Kansainvälisen politiikan blogit heräävät suomessa!

Maanantaina, 30. huhtikuuta 2012     1 kommentti(a)
Hiski Haukkalan ja Taivaanrannanmaiharin Deathmatch sodan tulevaisuudesta ja Harvardin Professorin Steven Pinkerin kirjasta The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined on Suomen kv.politiikkablogosfäärin lyhyessä historiassa merkkipaalu. Kirjoittajat ottavat mittaa ajatuksista, yhdistelemällä sekä omaa näkemystä, että laajemman tutkimuskunnan tuottamaa tietoa, tavalla jota kuka tahansa aikaansa seuraava ihminen voi ymmärtää.

Mikä tekee Haukkalan ja Taivaanrannanmaiharin kirjoituksista merkkipaalun on se, että niissä toteutetaan tutkimuksen graalia – keskustelevuutta – mutta paljon nopeammassa tahdissa kuin akateemisten julkaisujen vuosiluokassa. Samalla molemmat tuovat keskusteluun mukaan liudan muita, niin poliitikkoja kuin sotilaita ja tutkijoita ympäri maailmaa. Toivottavasti tämä on vain alkua, niin jo osallistuneiden suhteen kuin laajemman suomalaisen (kv) politiikkablogosfäärin suhteen.

En tietenkään malta olla osallistumatta oman (jälkikäteen luettua liian pitkää) intervention muodossa, tosin hieman hakuammunnalla – paria snaipperi iskua lukuun ottamatta. Hiskin Taivaanrannanmaiharin kirjoitusta vastaan toteuttama Pat Morita tyyppinen takedown asetti kuitenkin riman niin korkealle, että tällä kertaa mennään alta. Ensin, tieteen popularisointiin…

Tieteen ”popularisointi”, siis sitä, että muut kuin parikymmentä asiaan vihkiytynyttä tutkijaa ovat tietoisia uusista tutkimustuloksista tai analyysistä – sitä ei voi tehdä liikaa. Eksplisiittisesti tätä tekee ehkä parhaiten Jared Diamon: Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies ja, Collapse: How Societies Choose to Fail or Suocceed ovat oikeita tutkimuksen ja popularisoinnin yhdistämisen mestariteoksia, mutta myös Malcolm Gladwellin työ on erinomaista; Outlier: The Story of Success ehkä omana favéna. Jos on kiinnostunut filosofian ja etiikan historiasta, mutta yliopiston käyttämät kirjat eivät avaudu – tai haluat esimerkiksi saada nuoret innostumaan aiheesta, en yksikertaisesti ole löytänyt maailmasta parempaa kirjaa kuin Jostein Gaarderin Sophie’s World. Mutta, itse sotaan ja sen tulevaisuuteen. Ehkä myös menneisyyteen.

Sodan historian suhteen sekä Hiskillä ja Maiharilla jää kommentoimatta sotaa rajoittavien sääntöjen ja normien yleisyys. Jopa toisen maailmansodan, usein totaalisena ja absoluuttisena mielletyn, kohdalla seurattiin usein sodan vaikutuksia rajoittamaan pyrkiviä sääntöjä. Mainitsemani Diamond kertoo kirjoissaan esimerkkien muodossa muista yhteiskunnista ja kulttuureista joissa on luotu sääntöjä sotimisen haittavaikutusten minimoimiseksi. Paras lukemani teos joka tuo esille tämän on kuitenkin John Keeganin A History of Warfare, jossa hän järjestelmällisesti käy läpi sodan historiaa eri linssien läpi; teknologia, aika, kulttuurisidonnaisuus, ympäristötekijät, avoimuus uusille ajatuksille jne. kaikki vaikuttavat siihen miten ja miksi sotaa ja sodankäyntiä on haluttu rajoittaa.

Keeganin kirja on osittain vastaus Margaret Meadin 1964 esittämään teesiin, että sota on ’keksitty’. Se toimii myös osittain vasta-argumenttina Taivaanrannanmaiharin väitteelle, että ”sota ei siis johdu ihmisten pahuudesta tai välttämättä edes epärationaalisuudesta, vaan valtiojärjestelmän luonteesta.” Keegan kirjoittaa, että yli 4000 vuoden aikana sotimisesta on yksinkertaisesti tullut tapa; eli oltiin pitkällä tavan kehittämisessä ennen kuin voidaan puhua minkäänlaisesta valtiojärjestelmän olemassaolosta. Keeganin pääviesti on kuitenkin, että Clausewitzilaisen sodan logiikan hyväksyminen maailmassa jossa on ydinaseita, on pitkän päälle kestämätön.

Hiski (Pinkeriin nojautuen), esittää ajatuksen, että 2000-luvun aikana tulisimme kohtaamaan sotaa ja väkivaltaa ”olennaisesti vähemmän sekä frekvenssin että laadun (lue: tuhoisuuden) osalta kuin 1900-luvulla”. Toivottavasti näin on, mutta itse näen kuitenkin, että vaikka sotimisen ja sodan käyttö politiikanvälineenä on historiallisessa mittakaavassa vähentynyt, ovat niitä rajoittavat normistot poukkoilleet eri suuntiin sekä positiivisin että negatiivisin seurauksin. Sodankäynnin absoluuttinen vähentyminen ei siis välttämättä tarkoita, että sodankäynnin aiheuttamat haittavaikutukset ovat vähentymään päin. Historian valossa, ja Afganistanin nykytilannetta reflektoiden, on nähtävissä että kun eri sodan logiikoita seuraavat ja erilaisten rajoittavien normien perusteella toimivat osapuolet taistelevat keskenään on suurin haaste ollut päästä yhteisymmärrykseen neuvottelujen laajuudesta ja diplomatian tarpeellisuudesta – siis sodan lopettamisesta.

Toivottavasti ’debatti-sodat’ politiikasta yleisesti ja kansainvälisen politiikan ja toimijoiden suhteen erityisesti ovat vasta alkamassa. Tässä vaiheessa pisteet The Ulkopolitist ja Suomen Muuttuvat Koordinaatit sivustoille, ”en garde”!

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Keskustelu (1 kommenttia)

29.8.2012, Jaakko Iloniemi
 

Helsinki 29.8.2012

Hiski Haukkala ja sodan tuleva yleisyys

Saattaa hyvinkin käydä niin, että kaikkea sitä tuhovoimaa, jota joukkotuhoaseet edustavat ei hevin käytetä tulevissa sodissa. Eskalaation pelko voi olla riittävä este. Olettamus on silloin, että korkeimmat johtajat ajattelevat rationaalisesti. 1900-luvun johtajien esimerkki ei ole tässä mielessä kovinkaan rohkaiseva. Irrationaalisia, jopa psykopaattisia johtajia on ollut vanhoilla, vakiintuneilla sivistysvaltioilla. Ei ole takeita siitä etteikö tämä saattaisi toistua. Sen rinnalla on mahdollisuus, että joukkotuhoaseita joutuu fanaattisten ääriliikkeiden haltuun. Tämä kuuluu olevan presidentti Obaman huolista suurimpia, eikä vain hänen. Pienemmän intensiteetin valtioiden väliset sodat ja sellaiset aseelliset konfliktit, joissa osapuolista toinen ei ole valtiollinen toimija näyttävät edelleen jatkuvan, kuten Afganistanin ja Syyrian ajankohtaiset esimerkit osoittavat.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä