Energiapolitiikkaan vaaditaan visiota ja pitkäjänteisyyttä

Torstaina, 11. syyskuuta 2008     0 kommentti(a)
Lauri Muranen
tutkimusassitentti
Kansainvälinen ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka -tutkimusohjelma

EU:n päästövähennystavoitteet ja erityisesti keinot niiden saavuttamiseksi ovat olleet kovan kritiikin kohteena viime kuukausina. Biopolttoaineiden käytön lisääminen EU:n alueella kymmeneen prosenttiin kaikesta liikenteestä käytetystä polttoaineesta vuoteen 2020 mennessä on herättänyt huolia tavoitteiden vaikutuksista mm. ruuan hintaan.

On myös esitetty, että palmuöljystä tuotettu biodiesel edistäisi sademetsien hallitsematonta kaatamista. Yhdysvaltojen tukea kotimaista maissipohjaista etanolintuotantoa varten on puolestaan kuvailtu vain ohuesti verhoilluksi maataloustueksi.

Lisäksi useat tutkimukset ovat osoittaneet yllämainittujen (ensimmäisen sukupolven) biopolttoaineiden valmistukseen vaadittavan energiamäärän olevan suurempi kuin niiden luovuttama energia. Siten myös päästöt ovat useimmissa tapauksissa suuremmat kuin tavanomaisilla polttoaineilla.

Biopolttoaineiden käytön lisäämiseen tähtäävien tavoitteden hylkäämistä onkin vaadittu niin median, EU:n jäsenvaltioiden kuin ympäristöjärjestöjenkin suunnalta.

Paniikkireaktioita on kuitenkin syytä välttää.

EU:n jäsenmailleen asettamilla tavoitteilla ei ole tarkoitus ainoastaan vähentää päästöjä, vaan antaa myös viesti liike-elämälle joka ottaa riskin rahoittaessaan kallista tutkimusta ja tuotekehitystä. Sijoittajien on oltava varmoja, että heidän kehittämilleen tuotteille löytyy markkinat ja sitä kautta mahdollisuus liikevoittoihin.

Tästä syystä on tärkeää, että lainsäätäjät ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen politiikkaan epävarmuuden ilmapiirin poistamiseksi. Pitkäjänteisyys ei ole tietenkään tarkoituksenmukaista jos sen seurauksena miljoonat kärsivät nälkää ja päästöt jopa nousevat. Tärkeää onkin tarkastella ja tarpeen vaatiessa muuntaa niitä kriteereitä joilla sovittuihin tavoitteisiin päästään; esimerkiksi asettamalla yläraja ruokaperäisten biopolttoaineiden määrälle.

Biopolttoaineiden kehityksessä puhutaan usein ensimmäisen, toisen ja kolmannen sukupolven polttoaineista. Ruokaperäiset polttoaineet kuuluvat ensimmäiseen sukupolveen ja niiden valmistukseen kuluu lähes yhtä paljon energiaa kuin ne tuottavat.

Toisen sukupolven biopolttoaineet valmistetaan useimmiten kasveista joita voidaan viljellä alueilla jotka eivät sovellu ruuantuotantoon (esim. Jathropa-pensas) ja eivät siten vaikuta ruuan hintaan. Lisäksi näiden polttoaineiden tuottama energiamäärä viljeltyä hehtaaria kohden on myös moninkertainen verrattuna esimerkiksi maissista tuotettuun etanoliin.

Kolmannen sukupolven biopolttoaineista puhuttaessa viitataan levästä valmistettuun, valtavia mahdollisuuksia sisältävään energianlähteeseen. Levät tarvitsevat kasvaakseen ainoastaan vettä, hiilidioksidia ja auringonvaloa ja niitä voi helpon käsittelyn vuoksi asentaa esimerkiksi hiilivoimaloiden yhteyteen jossa ne toimisivat tehokkaasti välittöminä hiilinieluina. Niiden tuottama energiamäärä hehtaaria kohden on kymmeniä kertoja suurempi kuin nykyisten biopolttoaineiden. Teknologia levän muuntamiseksi taloudellisesti ja teollisessa mittakaavassa on kuitenkin vielä kesken.

Toisen ja varsinkin kolmannen sukupolven biopolttoaineet tarjoavat yhdessä suuria mahdollisuuksia etenkin liikenteen päästöjen pienentämiseen, sillä jo käytössä oleva infrastruktuuri (huoltoasemat ja autot) mahdollistaisi niiden käyttöönoton maailmanlaajuisesti.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä