Suomesta EU:n arktinen lipunkantaja?
| Maanantaina, 8. helmikuuta 2010 |
![]() Lotta Numminen
tutkija Diana Wallis linjaa kirjoituksessaan myös Suomen mahdollisia tavoitteita EU:n ja arktisen alueen välittäjänä. Ensinnäkin Suomen tavoitteena voisi olla niiden ehtojen sinetöiminen, joiden pohjalta viime vuonna torjuttu EU:n hakemus tarkkailijan asemasta Arktisessa neuvostossa voitaisiin hyväksyä. Toiseksi Suomen voisi tavoitella suunniteltua Euroopan arktista tietopalvelukeskusta itselleen. Maaliskuussa Euroopan parlamentti keskustelee jälleen arktisen alueen politiikasta. Silloin Suomella on mahdollisuus osoittaa aktiivisuutta ja ottaa ensimmäiset askeleensa koko Unionin arktisena lipunkantajana. Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä |
Osallistu keskusteluun |

