Fischerin ohjeilla kohti vahvaa EU:ta

Torstaina, 4. syyskuuta 2008     0 kommentti(a)
Hanna Ojanen
vieraileva tutkija - Euroopan unioni -tutkimusohjelma

Joschka Fischer kirjoitti tiistaisessa Dagens Nyheterissä, että EU:n vastaus Venäjän suurvaltapolitiikkaan ei saa tähdätä Venäjän rankaisemiseen, vaan siihen, että EU saavuttaa oman vahvan valta-aseman. Mutta kuinka tämä sitten tapahtuu? Fischerin EU:n vahvistusreseptissä on viisi ainesta: uusi vauhti EU:n ja turvallisuuspoliittisesti keskeisen Turkin suhteisiin, EU:n yhteisen energiapolitiikan luominen, EU:n puolustuskyvyn vahvistaminen, lisätuki Ukrainalle sen itsenäisyyden turvaamiseksi (!) ja vapaammat liikkumismahdollisuudet kaikille EU:n itäisten naapurimaiden kansalaisille.

Resepti tuntuu kokeilemisen arvoiselta. Ainekset sopivat myös yhteen toistensa kanssa, mikä ei näytä aina olevan kaikkien nykykeittiön virtausten ohjenuora.

Fischer on kuitenkin itse synkän pessimistinen ja kirjoittaa samaan hengenvetoon, että todennäköisesti mikään näistä ei toteudu. Näin ollen ei myöskään Venäjä-suhteista tule tämän kummempia. Hänen mukaansa Venäjän eliitti katsoo, etteivät heikkous ja yhteistyö ole yhdistettävissä – vain vahva voi oikeasti tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä