Kosovon uusi hallitus aloittaa työnsä vaikeassa tilanteessa

Tiistaina, 1. maaliskuuta 2011     2 kommentti(a)
Tanja Tamminen
tutkija - Euroopan unioni -tutkimusohjelma

"uusi hallitus toivottavasti onnistuu puhdistamaan maan mainetta"

Pääministeri Thaçi työskentelee sisäpoliittisten riitojen ja kasainvälisen huhumyllyn ristipaineessa. Kuva: Tanja Tamminen Pääministeri Thaçi työskentelee sisäpoliittisten riitojen ja kasainvälisen huhumyllyn ristipaineessa. Kuva: Tanja Tamminen

Kosovo joutui järjestämään ennenaikaiset vaalit joulukuussa. Hallituskriisiin päädyttiin, kun maan silloinen presidentti Fatmir Sejdiu erosi virastaan syyskuussa. Perustuslakituomioistuin oli tuolloin todennut, ettei hän voinut olla yhtä aikaa puolueensa LDK:n puheenjohtaja ja tasavallan presidentti. Syksyn poliittisessa myllerryksessä LDK veti tukensa ja ministerinsä pois hallituskoalitiosta.

12.12. järjestetyt vaalit olivat itsenäisen Kosovon ensimmäiset. Pääministeri Hashim Thaçi johti PDK puoleensa vaalivoittoon. LDK:n johtoon ennen vaaleja noussut Pristinan kaupunginjohtaja Isa Mustafa ei saanut luotsattua puoluettaan loppukiriin. Päinvastoin puolueen sisäiset ristiriidat johtivat siihen, että puolueen symboliksi muotoutuneen edesmenneen presidentti Ibrahim Rugovan poika Ukë Rugova perusti erillisen listan vaaleihin ja vei mukanaan merkittäviä kannattajia LDK:sta. Ibrahim Rugovan nimeä kantanut lista toi tarpeeksi ääniä, ja Ukë Rugovan kannattajat pääsivät rakentamaan uutta hallituskoalitiota.

Hallitusneuvottelut olivat kuitenkin vaikeat. Oppositioon jäi LDK sekä politiikkaan lähtenyt Albin Kurti Vetëvendosja (eli Itsemääräämisoikeus) -nuorisoliikkeensä kanssa. Vetëvendosja tunnetaan sen tiukasta kansainvälistä läsnäoloa vastustavasta linjasta jo YK hallinnon ajoilta sekä näkyvistä mielenilmauksista YK:ta ja nyttemmin EU:ta vastaan. Vetëvendosjan kannattajat turmelivat mm. kymmeniä EU:n oikeusvaltio-operaatio EULEX:n autoja vuonna 2009 vastareaktiona EULEX operaation yhteistyöhön Serbian sisäministeriön kanssa.

Jotta hallitus saatiin kokoon, oli pääministerinä jatkavan Hashim Thaçin tukeuduttava rakennusbisneksillä rikastuneen Behgjet Pacollin tukeen. Pacolli tiesi voimansa vaa’ankieliasemassa ja vaati tasavallan presidenttiyttä itselleen vastalahjana. Pacollin AKR puolue oli saanut vain runsaat 7 prosenttia äänistä parlamenttivaaleissa, mutta miljonäärinä tunnetun Pacollin persoona on sitäkin kiistellympi. Hänen nuori vaimonsa asuu lastensa kanssa yhä Sveitsissä, mistä käsin Pacollin rakennusfirma on osallistunut kyseenalaisiinkin rakennuskilpailuihin Venäjällä ja entisissä neuvostotasavalloissa. Pacollilla on Sveitsin kansalaisuus. Hän on jättänyt yrityksensä veljiensä käsiin sen jälkeen, kun hänet valittiin kansanedustajaksi Kosovossa vuonna 2007.

