Arktinen eldorado vai tragedia? Ilmastonmuutos ja Arktiksen kehityksen hyöty-kustannussuhde

Torstaina, 3. huhtikuuta 2014     0 kommentti(a)
Harri Mikkola
Vanhempi tutkija - Globaali turvallisuus-tutkimusohjelma

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viidennen arviointiraportin osaraportti hyväksyttiin IPCC:n kokouksessa Yokohamassa Japanissa 31. maaliskuuta 2014. Raportti arvioi ilmastonmuutoksen vaikutuksia taloudelle, yhteiskunnille ja ekosysteemeille ympäri maailmaa. Raportti on kauttaaltaan varsin huolestuttavaa luettavaa. Raportti tuo entistä vakuuttavampaa tieteellistä todistepohjaa jo entuudestaan laajasti hyväksytylle näkemykselle, jonka mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa vakavia inhimillisen turvallisuuden riskejä ympäri maailmaa.

Empiirinen tutkimus on kiistattomasti osoittanut, että arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin muu maailma. Globaalista ilmastonmuutoksesta johtuva arktisen alueen lämpeneminen johtaa muun muassa Jäämeren jääpeitteen sulamiseen, jolla nähdään olevan kaksi laajasti tunnettua taloudellista seurausta. Ensinnäkin uudet, aikaa ja rahaa potentiaalisesti säästävät Jäämeren merireitit ovat aukeamassa meriliikenteen käyttöön. Toiseksi, jään sulamisen nähdään mahdollistavan pääsyn ennen saavuttamattomille resurssivarannoille, mukaan luettuna öljy, kaasu ja mineraalit.

Vuonna 2008 julkaistun yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan arktisella alueella sijaitsee 13 prosenttia maailman vielä löytämättömistä öljyvarannoista ja 30 prosenttia löytämättömistä kaasuvarannoista. On huomattava, että nämä oletukset arktisen alueen hiilivetypotentiaalista ovat vain valistuneita arvioita, jotka pohjautuvat muualta maailmasta saatuun dataan ja siitä johdettuun vertailevaan mallintamiseen. Tarkemmat tutkimukset tulevat osoittamaan varantojen todellisen suuruuden. Tällä hetkellä ei liene kuitenkaan syytä epäillä arktisella alueella sijaitsevien hiilivetyvarantojen suuruutta.

Viimeaikaiset arviot ovat esittäneet, että arktisen alueen investointien suuruus seuraavan vuosikymmenen aikana tulevat olemaan 100-225 miljardin Yhdysvaltain dollarin luokkaa. Suurin osa näistä investoinneista liittyy uusiutumattomien energialähteiden hyödyntämiseen ja tähän liittyvän infrastruktuurin rakentamiseen.

Arktiksen muutoksessa ei ole kuitenkaan kyse vain tai ensisijaisesti taloudellisista mahdollisuuksista. Tulevaisuuden mahdollinen arktinen talousbonanza tapahtuu – jos tapahtuu – jatkuvasti lämpenevän maapallon kontekstissa ja globaalin ilmastonmuutoksen mahdollistamana.

Arktisen alueen ympärillä käyty kansallinen keskustelu on pyörinyt lämpenevän Arktiksen tarjoamien taloudellisten mahdollisuuksien ympärillä. Esimerkiksi Suomen uusi arktinen strategia nivoutuu vahvasti talouskysymysten ympärille. Samoin arktisen alueen tutkimukseen liittyvissä asiantuntijaseminaareissa ilmastonmuutosta lähestytään usein positiiviseen sävyyn, jonkin hyvän mahdollistajana. Ajatuskulku menee jotakuinkin näin: koska ilmastonmuutos joka tapauksessa tapahtuu, on syytä keskittyä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kuitenkin globaalisti ajateltuna ilmastonmuutos on valtava katastrofi, jonka kustannukset ylittävät mahdolliset hyödyt moninkertaisesti.

Arktinen alue ei ole suljettu tila, vaan arktisen alueen lisääntyvät aktiviteetit muun muassa hiilivetyjen hyödyntämiseen liittyen - samoin kuin alueen ilmastolliset muutokset itsessään - vaikuttavat ilmastonmuutosta kiihdyttäviin globaaleihin dynamiikkoihin niitä vahvistavasti. Esimerkiksi Jäämeren jään sulamisen myötä entistä laajemmin näyttäytyvä tumma merenpinta imee itseensä valoa ja lämpöä, jonka vaikutukset näyttäytyvät globaalisti. Samoin sulavasta arktisesta ikiroudasta mahdollisesti suurissakin mittakaavoissa vapautuvan superkasvihuonekaasu metaanin vaikutukset ilmakehässä ovat merkittäviä, eivätkä nämä vaikutukset luonnollisesti rajoitu vain arktiselle alueelle itsessään. Arktisen alueen ilmastodynamiikoilla on merkittävä rooli globaalin ilmastonmuutoksen kehityksessä.

