Finnish Journal of Foreign Affairs
![]() Ulkopolitiikka 3/2009Published 17.9.2009 Profiilissa Martin Scheinin
Yksilön oikeuksien tunnustaminen tekee läpimurtoaan kaikkialla maailmassa, sanoo YK:n ihmisoikeusraportoija Martin Scheinin. Tällä hetkellä häntä työllistää myös suunnitteilla oleva yleismaailmallinen ihmisoikeustuomioistuin, jonka peruskirjaa Scheinin on ollut laatimassa. Niina Sarkonen
Teema: Talouskriisin jälkeen
Kiinan ja Yhdysvaltojen taloudet ovat ajautuneet entistä syvempään keskinäisriippuvuuteen. Taustalla on sama syy kuin maailmaa myllertäneessä finanssikriisissä: Yhdysvallat on elänyt yli varojensa. Kiina heiluttaa nyt tahtipuikkoa, vaikka Yhdysvallat on edelleen ylivoimaisesti vahvempi osapuoli.
Kiinan vanavedessä nousevat muut G20-ryhmän kehittyvät maat. Läntiset teollisuusmaat pysyvät vielä pitkään maailmanpolitiikan vallan kahvassa, mutta talouskriisi on murentanut niiden jalustaa. Fareed Zakaria, Matti Nojonen ja Joonas Pörsti Pääkirjoitus: Aasia nousee, Afrikka edelleen aallonpohjassa / Tapani Vaahtoranta Maailma palasina Kööpenhaminan sopu vielä kaukana / Anna Korppoo ja Alex Luta Protestit vahvistivat Iranin kansalaisyhteiskuntaa / Liisa Liimatainen Suomi kisaa paikasta turvaneuvostossa / Pasi Nokelainen Brasilia etsii mallia ja kumppaneita Aasiasta / Lauri Tähtinen Kurdit luottavat öljyyn ja demokratiaan / Ville Ropponen Puheenvuoro: Mihin Natossa sitoudutaan? / Juha Rainne Yim Sung-joon: ”Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota” / Kristian Kurki Itä-Euroopan romanit äärioikeiston tähtäimessä / Miika Tervonen CIA kärsii julkisen kuvan ja pätevyyden kriisistä / Pekka Vahvanen Kolumni: Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit / Christian Jokinen Muuri murtui, miten kävi illuusioiden? / Charly Salonius-Pasternak Loppuviite Kirjat
Aktivismi Kiinassa kovilla / Hannele Pulkkinen Kastittomien nousu / Tapio Tamminen Kirjavieras: Rauha on ihmisen geeneissä / Niina Sarkonen Ottakaa vastuu / Ville Ropponen Väestönkasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta / Tapani Vaahtoranta Väliinputoaja vai oman tiensä kulkija? / Ville Ropponen EU:n toimivaltaa liioitellaan / Eero Vuohula |
|

