EU 2009 - 2014: Kaikki on globaalipolitiikkaa? Johtoajatus ja yhteinen sävel unionin ulkoisiin haasteisiin

Avoin tilaisuus - ilmoittautuminen vaaditaan
Oheismateriaalia
Alustajien diaesitys (PDF, 189 Kb)
Anneli Jäätteenmäki Anneli Jäätteenmäki
Satu Hassi Satu Hassi
Eva-Riitta Siitonen, Liisa Jaakonsaari Eva-Riitta Siitonen, Liisa Jaakonsaari
Sirpa Pietikäinen, Satu Hassi, Esko Antola, Anneli Jäätteenmäki, Reino Paasilinna Sirpa Pietikäinen, Satu Hassi, Esko Antola, Anneli Jäätteenmäki, Reino Paasilinna
Anneli Jäätteenmäki, Reino Paasilinna Anneli Jäätteenmäki, Reino Paasilinna
Esko Seppänen, Sirpa Pietikäinen Esko Seppänen, Sirpa Pietikäinen
Hanna Ojanen, Pekka Nurminen, Hilkka Vihinen, Toby Archer, Anna Korppoo Hanna Ojanen, Pekka Nurminen, Hilkka Vihinen, Toby Archer, Anna Korppoo
Hiski Haukkala, Mika Kerttunen Hiski Haukkala, Mika Kerttunen
Pertti Salminen Pertti Salminen
Peter Nyberg Peter Nyberg

Pe 23.1.2009 klo 9:00-14:00
Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio
Arkadiankatu 3

Tulevalla vaalikaudella Euroopan unioni joutuu huomaamaan, ettei EU-tason kysymyksiä ole enää olemassakaan. On vain globaalipolitiikkaa. Tämä koskee myös perinteisiä unionin sisäpolitiikan aloja, kuten sisämarkkina-asioita, tutkimusta ja kehitystä sekä maatalouspolitiikkaa. EU:n keskeiset haasteet perustuvat paitsi kansainvälisiin sopimuksiin ja kehitystrendeihin myös tarpeeseen pärjätä globaalissa kilpailussa.

Seminaarin ohjelma koostuu asiantuntijoiden lyhyesti alustamista poliitikkopaneeleista. Ensimmäisessä paneelissa pohditaan EU:n politiikan johdonmukaisuutta: vasen käsi ei aina tiedä mitä oikea tekee. Toisessa keskustellaan EU:n kyvystä toimia yhdessä ja puhua yhdellä äänellä voimakkaiden kansallisten intressien ja ratkaisumallien paineessa.


OHJELMA

9.30–11.30 Aamuistunto: Löytyykö EU:lle johtoajatus?

Alustajina:
Anna Korppoo
, vt. ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti:
”Ilmastopolitiikka vs. kansainvälinen kilpailukyky”

Hilkka Vihinen, professori, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus:
”Kehitys-, kauppa- ja maatalouspolitiikka – löytyykö koherenssi?”

Toby Archer (alustus englanniksi), tutkija, Ulkopoliittinen instituutti:
”Migration, social tension and the failure of European leadership”

Paneelin puheenjohtaja, professori Esko Antola, johtaja, Centrum Balticum

Paneelikeskustelu:
Satu Hassi
(vihr., Greens/EFA)
Anneli Jäätteenmäki (kesk., ALDE)
Eva-Riitta Siitonen (kok., EPP-ED)
Liisa Jaakonsaari (sdp)

11.30–12.00 Voileipälounas ja kahvi

12–14.00 Iltapäiväistunto: Löytyykö EU:lle yhteinen sävel?

Alustajina:
Hiski Haukkala
, erikoistutkija, ulkoasiainministeriö:
”Venäjän kehityksen ja EU:n yhteisen Venäjän-politiikan haasteet”

Pertti Salminen, johtaja, kansainväliset ja EU-asiat, Energiateollisuus ry:
”Energiaturvallisuus ja -tuotannon vaihtoehdot”

Mika Kerttunen, pääopettaja, Strategian laitos, Maanpuolustuskorkeakoulu:
”Suutarit ja heidän lestinsä - EU:n ja Naton sisäisen kehityksen vaikutus keskinäisiin suhteisiin”

Peter Nyberg, ylijohtaja, valtiovarainministeriö:
”Rahoitusvalvonta kriisin jälkeen – Onko mahdollista löytää yhteiset mallit?”

Paneelikeskustelu:
Satu Hassi
(vihr., Greens/EFA)
Anneli Jäätteenmäki (kesk., ALDE)
Reino Paasilinna (sd., PES)
Sirpa Pietikäinen (kok., EPP-ED)
Esko Seppänen (vas., GUE/NGL)

TIIVISTELMÄ SEMINAARISTA:

Tilaisuuden avasivat Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen ja Euroopan parlamentin tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen. Pekka Nurminen esitteli tiedotustoimiston ja MTV3:n yhteistyönä tilaaman tutkimuksen kansalaisten EU:hun kohdistuvista toiveista (liitteenä).

Aamupäiväistunto: Löytyykö EU:lle johtoajatus?

Seminaarin kummankin osion aluksi kuultiin lyhyitä asiantuntija-alustuksia, joiden synopsikset ovat liitteenä. Alustuksessaan Anna Korppoo (vt. ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti) puhui joulukuussa sovitusta EU:n ilmastosopimuksen päästövähennysmallista erityisesti kilpailukyvyn kannalta. Hänen mukaansa päästöt vähenisivät taloudellisesti tehokkaammin, jos päästöoikeudet olisi päätetty huutokaupata. Nyt valitun mallin vuoksi lobbareille jää liian suuri mahdollisuus vaikuttaa. Hilkka Vihisen (professori, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) mukaan EU:n maatalouspolitiikka on vedenjakajalla. Maatalouden osuus EU:n politiikkatavoitteiden toteuttamisessa ei ole suhteessa siihen, paljonko unioni käyttää maatalouteen rahaa. Maatalouspolitiikan pitää uudistua radikaalisti tai se käpertyy kokonaan itseensä. Toby Archer (tutkija, Ulkopoliittinen instituutti) toi esiin paikallisen ja globaalin tason tiukan yhteyden nykymaailmassa. Globalisaation näkyvin ilmentymä on siirtolaisuus. Tällä hetkellä siirtolaisuus on toisaalta populististen poliitikkojen riepoteltavana, toisaalta EU:n ja jäsenmaiden omien politiikkojen epäkohtien vuoksi niin siirtolaisiksi haluavat kuin siirtolaisia tarvitsevat yhteiskunnat kohtaavat ongelmia.

Paneelin puheenjohtaja, professori Esko Antola (Centrum Balticum, johtaja) esitti, että panelistit pohtisivat alustusten pohjalta erityisesti viittä asiakohtaa:

- missä määrin EU:lla todella on toimivaltaa näissä asioissa

- unionin intressipainotteisuutta, eli sitä, miten suureen rooliin lobbarit ovat nousseet EU:ssa

- parlamentin roolia, josta keskustelua tosin vaikeuttaa se, ettei tiedetä, millä säännöillä ensi kesänä valittava parlamentti toimii

- unionin sektoripainotteisuutta eli politiikan sektorien keskinäisen yhteyden puutetta, joka näyttää vahvistuvan tällä hetkellä

- monitasoisuutta eli paikallisten ja globaalien asioiden yhteyttä

Satu Hassi (vihr., Greens/EFA) avasi keskustelun toteamalla, että jos hänen pitäisi sanoa yksi syy EU:n olemassaololle, se olisi ilmasto. Energia-asiat ovat perinteisesti kuuluneet jäsenmaille, mikä näkyi unionin heikkoutena kaasukriisissä. Ilmastopolitiikan kautta EU on saanut valtaa myös energiakysymyksissä. Hassi totesi, että lobbaus näkyy EU:n ilmastopolitiikassa. Hän kehui Barack Obaman päätöstä tiukentaa Yhdysvaltain lobbaussääntöjä ja totesi toivovansa, että EU:n säännöt saataisiin edes Yhdysvaltain vanhojen sääntöjen tasolle.

 Anneli Jäätteenmäen (kesk., ALDE) mielestä EU:n johtoajatus on hukassa. Jäätteenmäen mukaan unionin on hyvä keskittyä ympäristökysymyksiin, mutta erityisesti hän nosti esiin kilpailukyvyn ja sosiaalisen koheesion yhteyden. Sosiaalinen koheesio tulisi nostaa tavoitteeksi kilpailukyvyn rinnalle, muutoin unioni on vaarassa rapautua ja kansalaiset menettää uskonsa siihen. Lobbaussäännöistä Jäätteenmäki sanoi, että niitä on pyritty luomaan, mutta työ on vaikeaa. Hän myös vertasi inhottua lobbausta suomalaiseen käytäntöön kuulla asiantuntijoita ja kysyi, mikä näiden ero lopulta on.

Eeva-Riitta Siitonen (kok., EPP-ED) totesi, että hänen alkuvaikutelmansa Brysselistä oli, että ”siellä kaikkea tehdään liikaa”, vaikka unionin tulisi ennemminkin keskittyä.. Hän nosti esiin myös työttömyyden ja kilpailukyvyn yhteyden, jota hänen mukaansa ei nähdä riittävän selvästi. Unionissa ei myöskään osata päättää, kumpaan tulisi tarttua ensiksi, mikä on johtanut Lissabonin strategian toteutuksen jämähtämiseen.

Liisa Jaakonsaaren (sdp) mukaan EU:lle tulee etsiä johtoajatusta miettimällä, mistä asioista tulevat sukupolvet meitä moittivat, mistä kehuvat. Hän arveli, että tämän sukupolven suurin plussa tulee olemaan EU ja sen tekemä sillanrakennus, jonka puitteissa seuraava tehtävä on sillan rakentaminen muslimimaailmaan. Eniten moitteita saamme EU-linnakkeen rakentamisesta. Jaakonsaari jatkoi, että suunnaton jahkaaminen EU:n instituutioiden uudistamisessa on vieroittanut kansalaisia. Hän muistutti myös, että tutkimusten mukaan EU:n rooli globaalivaikuttajana on suuren kansalaisten enemmistön mielestä haluttu.

Paneelin toisella kierroksella Esko Antola kysyi, mikä panelistien mielestä on unionin johtoajatus. Kaikki panelistit olivat yksimielisiä siitä, että johtoajatukseen kuuluu rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja vahvistaminen. Anneli Jäätteenmäki lisäsi, että tämä ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan muutakin. Tämän vuoksi EU:n tulisi selkeyttää toimintaansa ja karsia siitä rönsyt pois. Esimerkkinä tällaisesta rönsystä Jäätteenmäki mainitsi kiellon, joka koskee valtion osallistumista kotimaisen ruuan mainostamiseen Suomen lipun ja muiden kansallisten symbolien keinoin. Jäätteenmäki sanoi myös, että kansalaiset olisivat erittäin kiinnostuneita EU:sta, mutta tiedonsaanti on vaikeaa. Tähän syypäitä ovat suomalaiset mediatalot, joiden kiinnostuksen puute näkyy mm. EU-toimittajien erittäin vähäisenä lukumääränä.

Satu Hassin mielestä laajeneminen on tapa, jolla EU on rauhaa ja vakautta toteuttanut ja toivoi, että Turkki olisi tässä seuraava askel. Rauhan ja vakauden johtoajatusten rinnalle hän nosti ilmastonmuutoksen. Hassi totesi, että sen aiheuttamat muutokset johtavat tulevaisuudessa myllerryksiin ihmisten menettäessä kotejaan ympäristön muutosten vuoksi. EU:sta tulisi tehdä esimerkki siitä, miten yhteiskunnan on mahdollista olla vauras kestävän kehityksen ehdoilla. Rönsyistä Hassi kommentoi niiden johtuvan siitä, että EU on ”lobbauksen muurahaispesä”.

Eeva-Riitta Siitonen sanoi, että vakaus on edellytys rauhalle. EU:n alkuperäisistä tavoitteista puhuttaessa hän muistutti, että esimerkiksi kaikkien tukiaisten oli alun perin tarkoitus olla välivaihe unionialueen harmonisoitumisessa. Siitonen myös peräänkuulutti subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen vahvistamista.