Arktisen alueen taloudellinen rationaliteetti ja dynamiikka ovat jumissa tietyssä noidankehässä, josta on vaikea nähdä ulospääsyä. Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen (TAPRI) tutkija Teemu Palosaari kutsuu tätä dynamiikkaa ”arktiseksi paradoksiksi”. Ajatuksena on tällöin yksinkertaisesti se, että polttamalla öljyä vaikutamme maapallon lämpötilan nousuun yhä enemmän, joka puolestaan mahdollistaa uusien öljylähteiden hyödyntämisen arktisen alueen sulaessa, joiden hyödyntäminen puolestaan lämmittää maapalloa yhä enemmän. Polttamalla öljyä saamme lisää öljyä. Tämän vaikeasti ylitettävän noidankehän voidaan nähdä johtavan siihen, että Arktiksen taloudellinen hyödyntäminen on hyvin vaikeaa sovittaa yhteen kestävän sosioekonomisen kehityksen kanssa.

Tämä johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin siitä, että ilmastonmuutoksella on huomattavia seurauksia arktisen alueen dynamiikkoihin itseensä, jolloin muutos voi olla nopeampaa kuin mihin sosioekonomiset rakenteet Arktiksella pystyvät mukautumaan.

Toiseksi, ja vielä merkittävämmin, ilmastonmuutos tuottaa laajoja turvallisuusriskejä ympäri maailmaa. Nämä riskit koskettavat laajasti inhimillisen turvallisuuden eri ulottuvuuksia. IPCC:n raportin mukaan ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset näyttäytyvät alueilla jotka jo entuudestaan ovat kaikista köyhimpiä, hauraimpia ja kriisialttiimpia. Ilmastonmuutos on ”uhkien moninkertaistaja”, joka kiihdyttää jo entuudestaan olemassa olevia jännitteitä ja konfliktidynamiikkoja. Pahimmillaan ilmastonmuutos edesauttaa niin kutsuttujen "polykriisien” syntyä, jossa erilaiset negatiiviset dynamiikat yhtyvät tietyssä paikassa tiettynä aikana toisiaan vahvistavasti.

Maailma, jossa arktinen buumi tapahtuisi, olisi todennäköisesti myös maailma jossa biosfääri olisi kokenut peruuttamattomia vaurioita. Tämä maailma todistaisi kiihtyvää kamppailua niin valtioiden kuin myös ei-valtiollisten toimijoiden kesken tietyistä kriittisistä resursseista, kuten viljeltävissä olevasta maasta, juomakelpoisesta vedestä ja kalakannoista. Tämä maailma todistaisi myös vakavia vaurioita kriittiselle infrastruktuurille ympäri maailmaa muun muassa kohonneen merenpinnan aiheuttamien tuhojen ja eroosion seurauksena.

Nämä dynamiikat tapahtuisivat rinta rinnan muiden rakenteellisten muuttujien, kuten taloudellisen ja poliittisen epätasa-arvon, köyhyyden, demokratiavajeen ja globaalin talouden epäjärjestyksen kanssa.

Arktinen tragedia näyttää olevan, että alueen talouspotentiaali voisi aktualisoitua vain yhä heikkenevän ja konfliktialttiimman maailman kontekstissa – ja oikeastaan nämä muuttujat myös olettaen.

Taloudellisin silmin asiaa katsoen on selvää että arktisen alueen talouspotentiaali kalpenee vertailussa globaalin ilmastonmuutoksen tuottamien kustannusten kanssa. Maailman talousfoorumin näkemyksen mukaan viimeaikaisten Thaimaan tulvien (30 mrd. dollaria) ja hurrikaani Katrinan (125 mrd. dollaria) kustannukset ovat vain murto-osa ilmastonmuutoksen tulevaisuudessa aiheuttamista taloudellisista kustannuksista. On esitetty arvioita, jonka mukaan pelkästään arktisella alueella näyttäytyvät ilmastonmuutoksen vaikutukset tuottavat globaalitaloudelle seuraavien vuosikymmenten aikana jopa 60 triljoonan dollarin kustannukset, ainakin mikäli metaania vapautuu suurissa määrin arktisen alueen maaperästä. Kun tätä lukua vertaa arktisen alueen talouspotentiaalia illustroiviin maksimissaan 225 miljardin dollarin investointeihin seuraavan vuosikymmenen aikana, on epäsuhta huomattava.

On selvää, että maailmassa jota IPCC:n raportti ennakoi, ei olisi mitään takuita siitä, että globaalitalous toimisi samalla logiikalla kuin nykyään, tai että arktisen energian kysyntä maailmassa olisi sama tai vahvempi kuin nykyään. Toisin sanoen arktisen alueen talouspotentiaalia on vaikeaa loogisesti kestävästi arvioida tämän päivän näkökulmasta.

Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan maailman jo löydetyistä fossiilisten polttoaineiden varannoista on mahdollista käyttää vain kolmannes mikäli halutaan saavuttaa tavoite ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä kahteen asteeseen. Samalla IEA:n mukaan globaalista energiankysynnästä 75 prosenttia tyydytetään fossiilisilla polttoaineilla vielä vuonna 2035, ja fossiilisen energian kysyntä nousee 30 prosenttia samana ajanjaksona. Kuitenkin, jotta kahden asteen tavoite saavutettaisiin, fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvia päästöjä tulisi vähentää 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämä yhtälö on käytännössä huomattavan hankala ratkaista.

Investointipankki HSBC on arvioinut että mikäli fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyviä päästöjä päätettäisiin rajoittaa merkittävästi, öljy- ja kaasuyritysten markkina-arvosta voisi kadota jopa 40-60 prosenttia. Tämä johtuisi siitä, että niiden hallussa jo nyt olevat hiilivetyreservit jäisivät laajasti hyödyntämättä, ja samalla öljyn hinnan lasku esimerkiksi kasvavan energiatehokkuuden myötä laskisi merkittävästi hyödynnettävissä olevien reservien arvoa. Tästä huolimatta Carbon Tracker Initiativen ja Grantham Research Instituten tutkimuksen mukaan maailman 200 suurinta öljy- ja kaasuyritystä investoivat vuonna 2012 yhteen laskettuna 674 miljardia dollaria uusien reservien etsimiseen ja hyödyntämiseen. Tämä indikoi sitä, että kyseisillä yrityksillä on suuri luotto siihen, että pitkäkestoiset investoinnit fossiilisiin polttoaineisiin eivät todellisuudessa ole riskisijoituksia.

Globaalisti ajateltuna Arktis ei ole uusi talousbonanzan tai kultaryntäyksen teatteri, vaan alue jossa globaalin ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät kaikkein selkeimmin ja voimakkaimmin. Kriittisissä painotuksissa alueen jo nyt näkyvissä olevat muutokset nähdään ”kanarianlintuna hiilikaivoksessa”, ennakkovaroituksena joka varoittaa ihmiskuntaa odotettavissa olevista ilmastonmuutoksen vakavista vaikutuksista. Alueella nähdään olevan symbolista arvoa, jossa ihmiskunnan lyhytnäköisyys ja ahneus näyttäytyvät rumalla tavalla.

On kuitenkin huomattava, että globaali ilmastonmuutos on nimenomaan globaali. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole kyse pelkästään arktisen alueen hiilivetyjen hyödyntämisen rajoituksista, vaan laajemman, globaalin ilmastokonsensuksen saavuttamisesta ja fossiilisten polttoaineiden käytön globaalista vähentämisestä. Itsessään arktisen alueen hiilivetyjen hyödyntämisen rajoittamista periaatteessa puoltaa alueen ilmastodynamiikkoihin liittyvä tietovaje esimerkiksi alueen flooran ja faunan muutosten kumulatiivisiin vaikutuksiin liittyen. Lisäksi alueella on tiettyjä erityispiirteitä, jonka seurauksena hauraalla Arktiksella mahdollisesti tapahtuvan laajemman ympäristöonnettomuuden vaikutuksia on hankalampi minimoida verrattuna moneen muuhun alueeseen.

Kuitenkin, arktisen alueen hiilivetyvarannoista noin 90 prosenttia on arktisten valtioiden omistuksessa, jolloin niiden hyödyntämisen rajoittaminen on käytännössä hyvin vaikeaa. Käytännössä niiden hyödyntämisen tulevaisuutta tulevat määrittämään öljyn ja kaasun kysyntä ja hinta.

Arktisen alueen hiilivetyjen hyödyntämisen mahdollisuuksia ja rationaliteettia voidaan ja pitää analysoida kokonaisvaltaisesta ja kriittisestä näkökulmasta, sen hyötyjä ja kustannuksia tarkasti analysoiden. Arktiksella on monia mahdollisia tulevaisuuksia ja kehityskulkuja, jotka ovat riippuvaisia sekä alueen sisäisestä dynamiikasta, että ulkoisista muuttujista. On joka tapauksessa oletettavaa että Arktiksen sulaessa inhimillinen toiminta lisääntyy ja taloudellinen kehitys etenee joka vuosi. Arktinen alue tulee todennäköisesti tarjoamaan merkittäviä taloudellisia mahdollisuuksia arktisille valtioille, mutta globaalien dynamiikkojen vaikutukset näiden mahdollisuuksien taustalla tulee nähdä sellaisina kuin ne ovat: globaalina inhimillisenä ja ekologisena tragediana. IPCC:n laajaan tiedeyhteisön konsensukseen pohjaava raportti tulee ottaa tosissaan myös Arktiksen kehitystä mietittäessä. Silmien ummistaminen huonoilta uutisilta ei sen sijaan ole kestävä ratkaisu.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä