Voiko Eurooppa oppia Yhdysvaltojen ja Kuuban pakolaiskokemuksista?

Maanantaina, 21. syyskuuta 2015

Tämä dynamiikka, jossa parantunut tilanne lähtömaassa ei välttämättä vähennä pakolaisten määrää, on myös huomioitava kun EU suunnittelee toimiaan

Euroopan pyrkiessä löytämään lyhytaikaisia ja pitempikestoisia ratkaisuja kasvaviin pakolaisvirtoihin on syytä kysyä mitä muiden maiden lähestymistavoista voidaan oppia. Yhdysvallat on 1960-luvulta lähtien vuosittain ottanut vastaan pakolaisia Kuubasta, virran voimakkuus on vaihdellut vuosien varrella ja maat ovat usein yhdessä sopineet eri lähestymistavoista niin että pakolais/maahanmuuttaja-virrat olisivat paremmin hallittavissa. Poliittinen ja maantieteellinen tilanne eroaa tietenkin merkittävästi Euroopan tilanteesta mutta voidaanko tapahtumista toisella puolella Atlanttia oppia?

Vuonna 1980 Etelä-Floridan rannikolle saapui seitsemän kuukauden aikana noin 125 000 Kuubalaista (ja 25 000 Haitilaista) niin kutsutussa 'Mariel boatlift' issä. Tämän jälkeen merenylitykset vähenivät. Enää parisataa ihmistä yritti vaarallista matkaa vuosikymmenen lopussa. Tilanne muuttui, kun Neuvostoliitto romahti, Kuubaan annettu tuki väheni ja taloustilanne heikkeni. Vuonna 1994 Yhdysvaltojen rannikkovartiosto pysäytti jopa 35 000 Kuubalaisen yrityksen päästä Yhdysvaltoihin.

Vastauksena vuoden 1994 tapahtumiin Yhdysvallat ja Kuuba sopivat järjestelystä, jonka epävirallinen nimi on 'wet-foot, dry-foot policy'. Sopimuksen perusajatus on se, että kuubalaiset jotka fyysisesti saavat jalkansa Yhdysvaltojen maankamaralle ('dry-foot'), saavat pysyvän oleskeluluvan kun heidän saapumisesta on kulunut vuosi ja yksi päivä. Ne jotka pysäytetään merellä (wet-foot) palautetaan Kuubaan. Ainoa poikkeus on jos ihminen kykenee osoittamaan että palauttamisella aiheuttaisi vakavan henkilöön kohdistuvan uhan; eli yksilöillä on oikeus turvapaikkaan. Yhdysvaltojen kuivalle maaperälle jalkansa kirjaimellisesti saavien lisäksi Yhdysvallat tarjoaa maahanmuuttoviisumeja noin 20 000 kuubalaiselle vuodessa. Tämän lisäksi maahan saapuu vuosittain turistiviisumien perusteella tuhansia jotka eivät palaa Kuubaan. Kokonaisuudessaan vuoden 2013 lopussa kuubalaisia maahanmuuttajia/pakolaisia oli Yhdysvalloissa reilu miljoona.

Viime vuosien aikana Kuubasta pienveneillä lähtevien määrä on kasvanut, mutta vieläkin puhutaan tuhansista, ei kymmenistä tuhansista. Vuonna 2010 yrittäjiä oli rannikkovartioston mukaan noin tuhat ja vuonna 2014 vajaa neljä tuhatta. Tahti on kiihtynyt viimeisen yhdeksän kuukauden aikana, sen jälkeen kuin Presidentti Obama ilmoitti diplomaattisten suhteiden (uudelleen) avaamisesta Kuuban kanssa.

Syy kasvaneeseen intoon yrittää vaarallista matkaa näyttää olevan, että moni kuubalainen on pelännyt etuoikeutetun maahanmuuttopolitiikan loppua. Vaikka Kuuban taloutta on avattu ja kehityskulku näyttää positiivisemmalta niin sisä- kuin ulkopoliittisesti, näkee moni kuubalainen että elämä Yhdysvalloissa tulee olemaan suhteellisesti parempaa kuin Kuubassa – pysyvän oleskeluluvan saaminen nopeasti ja varmasti (jos saavuttaa Yhdysvaltojen hiekkarannat tai rantakivet) on houkutteleva vaihtoehto vielä pitkään. Toisin kuin edeltävinä vuosikymmeninä Yhdysvaltojen ja Kuuban diplomaattinen lähentyminen tekee vaihtoehdosta entistä houkuttelevamman, koska liikkuminen maiden välillä on helpompaa jolloin lähtö kotimaasta ei ole yhtä absoluuttinen kuin ennen. Tämä dynamiikka, jossa parantunut tilanne lähtömaassa ei välttämättä vähennä pakolaisten määrää, on myös huomioitava kun EU suunnittelee toimiaan.

Politiikan lopettamista on myös vaadittu eri puolilta, koska sen nähdään syrjivän muilta alueen saarilta (esim .Haiti) tulijoita, samalla kun moni argumentoi Kuubasta tulevien vain etsivän parempaa taloudellista tulevaisuutta eikä enää pakenevan poliittista vainoa.

Koska maantieteellinen, poliittinen ja historiallinen konteksti on niin erilainen, on vaikea nähdä mitä oppeja Atlantin takaisista kokemuksista voisi ammentaa Eurooppaan. Kuiva-märkä jalka politiikan toteuttaminen on monesta käytännön syystä lähes mahdotonta. Maantieteellisten etäisyyksien takia merellinen 'toiminta-alue' Euroopassa sisältää tuhansia kilometrejä rajaa samalla kuin etäisyys EU:n alueelle kolmansista maista on joissain tapauksissa mitattavissa kymmenissä kilometreissä. Toisaalta, Euroopassa pitäisi myös harkita onko mitään perusteita miksi meriteitse tulevat saisivat eri kohtelua kuin maateitse tulevat, ongelma jota Yhdysvalloilla ei ole ollut samassa mittakaavassa (tosin kuubalaisia tulee myös Meksikon kautta, mutta mittakaava on aivan eri).

Euroopan unionin pitäisi myös yhteistuumin päättää mitä keinoja voidaan käyttää laittomasti EU:n ulkorajan ylittämistä yrittävien torjumiseen. Kuubasta tulleiden suhteen raja-aita ei ollut realistinen vaihtoehto, mutta esimerkiksi vesitykkejä on käytetty niin että maihin pyrkijät eivät pääse rannalle ja heidän lasketaan 'wet-foot' leiriin. Samalla pitäisi päättää mistä maista tulevat saavat erikoiskohtelun ja sopia miten maa pääsisi/joutuisi listalle. Tälle listalle joutuminen voisi aiheuttaa monia seurannaisongelmia, ja esimerkiksi kasvattaa maasta pyrkivien määrää kun EU tulevaisuudessa päättäisi poistaa tietyn maan listalta.

Huomioiden yllä olevat haasteet ja tosiasia että kokonaisvolyymit ovat nyt Euroopassa eri luokkaa kuin Kuuban ja Yhdysvaltojen välillä on vaikea nähdä että 'wet-foot, dry-foot' politiikkaa voitaisiin kopioida.

Mistä EU voisi saada inspiraatiota ovat vuosien 1965-1973 välisenä aikana järjestetyt 'vapauslennot' (Freedom flights) joiden kautta noin 300 000 Kuubalaista matkusti laillisesti Yhdysvaltoihin. Sopimus mahdollisti kaksi päivittäistä lentoa Miamiin, ja edesauttoi molempien maiden poliittisten tavoitteiden saavuttamista, sekä ennaltaehkäisi lähes varman humanitaarisen katastrofin. Castron Kuuba välttyi näyltä jossa tuhannet maan kansalaiset pakenisivat kelluvilla lautoilla, ja Yhdysvallat sai kylmän sodan propagandavoiton, helpommin hallittavissa olevan pakolaisvirran ja hyötyi korkeasti koulutettujen Kuubalaisten siirtymisestä tuottaviksi osiksi Yhdysvaltojen taloutta.

Samat syyt kuin yllä vaatisivat merkittävästi modifioitua versiota 'vapauslennoista' mutta EU voisi hyvin selvittää miten järjestelmällisempi tasaisemmin EU:n alueella saapuva pakolaisvirta voitaisiin järjestää. Selvityksen kohteena voisi olla mm. se, poistaisiko lentojen ja matkustajalaivojen käyttö osan ihmiskaupan asiakkaista, mahdollistaisiko se kattavamman tunnistetietojen keräämisen ja voisiko FRONTEXin kautta yhteistyönä tehty pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanteen arvioiminen EU:n rajojen ulkopuolella tarjota kaikille osallisille ihmisarvoisemman todellisuuden kuin se mikä tänä päivänä on vallitseva realiteetti. Jo nyt on nähtävissä, että turvallisten ja laillisten reittien luominen loisi suuremman vetovoiman. Samalla EU:n ulkopuolelle loihdittujen pakolaisleirien pysyvyys, rahoitus, linkki YK:n maailmanlaajuiseen verkostoon ja monet muut käytännön kysymykset pitäisi ratkaista. ***

***

Kirjoitus on osa pakolaistilannetta käsittelevää kolumnisarjaa.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.