Ukraina ja pakotteet kiihdyttävät ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua

Tiistaina, 12. elokuuta 2014     0 kommentti(a)

Ukrainan kriisin/sodan eskaloituessa ja pakotteiden vaikutusten näkyessä ovat monet Suomalaiset poliitikot päättäneet aktiivisesti osallistua ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Tämä on erinomaista, etenkin kun kirjoitusten yleinen taso on korkea ja on selvää että kirjoittavat henkilöt ovat pistäneet itseään likoon – selvästi ja rohkeasti kertoneet mitä mieltä ovat asioista ja tarjonneet ratkaisuehdotuksia.

Nykyisin on turha puhua Suomen ulkopoliittisen keskustelun rajoittuneisuudesta. Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki mikä on kirjoitettu tarjoaisi hyvän alustan poliittisille päätöksille; kaikki mielipiteet ja analyysit eivät ole yhteismitallisia. Ulkoministeri Tuomioja peräänkuuluttikin analyysiä joka pyrkisi erittelemään eri uutisten ja tietojen todellisuuspohjaa – disinformaatioanalyysiä.

Eilen ainakin kolme suomalaisen politiikan kovaa nimeä julkaisi Ukrainaan ja pakotteisiin liittyviä kirjoituksia. Jokainen on selvästi vakava ulostulo, jonka voi olettaa perustuvan poliittiseen harkintaan, kokemukseen ja taustoittavaan aineistoon perehtymiseen. Tekstit sisältävät tausta-oletuksia ja yksittäisiä lausuntoja joita voidaan analysoida ja kyseenalaistaa. Lyhyen kolumnin tarkoituksena on tuoda esille taustaoletuksia tai ’sanomatta jättämisiä’ joita ei välttämättä avata lukijalle.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kirjoitus ’Suomelle aktiivisempi rooli Ukrainan kriisin ratkaisussa’ tuo esille toiveen, että Suomen pitäisi olla aloitteellisempi virallisen neuvotteluprosessin löytämiseksi. Samalla hän muistuttaa että ”Suomellahan on ollut tavoitteena tulla rauhanvälittämisen suurvallaksi.” On totta että laajaa julkista neuvotteluprosessia ei ole olemassa, mutta toki eri osapuolet ovat ollet yhteyksissä, joskus muiden organisaatioiden tai maiden yhteen saattamana. Sipilä ei tuo esille mitä lisäarvoa Suomi toisi neuvottelujen suhteen kriisin eri osapuolien näkökulmasta.

Poliittisen päätöksenteon suhteen kirjoitus sisältää tärkeän tausta-ajatuksen, että neuvottelut ovat paras tapa lopettaa sota Itä-Ukrainassa.Akateeminen tutkimus ei kuitenkaan tue ajatusta että neuvottelut aina olisivat paras tapa päättää konflikti. Verrattuna kovaan suhteellisen lyhyen ajan kestävään, mutta voiton yhdelle osapuolelle tuovaan sotaan, pitkittyvä neuvotteluprosessi voi jopa pahentaa humanitaarista kriisiä ja laajentaa verenvuodatusta Ukrainassa.

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen kritisoi kirjoituksessaan’Sitä niittää, mitä kylvää’ Suomen toimintaa ja kysyy miksi Suomi ei jättäytynyt pakotteiden ulkopuolelle. Kirjoituksessa loistaa poissaolollaan analyysi siitä mitä tapahtuisi Suomen asemalle jos se nyt selvästi ilmoittaisi olevansa Venäjän leirissä eikä osa Euroopan unionia – sillä niin pakotteista poisjääminen tulkittaisiin, niin Euroopassa kuin Venäjällä. Kirjoitus olettaa ’erillissodan’ olevan mahdollista Suomelle, oli kyse sitten informaatio-, kauppa-, tai fyysisestä sodasta. Ajatus siitä että voi pärjätä yksin ja että omilla päätöksillä on keskeinen vaikutus naapurin suurvallan geopolitiikkaan on tunteisiin vetoava ja inhimillisesti ymmärrettävä toive. Historiantutkimus, kansainvälisen politiikan teoria, käytännön esimerkeistä puhumattakaan eivät kuitenkaan tue tätä toivetta erityisen vahvasti.

Kokoomuksen monivuotinen Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola toteaa ’Liian monta askelta sotaan’ kirjoituksessaan, että ”Sota ei ole kenenkään etu, ja tahdon uskoa, ettei edes Venäjän…ja meidän tulisi ehdottomasti löytää keinot sen välttämiseksi….” Korhola tarjoaa ratkaisuehdotukseksi Krimin autonomiaa ja demilitarisointia. Historiallinen esimerkki löytyy Korholan mukaan Suomesta ja Ahvenanmaasta. Ahvenanmaata ja demilitarisointia on vuosien saatossa tarjottu ratkaisuksi monessa eri maailman konfliktissa, jopa Krimillä. On kuitenkin hieman vaikea nähdä miten Venäjän poliittinen johto voisi palauttaa Krimin Ukrainalle menettämättä kasvojaan. Sevastopolin laivastotukikohdan sulkeminen – selvästi yksi Venäjän hyökkäyksen syy – olisi myös suhteellisen vaikeasti toteutettavissa oleva osa demilitarisointia.

Yllä olevat kolme kirjoitusta ovat kokonaisuudessa lukemisen arvoisia, jokaisessa löytyy taatusti omaa ajattelua kyseenalaistavia piirteitä, joka jo itsessään tekee niistä hyviä kontribuutioita Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Eduskuntavaalien lähestyessä pitää toivoa että muilta poliitikoilta löytyy samanlaista rohkeutta kertoa ajatuksistaan julkisesti, osallistumalla keskusteluun siitä miltä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitäisi näyttää tulevina vuosina.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä