Tyttökoulumiina, erillissotateesi ja vientidemokratian rajat

Perjantaina, 24. syyskuuta 2010     0 kommentti(a)
Noora Kotilainen
Vieraileva tutkija - Globaali turvallisuus -tutkimusohjelma

Tanskalaisen Afganistan-kohudokumenttielokuvan Armadillon Suomen ensiesitys elokuvasäätiöllä viime keskiviikkona (22.10) ja sitä seurannut vilkas keskustelu nostivat esiin suomalaisia näkökulmia Afganistanin ISAF operaation ymmärtämisestä, sekä siihen osallistumisen syistä, tulevaisuudesta ja mielekkyydestä.

Janus Metzin ohjaama dokumenttielokuva, joka kuvaa tanskalaisen ISAF-joukkueen elämää ja toimintaa Etelä-Afganistanin Helmlandin maakunnan etuvartioasemassa Armadillossa, nosti kotimaassaan viime kesänä valtavan kohun. ISAF-operaatiosta kansalle maalailtu kuva humaanina avustusoperaationa, sankarillisena demokratian levittämisenä ja rauhanturvaamistoimiin keskittyvänä toimintana pirstoutui monen kansalaisen mielissä elokuvan tarjoilemien näkökulmien ja vahvojen kuvien vaikutuksesta. Ojaan ampumalla ”neutraloidut” haavoittuneet kapinallistaistelijat, heidän ruumiidensa äärellä naureskelevat raskaasti aseistautuneet tanskalaissotilaat, sodan verinen todellisuus siviililapsiuhreineen ja omien poikien loukkaantumisineen räväyttivät hyväuskoisina operaation rauhanomaisuuteen uskovien silmät auki sodan karulle todellisuudelle. Tanskalaiset rauhanturvaajat kuvattiin pornoa katselevina ja sotapelejä kasarmilla pelaavina poikina, jotka ainakin komennuksen aluksi suhtautuvat rankkoihin kokemuksiinsa tavallisesta elämästä irrallisina jännittävinä seikkailuina. Myös myytit paikallisen väestön myötämielisestä ja läntisiin joukkoihin yhteistyöhaluisesta suhtautumisesta romuttuivat Metzin käsittelyssä.

Mielenkiintoista tanskalaisen vastaanoton suhteen on se, että sodan rumat kasvot ja operaation varsin ambivalentti luonne tuntuivat tulleen dokumentin järkyttämille tanskalaisille yllätyksenä. Tanskan omien poikien näkeminen tappohommissa tuntui olevan liikaa paikalliselle yleisölle, ja kuvat raaoista toimista riittivät jopa kääntämään maan yleisen mielipiteen operaatiolle vastaiseksi. Herää kysymys miten todenmukaisena operaatio läntisissä demokratioissa on äänestäjille virallisissa yhteyksissä esitetty, kun puolentoista tunnin sodan karua todellisuutta valottava dokumentti riitti herättämään ihmiset näkemään sen, että sota todella on sotaa, ja määritelmänsä mukaisesti rumaa, epäreilua ja väkivaltaista.

Suomessa elokuvan jälkeen järjestetty toimittaja Heikki Aittokosken vetämä paneelikeskustelu – johon osallistuivat kansanedustajat Juha Korkeaoja, Pekka Haavisto, Johannes Koskinen ja Kimmo Sasi, sekä Toimittaja Reko Ravela, rauhanturvaaja Janne Saloranta ja Suomen Afgaanijärjestön puheenjohtaja Hamed Shafae – ei kuitenkaan jumittunut sodan sotaisan luonteen ihmettelyyn, vaan keskustelussa nousi esiin myös eräitä muita varsin kiinnostavia seikkoja suomalaisesta tilanteen ymmärtämisestä ja sen käsittelystä.

Keskustelu alkaa kysymyksellä kansanedustajille, siitä onko Suomen Afganistanin operaatioon osallistumisessa mitään mieltä. Vastaukset kysymykseen noudattelivat melko tarkkaan niitä teesejä, jotka ovat tulleet tutuksi jo lähes yhdeksän vuoden ajan lännen Afganistanissa oleskelusta keskusteltaessa: Demokratian ja ihmisten elinolojen turvaaminen, naisten ja lasten oikeudet, huumekaupan vastainen sota, terrorismin kitkeminen alueelta.

Välittömästi melkoisen raakojen kuvien ja siviilien kärsimyksen näkemisen jälkeen nämä ”haluamme Afganistanille vain hyvää” sanat, tyttöjen oikeuksien sekä demokratian puolustamisen toistelut tuntuivat hieman tyhjiltä, jopa makaabereilta. Elokuva kun näytti Afganistanin tilanteen väkivaltaisessa ja melko lailla epätoivoisessa valossa; maisemassa jossa läntisten perustelujen kouluja rakentavan ja paikallisten lasten kanssa leikkivän humaanin sotilaan hahmoa oli hankalaa tunnistaa. Yleisö reagoikin kansanedustaja Sasin Suomen läsnäoloa selittävään kiivassävyiseen tyttökoulu-perusteluun suomalaisittain epätavallisen voimakkaasti ja äänekkäästi protestoiden. Helsingin Sanomat (HS 23.9.2010. Kohudokumentti Afganistanista puhutti yleisöä) kuvasikin Sasin lausuntoa askeleeksi suoraan ”tyttökoulumiinaan”.

Afganistanin operaatioon osallistumisesta, sen tulevaisuudesta ja sieltä vetäytymisestä, sekä vetäytymisen aikataulusta on tullut paljon puhuttu, ja eräs tämän päivän vaikeimmista poliittisia kysymyksiä monessa operaation osallistujamaassa. Näin kävi myös Armadillon ympärille rakentuneessa suomalaisessa paneelikeskustelussa. Jokainen kansanedustaja myönsi julkisesti ”Exit-vaihtoehdon” houkuttelevuuden, ja kaikki näkivät melko pikaisen vetäytymisen tilanteesta olevan Suomen, ja niin ikään Afganistanin edun. Kysymys siitä, miten taata alueen turvallisuus, paikallisten asukkaiden koskemattomuus ja demokratian toteutuminen alueella lännen lähtemisen jälkeen osoittautuvat tässäkin keskustelussa kysymyksiksi, joihin ei hyvää vastausta ole.

Keskustelussa alettiinkin vastausten puuttuessa puoli vahingossa lähestyä tämän päivän maailmanpolitiikan hyvin perustuvanlaatuisia kysymyksiä toisten auttamisen mahdollisuuksilta, humanitaarisen intervention mielekkyydestä sekä demokratian viemisen rajoista. Keskustelu Afganistanista tuntuukin liikkuvan sellaiseen suuntaan, jossa paikalta ”häntä koipien välissä” vetäytymisen ja operaation epäonnistumisen mahdollisuudet ovat alkaneet realisoitua näkyville. Vastakkain keskustelussa tuntuvat olevan vain edelleen järeämmin aseistautunut ja kiihtyviin tulitaisteluihin osallistuva länsisotilas, jonka tehtävät muistuttavat yhä vähemmän perinteistä rauhanturvaamista, ja aseellisen auttamisen kriitikko, joka pohtii syntyjä syviä siitä, onko muiden asioihin sekaantumisessa lopultakaan mitään järkeä. Tätä keskustelua käytäessä Afgaanisiviili saakin vain odotella, mitä länsi hänen tulevaisuutensa varalle keksii.

Mielenkiintoista elokuvan antia olivatkin suorasukaisesti kuvatut kohtaukset paikallisen väestön melko nurjasta ja vastahakaisesta suhtautumisesta lännen sotajoukkoihin. Tämän puolen pohtiminen jäi suomalaisessa keskustelussa tyngäksi, johon olisi voinut toivoa syvyyttä. Kaukaa asiaa seuraavan on nimittäin verrattain hankalaa muodostaa mielipidettä siitä, miten paikalliset kokevat läntisen läsnäolon ja koalition toiminnan maassaan, vaikka lännen poliittiset ja sotilaalliset johtajat ovatkin jo vuosia osallistujamaiden kansalaisille teroittaneet sitä, kuinka paljon operaatio hyvää paikallisille tarjoaa. Läntisissä esityksissä paikallisten äänet ovat usein jääneet kuulematta. He ovat hiljaisina statisteina jääneet hankalan tilanteen vangeiksi omaan maahansa, josta eivät pääse lähtemään sankareina kotiin, ja palaamaan lyhyen komennuksen jälkeen läntisen hyvinvointivaltion mukavuuksien pariin lepäämään ja miettimään jännittäviä sotakokemuksiaan kuten hengissä säilyneet lännen soturit. Hiljaisten äänen kuuleminen tekisi varmasti hyvää myös suomalaisten korville, ja saattaisi avartaa kohtalaisen kangistunutta käsityskenttäämme. 

Lisäksi mielenkiintoinen teesi joka nousi suomalaisessa keskustelussa toistuvasti esiin, oli se että suomalaiset toimivat eri alueella – suhteellisesti rauhallisemmassa pohjoisessa Mazar-I-Sharifin seudulla – kuin elokuvan rankkoihin tulitaisteluihin osallistuvat tanskalaiset, ja näin ollen Suomen ja Tanskan tilanteita ei voi verrata keskenään. Tämä, suomalaisittain jopa historiallista painolastia kantava erillissotateesi tuntuu Afganistanin tilannetta ja operaation luonnetta seuraavasta kummalliselta ja falskilta. ISAF on koko Afganistanin laajuinen Nato-johtoinen operaatio, jonka kokonaispäämäärät, käytännöt ja tarkoitus ovat samat niin etelässä kuin pohjoisessakin. Suomi yksiselitteisesti osallistuu aivan samaan sotaan kuin tanskalaiset, saksalaiset tai yhdysvaltalaisetkin; vaikka oman maan poikien ja tyttöjen asemapaikoilla rauhallisempaa olisikin. Se, että tällä hetkellä suomalaisten sijoituspaikoissa on rauhallisempaa kuin Etelä-Afganistanissa, ei toimi perusteluna operaatioon osallistumisen moraalisten perusteiden pohtimatta jättämiselle. Suomi ei toimi Afganistanissa tyhjiössä, vaan kansainvälisen koalition osana, eikä asemapaikan rauhallisuus puhdista Suomea siitä vastuusta joka jokaisen osallistujamaan tulee kantaa, eikä se myöskään vapauta maatamme kriittisestä keskustelusta operaation toimintatavoista ja tavoitteista.

 

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä