Euroopan ongelma ei ole siirtolaisuus, vaan muukalaisvastaisuus

Keskiviikkona, 16. syyskuuta 2015
Marco Siddi
Vanhempi tutkija - Euroopan unioni -tutkimusohjelma

Kyse on siitä, että monet eurooppalaiset eivät kykene samaistumaan arvoihin, joita kannatetaan paperilla.

Eurooppaan on tämän vuoden aikana saapunut ennätyssuuri joukko ihmisiä, jotka ovat lähteneet pakoon sisällissotien ja luhistuneiden valtioiden jaloista. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan tammikuun ja elokuun välisenä aikana noin 350000 ihmistä saapui Eurooppaan Välimeren yli (vuonna 2014 samalla aikavälillä saapui 219000 ihmistä). Tulijoista lähes 235000 on saapunut kriisissä rypevään Kreikkaan, 114000 Italiaan ja runsaat 2000 Espanjaan.

Luvut ovat suuria, mutta eivät juuri mitään verrattuna syyrialaispakolaisten määrään pakolaisleireillä Turkissa (1,9 miljoonaa), Libanonissa (1,1 miljoonaa) ja Jordaniassa (629000). Nämä maat ovat huomattavasti pienempiä ja köyhempiä kuin Euroopan unioni. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan yhdeksän kymmenestä Kreikkaan tulijasta on lähtöisin Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Italiaan saapuvista taas liki puolet tulee Eritreasta, Somaliasta, Sudanista ja Syyriasta, eli valtioista, joissa heitä uhkaavat joko konfliktit tai laajamittaiset ihmisoikeusrikkomukset.

Monet EU:n jäsenvaltiot ovat omalla toiminnallaan – tai toimimattomuudellaan – myötävaikuttaneet sen kaaoksen syntyyn, jota ihmiset nyt pakenevat. Esimerkiksi käyvät Britannian ja Ranskan sotilasoperaatiot Libyassa. Niiden yhteydessä ei tehty mitään suunnitelmia konfliktin jälkeisen tilanteen hoitamisesta, vaan Libyan annettiin suistua sisällissotaan. Monet Euroopan maat osallistuivat myös George W. Bushin kaudella Yhdysvaltain johtamiin sotiin, jotka lisäsivät Lähi-idän epävakautta ja loivat hedelmällisen maaperän Isisin värvääjille.

Eurooppa ei kuitenkaan mieti menneitä virheitään ja niiden merkitystä nykytilanteelle. EU:ssa on toistaiseksi keskitytty tiukentamaan rajavalvontaa (ikään kuin sillä ratkaistaisiin humanitaarinen kriisi) ja huolehdittu maahanmuuton ja terrorismin yhteyksistä. Samalla on väitelty siitä, tulisiko siirtolaisia jakaa EU-maiden välillä Euroopan komission päättämien pakollisten kansallisten kiintiöiden vai jäsenmaiden omien ehdotusten perusteella.

Muutamat EU-maat ovat osoittaneet avokätisempää asennetta. Saksa on toivottanut suuren määrän pakolaisia tervetulleeksi alueelleen ja Ruotsi vastaanotti viime vuonna asukaslukuun suhteutettuna suurimman määrän turvapaikkahakemuksia. Muualla tilanne näyttää synkemmältä: Itä-Euroopan maat, Britannia ja Suomi ovat EU:n pakollisen siirtolaiskiintiöjärjestelmän tiukimpia vastustajia.

Monet eurooppalaiset johtajat eivät näytä olevan lainkaan huolestuneita kriisin humanitaarisesta ulottuvuudesta. Esimerkiksi Slovakian pääministerin Robert Ficon mukaan 95 prosenttia EU:hun pyrkivistä ihmisistä eivät ole oikeita pakolaisia, vaan saapuvat paremman elintason perässä. Unkarin pääministeri Viktor Orban on leimannut tulijat ”laittomiksi siirtolaisiksi” ja pyrkii tyystin estämään ihmisten pääsyn Schengen-alueelle Serbian vastaiselle rajalle pystytetyllä aidalla.

Ficon ja Orbanin edustaman näkökulman mukaan kriisissä on kyse laittomasta siirtolaisuudesta, ja maahan päässeet ihmiset tulisi palauttaa lähtömaihinsa. Heidän pyrkimyksillään vääristellä todellisuutta on juridinen peruste: vuoden 1951 YK:n pakolaissopimuksen mukaan EU-maiden on tarjottava suojelusta niille ihmisille, jotka voivat osoittaa pakenevansa vainoa.

Tsekkiläiset poliisit merkitsivät siirtolaisia käsiin ja käsivarsiin kirjoitetuilla numerosarjoilla, aivan kuin eivät tuntisi Euroopan lähihistoriaa. Unkarissa puolestaan hyödynnettiin vankityövoimaa Serbian-vastaisen raja-aidan rakentamiseen. Ja kun Slovakia ja Puola saatiin taivuteltua ottamaan vastaan pieni määrä siirtolaisia, maiden pääministerit ilmoittivat, että maat ottaisivat vastaan ainoastaan kristittyjä pakolaisia.

Nämä lausunnot osoittivat pääministerien suoranaisen uskonnollisen suvaitsemattomuuden, minkä lisäksi ne ovat ristiriidassa EU:n perusarvojen kanssa. Euroopan unionin perussopimuksessa julistetaan unionin arvoiksi ”moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo”.

Piittaamattomuus eurooppalaisista arvoista ja jäsenmaiden välinen kiistely siirtolaisten jakamisesta eri maiden kesken ovat paljastaneet – Ivan Krastevin sanoin – syvän kriisin Euroopan yhteisen projektin sydämessä. Tämän kriisin juuret eivät kuitenkaan ole tämänhetkisessä pakolaistulvassa. Kyse on siitä, että monet eurooppalaiset eivät kykene samaistumaan arvoihin, joita kannatetaan paperilla. Euroopan maat eivät ole aidosti käsitelleet omaa muukalaisvastaista menneisyyttään. Näin siirtolaisuuden kaltaisia humanitaarisia kysymyksiä tarkastellaan turvallisuusnäkökulmasta.

EU-instituutiot ja jotkut jäsenmaat ovat osallistuneet kriisin luomiseen hyväksymällä kansalliskiihkoisia oikeistopoliitikkoja keskustelukumppaneiksi ja jopa ottamalla tällaisia puolueita mukaan hallitukseen. Muukalaisvihamielisten asenteiden hyväksyminen valtiollisissa instituutiossa edistää niiden leviämistä muuallakin yhteiskunnassa.

Ensimmäinen askel kriisin kärjistymisen ehkäisemiseksi tulisikin olla sellaisen uudenlaisen eurooppalaisen keskustelun luominen, jossa korostuisivat ihmisoikeudet, solidaarisuus ja syrjimättömyys.

***

Kolumni on julkaistu myös englanniksi ja se on osa pakolaistilannetta käsittelevää kolumnien sarjaa.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.