Kosovon parlamentin äänestäessä presidentistä oppositio käveli vastalauseena ulos. Tarpeeksi ääniä (62 ääntä 120:sta) saatiin vasta kolmannella äänestyskierroksella – pienen kahvitauon jälkeen. Jos yhteisymmärrystä ei olisi löytynyt, olisi Kosovossa jouduttu järjestämään uudet parlamenttivaalit. Pacollin valinta presidentiksi tuli monelle kosovolaiselle järkytyksenä. Pacolli on luvannut häivyttää häneen kohdistuvat ennakkoluulot, mutta kosovolaisten Venäjä-vastaisuus ei auta tässä asiassa. Julkisuuskuvaansa kohottaakseen hän on esimerkiksi luvannut jakaa presidentinvirassa saamansa kuukausipalkan köyhille.

Pääministeri Thaçin maine ei tällä hetkellä ole ruusuinen maailmalla vellovien huhujen tähden, joissa Thaçin väitetään osallistuneen Kosovon sodan aikana elinkauppaan. Euroopan neuvoston lakiasioiden ja ihmisoikeuksien komitean jäsen Dick Marty kirjoitti aiheesta syyttävän raportin. Syytöksiin ei kuitenkaan ole esitetty todisteita julkisuudessa ja vaikuttaa siltä, että huhumylly vain ruokkii itseään eikä kenelläkään ole intressiä lähteä purkamaan sen taustoja. FST:n OBS ohjelmassa suomalainen Matti Raatikainen, joka johtaa sotarikostutkintaa EULEXissa, totesi lakonisesti, ettei Euroopan neuvosto tai Dick Marty ole lähettäneet EULEXille minkäänlaista todistusaineistoa väitteistään, jota voitaisiin alkaa tutkia. EULEX on tehnyt sen mitä pystyy asian selvittämiseksi.

Uusi hallitus aloittaa siis työnsä vaikeassa tilanteessa, jossa Kosovo on kansainvälisen huhumyllyn kohteena, ja monet sen kansalaiset karsastavat uutta presidenttiään. Ministerinimityksissä on kuitenkin myös toivon kipinää. Kosovo pyrkii aloittamaan neuvottelut teknisistä kysymyksistä Serbian kanssa mahdollisimman nopeasti. Ne ovat siirtyneet vaaliprosessin pitkittyessä (tammikuussa jouduttiin järjestämään uusintakierros niissä kunnissa, joissa oli todettu vaalivilppiä). Neuvotteluista tulee vastaamaan vahva nainen Kosovon politiikassa, varapääministeri Edita Tahiri. Yksi viidestä varapääministeristä on ensi kertaa serbi – Slobodan Petrović. Serbiministeri johtaa myös paluumuuttoministeriötä, paikallishallintoministeriötä sekä sosiaali- ja työministeriötä.

Ulkoministeriksi nimettiin suuri Suomen ystävä, Enver Hoxhaj, joka aiemmassa hallituksessa kantoi raskasta opetusministerin salkkua. Kosovossa yli puolet kansalaisista on alle 25-vuotiaita, ja koulutusmahdollisuudet ovat yksi maan kehityksen kynnyskysymyksistä. Hoxhaj'n ministerikaudella Kosovoon rakennettiin uusia kouluja. Hoxhaj kävi Suomessa tutustumassa koululaitokseemme. Suomalaismallia hän sittemmin käytti Kosovon opetusjärjestelmää kehittäessään. Ympäristöministerinä Dardan Gashi kuuluu myös ministerien nuorempaan polveen. Hänen isänsä toimi professorina Wienin yliopistolla, ja Gashi on itse kirjoittanut kirjoja mm. albaanien historiasta (saksaksi).

Vaikka Kosovon kaksi johtohahmoa ovatkin melkoisten syytösten kohteena, uusi hallitus toivottavasti onnistuu puhdistamaan maan mainetta niin kansainvälisesti kuin konkreettisesti esimerkiksi ympäristökysymyksissä.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Keskustelu (2 kommenttia)

2.3.2011, Simo Salo
 

Hei

Eikös tuo Kosovon ulkoministeri ole Enver Hoxhaj.
Nimi kirjoitettuna muodossa Enver Hoxha, viittaa minusta jo edesmenneeseen Albaniassa vaikuttaneeseen poliittiseen johtohenkilöön.

7.3.2011, Tanja Tamminen
 

Kiitos korjauksesta! Olet aivan oikeassa. Korjasin tekstiin.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä