Kompastuuko Venäjä finanssikriisiin?

Torstaina, 30. lokakuuta 2008     0 kommentti(a)
Katri Pynnöniemi
Vanhempi tutkija - EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä -tutkimusohjelma

Venäläisen 1920- ja 1930-luvuilla vaikuttaneen kirjailija Daniil Harmsin (1906-42) tarina ”Pushkin ja Gogol” alkaa siitä kun Gogol kaatuu kulisseista näyttämölle ja jää hiljaa makaamaan. Seuraavaksi esiin astuu Pushkin, joka kompastuu Gogoliin ja kaatuu. ”Saamari, ei suinkaan se ollut Gogol”, tuhahtaa Pushkin. Gogol nousee ja kiroaa Pushkinin: ”No, voihan saasta! Ei anneta edes levätä”. Dialogi etenee samaa rataa kunnes Pushkin kompastuu Gogoliin ja kaatuu kulissien taakse. Myös Gogol poistuu näyttämöltä ja hetken kuluttua verhon takaa kuuluu: ”Taas Pushkin!”.

Harmsin absurdi tarina Venäjän kirjallisuuden suurmiehistä juontui mieleeni seuratessani Venäjän ja länsivaltojen välien viilenemistä Venäjän ja Georgian välisen sodan aikana ja sen jälkeen. Yhden tulkinnan mukaan Venäjän agressiivisuudelle on jäänyt tilaa lännen kompuroidessa ja jopa vaipuessa rähmälleen voimistuvan suurvallan edessä. Euroopan unionin Venäjä-politiikka on ollut moniäänistä reagointia Venäjältä tuleviin ärsykkeisiin.

Kun Harmsin tarina on jo tällä tavoin irrotettu sen harmsilaisesta maailmasta voi tulkintaa viedä entistä pidemmälle. Maailman talousjärjestelmän perusteita järkyttänyt finanssikriisi on nimittäin sekin yhden lajin kompurointia. Venäläisestä näkökulmasta lännen rähmällään olo on saanut uuden ulottuvuuden. Sen rinnalla kuva Venäjästä vahvana valtiona on entisestään kirkastunut.

Venäjä onkin pitkin syksyä korostanut maan kykyä jättäytyä finanssikriisin ulkopuolelle. Valtamediassa sanat ”kriisi” ja ”romahdus” on varattu kuvailemaan länsivaltojen viime aikojen kovia kokemuksia ja niitä vältellään kun puhe kääntyy oman maan tilanteeseen. Tälle on olemassa osin hyvät perusteet. Venäjän talous on vakaalla pohjalla. Maalla on iso valuuttavaranto, ylijäämäiset valtiontalous ja ulkomaankauppa. Tästä syystä vertailu nykyisen tilanteen ja elokuun 1998 talouskriisin välillä ontuu. Päinvastoin kuin kymmenen vuotta sitten nyt Venäjän valtio on pelastamassa pahasti velkaantuneita suurliikemiehiä. Finanssikriisi tarjoaakin Putinille tilaisuuden tehdä tilit selviksi oligarkien kanssa.

Varapääministeri Sergei Ivanovin ja suurliikemiesten välisessä tapaamisessa edellisviikon lopulla Ivanov nosti valtion tukitoimenpiteiden prioriteeteiksi korkeanteknologian tuotteet ja varusteluteollisuuden. Julkisuudessa on kuitenkin jo ehditty epäillä, että sektorikohtaisia prioriteetteja tärkeämpi kriteeri reaalitalouden pönkittämisessä on valtion tukimiljardien kanavoiminen Kremlin suosikeille.

Tässä kuviossa valtion etu tulkitaan ahtaasti tueksi ”Putinin kurssille”. Lyhykäisyydessään se on resepti suuryritysten kansallistamiselle ja markkinamekanismin korvaamiselle ”intomielisellä” samaamieltä olemisena valtiojohdon kanssa.

Samaan aikaan kritiikki hallitusta kohtaan kasvaa. Julkisuudessa on vaadittu hallituksen toimilta läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta – toisin sanoen kyse on yhteiskunnan keskeisten instituutioiden uudistamisesta. Pessimistisimmissä arvioissa lähdetään kuitenkin siitä että uudistusten sijaan ”käy niin kuin aina käy”. Jos ei finanssikriisiin, niin vaarana on, että Venäjä kompastuu omaan suuruuteensa.

Harmsilaisittain ajatellen kompastelussa olennaista ei kuitenkaan ole kaatuminen. Vaan kaatumisen sattumanvaraisuus. Arvioitaessa Venäjän toimia Georgian sodan tai finanssikriisin aikana Harmsin tarina toimii analogiana Venäjän ja lännen välisen vastakkainasettelun ratkaisemattomuudelle – ei sen välttämättömyydelle.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä