot ovat pitkään julistaneet, että heidän kansansa ja maansa eivät ole vielä valmiita demokratiaan. Nuorisoaktivistit sen sijaan laittavat henkensä likoon demokratian puolesta, Onodera huomautti, ja he ovat niitä toimijoita, jotka puolustavat demokratiaa ja ihmisoikeuksia aidoimmalla ja vilpittömimmällä tavalla ilman kriittistä kyynisyyttä. Mubarakin poistuttua vallasta seuraavat kuusi kuukautta tulevat olemaan Egyptissä kriittistä aikaa. Sotilasjuntta pitää yhä yllä laittomuuden tilaa, eri poliittisten voimien sisällä on täysi kuohunta meneillään, ja uusia puolueita syntyy samalla kun sisäiset jännitteet poliittisten liikkeiden välillä kasvavat. Haasteena uusille liikkeille ja puolueille on legitimiteetin saavuttaminen sekä kansalaisten usko äänestysprosessiin. Tulevissa vaaleissa saatetaan edelleen pelata suhde ja etuisuus -verkostoista.

Keskusteluosiossa käsiteltiin mm Egyptiläisten odotuksia EU:ta kohtaan. EU:ta on pitkään syytetty tietystä kaksinaamaisuudesta koska se tukee sekä kansalaisyhteiskuntaa että diktaattorimaista hallintoa. EU on alueella suuri rajoittaja, joten sillä on paljon vääntövoimaa, kuten myös USA:lla. Keskustelua herätti myös mediassa paljon esillä ollut Facebookin ja Twitterin rooli Egyptin vallankumouksessa. Korhonen korosti, että digitaalikuilu Egyptissä on suuri, ja köyhät, jotka asuvat mutamajoissaan eivät ole kiinnostuneita näistä asioista; tietyille väestönryhmille sosiaalisen median tulo on kuitenkin ollut merkittävää. Yleisöstä esitettiin kysymys naisten asemasta vallankumouksessa, johon Korhonen vastasi, että myös naiset ovat olleen muutoksen drivereina ja valmiita taistelemaan ihmisoikeuksien puolesta.

Keskusteluosiossa tuotiin myös esille se, että Egypti on yksi Yhdysvaltojen suurimpia talousavun saajia ja kysymys kuuluikin: tuoko talousapu Yhdysvalloille neuvotteluvoimaa suhteissaan Egyptiin, ja voiko avun lopettaminen katkaista yhteiskunnan toimintoja? Korhonen totesi, että Yhdysvaltojen apu Egyptiin antaa kyllä neuvotteluvoimaa, mutta hän usko, että apua voitaisiin katkaista sillä siitä saattaisi seurata hallitsemattomia pakolaisvirtoja muihin maihin. Yhdysvallat saattaa jopa nostaa avun määrää.

Aaltola kommentoi, että Wikileaks edustaa myös uutta ilmiökenttää kansainvälisissä suhteissa. Se korostaa suoran demokratian tekojen ja toiminnan maailmaa epäsuoran edustuksellisen demokratian kustannuksella. Onodera totesi, että Wikileaks ei ole ollut oleellinen sysäys vallankumouksissa, vaan että kansa on tiennyt nämä asiat jo pitkään eikä siinä ole sinänsä ollut mitään uutta. Onodera kommentoi, että tällä hetkellä kyynisyys ja skeptisyys kasvavat egyptiläisten parissa suhteessa armeijaan, ja kansan parissa vallitsee epäusko siitä, että armeija toteuttaisi lupauksensa. Onodera totesi, että Yhdysvaltojen ja EU:n antamat rahamäärät alueen valtioille eivät valtion budjetin mittakaavassa ole kovin suuria, eivätkä ne voi talouden näkökannasta vaikuttaa tilanteeseen kovinkaan merkittävästi. EU voisi pikemmin painostaa sotilasjunttaa toteuttamaan lupauksensa ja vaikkapa lähettää vaalitarkkailijoita seuraaviin vaaleihin.