Yleisökysymysten ja -kommenttien osiossa Olli Kivinen (HS) vieritti vastuuta EU-tiedon levittämisestä poliitikoille, jotka kertovat hänen mukaansa väärää tietoa joko tahallaan tai tietämättömyyttään. Eikka Kosonen (komissio) oli huolissaan tilaisuuden otsikosta, sillä hänen mielestään johtoajatus on ollut selvä unionin perustamisesta lähtien. Kosonen myös totesi, ettei Jäätteenmäen esiin nostama kysymys maataloustuotteiden markkinoinnista ole rönsy, vaan kyse on periaatteesta, jonka mukaan kilpailua ei saa vääristää valtion tuella. Jukka Tarkka sysäsi vastuun EU-tiedon hankkimisesta jokaiselle ihmiselle itselleen. Vaikka EU:n laajentumisesta puhutaan menestystarinana, eivät laajentumisen ehdot ole hänen mukaansa viimeisimmillä kierroksilla enää täyttyneet.

Anneli Jäätteenmäki myönsi, etteivät laajentumiskriteerit olleet täyttyneet, mutta piti kuitenkin hyvänä itä-länsi-jaon poistumista Euroopasta. Kilpailun vääristämisestä hän sanoi vielä, että todella voimakkaisiin tahoihin unioni ei yleensä uskalla puuttua – esimerkkinä tuki Saksan autoteollisuudelle, joka myös vääristää kilpailua. Liisa Jaakonsaari totesi, että laajentumisen myötä historiallinen vääryys on korjattu. Laajentuminen on myös pitänyt talouskasvua yllä muutaman viime vuoden. EU:n naapuruston suhteen meidän pitäisi muistaa, miten hyvin EU:n pehmeä vaikutusvalta ruokki demokratian edistymistä Itä- ja Keski-Euroopassa. Satu Hassin mielestä laajentuminen vuonna 2004 oli kokonaisuutena hyvä asia, sillä ”toinen maailmansota loppui silloin”. Bulgarian ja Romanian kohdalla oli ilmeistä, että kriteerit eivät täyttyneet, mikä oli ikävä ennakkotapaus. Ongelma on myös se, että unionilla ei ole keinoja puuttua jäsenmaidensa kehitykseen jäsenyyskriteerien toteutumisen suhteen enää sen jälkeen, kun maat ovat liittyneet unioniin. Myös Hassi oli sitä mieltä, että suomalaisen tiedonvälityksen taso on ongelma. Se on myös demokratiakysymys, sillä niiden tahojen, joilla ei ole varaa palkata lobbareita, on vaikea tietää, milloin EU:ssa käsitellään heidän kannaltaan tärkeitä asioita. Eeva-Riitta Siitonen muistutti, että myös vanhojen jäsenmaiden välillä on eroja. Tämä näkyy esimerkiksi parlamentin keskustellessa vähemmistökysymyksistä. Toisaalta eroja ei tule suurennella: vain 30 vuotta sitten meilläkin ajateltiin samoin kuin Etelä-Euroopassa nyt.

Toisella yleisökysymyskierroksella kansanedustaja Pentti Tiusanen muistutti lobbausta esiintyvän myös Suomessa. Tiusanen totesi, että eduskunnalla olisi periaatteessa mahdollisuus vaikuttaa EU-asioihin paljon nykyistä enemmän. E- ja U-asioiden merkitystä ei vain vieläkään täysin ymmärretä. Kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä pyysi europarlamentaarikkoja kertomaan muutaman tärkeimmän EU-teeman, joiden suhteen eduskunnan ja suuren valiokunnan tulisi olla proaktiivisia. Hän myös korosti, että EU-tiedon levittämisen kannalta ratkaisevaa olisi saada iltapäivälehdet kirjoittamaan unionista. Jali Raita pyysi miettimään, oliko EU-jäsenyydestä ollut Suomelle taloudellisesti hyötyä vai haittaa.

Lyhyellä loppukierroksella panelistit mm. peräänkuuluttivat uusia vaikuttamisen polkuja ja osallistavan demokratian tärkeyttä. Kotimaista keskustelua ja yhteyksiä pidettiin tärkeinä parlamenttityössä. Suomelta ja kansallisilta poliitikoilta toivottiin proaktiivista vaikuttamista uuteen komissioon sekä kuhunkin puheenjohtajamaahan. Todettiin, että on vaikea sanoa, millaista Suomessa olisi ilman EU:ta, mutta talouden ongelmien todettiin johtuvan pohjimmiltaan muusta kuin unionijäsenyydestä.

Iltapäiväistunto: Löytyykö EU:lle yhteinen sävel?

Hiski Haukkala (erikoistutkija, ulkoasiainministeriö) puhui alustuksessaan Venäjän ja EU:n suhteista. Haukkalan mukaan EU:n käsitys Venäjästä eroaa vahvasti Venäjän todellisesta tilanteesta ja kehityssuunnasta. EU on huono valtapolitiikan peluri ja sen Venäjän-politiikka on jäsenmaiden mielipide-eroista johtuen heikkoa. Lisäksi EU:ta vaivaa uskottavan ”kepin” puute, kuten kaasukriisi ja Georgian tapahtumat ovat osoittaneet. Miten näistä haasteista päästään eteenpäin? Miten panelistit näkevät Venäjän ja EU:n kehityksen? Mitä Suomi ja Euroopan Parlamentti voisivat tehdä ongelmien ratkaisemiseksi?

Pertti Salminen (johtaja, Energiateollisuus ry) puhui alustuksessaan energiaturvallisuudesta ja energiantuotannon vaihtoehdoista. Energiaturvallisuus on käsitteenä varsin uusi ja sen merkitys on vielä lopullisesti muotoutumatta. Salmisen mielestä energiaturvallisuus merkitsee kilpailukykyisen ja ilmastotavoitteita tukevan energian toimitusvarmuutta koko EU:lle pitkällä aikavälillä. EU:n työskentely hyvän energiaturvallisuuden puolesta sisältää järkevän sisäisen energiapolitiikan, aktiivisen energiaulkopolitiikan, vahvan kansallisen energiapolitiikan ja voimakkaan panostuksen energia-alan tutkimus- ja kehitystyöhön.

Mika Kerttunen (pääopettaja, Maanpuolustuskorkeakoulu) ruoti alustuksessaan EU:n ja Naton välisiä suhteita. Hänen mukaansa europarlamentaarikoilla ei juuri ole valtaa näissä asioissa, mutta kuitenkin vaikutusvaltaa ja sen vuoksi asia tulisi nostaa keskusteluun. Yhteistyön ilmapiiri on korvautumassa kilpailuasetelmalla kun sekä EU että Nato puuhailevat samojen asioiden parissa kumpikin tahoillaan. Molemmat järjestöt ovat kehittämässä nopean toiminnan joukkoja, yhteistyö on hämärtymässä ja työnjako kansainvälisen politiikan pelikentällä on sekoittumassa. Kerttunen kysyikin paneelilta, mihin ja miten edetä EU:n sotilaallisen suorituskyvyn ja kriisinhallinnan kannalta? Millaista EU–Nato -suhdetta panelistit haluaisivat kehittää?

Peter Nyberg (ylijohtaja, valtiovarainministeriö) pohti alustuksessaan talouskriisin jälkeistä rahoitusvalvontaa. Valvonta ja säätely rahoitusmarkkinoilla ovat lisääntyneet, mutta valvonta ei siltikään näytä tepsivän. Olisiko ratkaisuna vielä lisätä sääntelyä? Valvojan tehtävänä on estää ja hoitaa kriisejä, tehtävä jossa nyt on epäonnistuttu. Pitäisikö valvontaa suorittaa kansallisella vai globaalilla tasolla? Kansallisen valvonnan etuna olisi tilanteen selkeys: valvoja on kansallinen, vastuu on kansallinen ja maksaja on kansallinen. Ylikansallisen valvojan etuna olisi yksi suu jolla puhutaan eli kaikkien etujen tasapuolinen ajaminen. Ideaalia ratkaisua ei ole löydettävissä. Kenelle jää vastuu ja kuka maksaa kriisitilanteissa, jos valvoja on yksi EU-viranomainen? Mitkä ovat vaihtoehtojen Suomelle tärkeimmät edut ja haitat?

Esko Antola nosti alustuksien pohjalta panelistien pohdittavaksi seuraavia teemoja. EU on huono valtapolitiikan peluri. Mitä asialle voidaan tehdä ja pitäisikö sille tehdä jotain? Energiapolitiikan osalta Antola kehotti paneelia pohtimaan erityisesti energiapolitiikan kansainvälistä ulottuvuutta ja EU:n yhteistä roolia. Mihin suuntaan EU on menossa turvallisuuspoliittisena toimijana? Mihin pitäisi? Pitäisikö rahoitusvalvontaa lisätä ja kenen tulisi valvontaa suorittaa?

Reino Paasilinna (sd., PES) kommentoi avauspuheenvuorossaan Venäjän tilannetta. Venäjällä ja EU:lla ei ollut merkittäviä ongelmia ennen Georgian kriisiä, mutta sen jälkeen kansallinen aate on noussut Venäjällä ja länsikielteisyys on kasvanut. Virkamieskunta Venäjällä on suuresti upseeripohjaista, mikä osaltaan estää Venäjää kehittymästä resurssipohjaisesta tietoperusteiseksi yhteiskunnaksi. Paasilinna ennustaa huonoja aikoja olevan edessä Venäjän kanssa Ukrainan EU-jäsenyyden ja Puolan ohjustukikohtien johdosta. Suomen tulisi yhtenä Venäjän harvoista ystävistä pyrkiä luomaan ratkaisuja Venäjän suhteen. Paasilinnan mukaan yksi ratkaisu olisi integroida Venäjä tiukemmin mukaan EU:hun.

Sirpa Pietikäinen (kok., EPP-ED) korosti, että Suomen tulisi ymmärtää olevansa osa EU:ta eikä kohdella EU:ta erillisprojektina. Kansa ratkaisee ketkä europarlamentissa asioista päättävät ja siten määrittelevät EU:n luonteen. Pietikäinen piti Venäjä-politiikan ongelmakohtina yhtäältä deklaraatiopolitiikkaa, jossa käytännön ratkaisut ovat irrallisia alkuperäisistä julistuksista sekä toisaalta EU:n linjasta lipsumista: Venäjä tekee mieluummin bilateraalisia sopimuksia ja jäsenmaat suostuvat kiltisti tähän unohtaen yhteisen linjan. Energiapolitiikan suhteen Pietikäinen piti EU:n sisäistä politiikkaa tärkeämpänä kuin kansainvälistä politiikkaa. Talouskriisin elvytyksessä pitäisi keskittyä investoimaan uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen. Yhteinen turvallisuuspolitiikka tulisi olla ja Nato on hyvä toimija sillä alalla, mikäli yhteinen näkemys EU:n kanssa löytyy. Taloudellisen valvonnan kannalta sekamuoto (mikä tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto), jossa yhdistyy sekä kansallinen että EU-taso on kaikkein vaikein hallinnoitava. Paremmat vakavaraisuussäädökset olisivat tarpeen ja niiden tulisi olla globaaleja.

Satu Hassin mukaan rahoitusvalvonnassa tarvitaan kansallista, EU-tasoa sekä globaalin tason valvontaa. Ennen kaikkea tarvitaan parempia mahdollisuuksia havaita kehittymässä olevat ongelmat ja kriisit. Ongelmallista asiassa on se, että talouden ollessa ylikuumenemassa kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Venäjän suhteen EU:lla on varmasti syytä kehittää toimintakykyään. Jos eurooppalaista kaasuverkkoa olisi kehitetty aiemmin, olisi kaasukriisi voitu ehkä välttää. Energiatehokkuuteen kannattaa panostaa. Uusituvat energianlähteet vaativat tuotekehitystä, mutta ovat usein kotimaisia ja saattavat tulevaisuudessa muodostua Suomelle vientivaltiksi.

Anneli Jäätteenmäen mielestä EU:n tavoitteen (rauha ja vakaus) mukaisesti toimittaessa tulisi yhteistyön olla keskeisessä asemassa, nimenomaan yhteistyö naapureiden kanssa. Venäjän integraatiota tulisi syventää ja jatkaa. Ongelma ei ole ainoastaan Venäjän EU-kielteisyys vaan myös EU:n Venäjä-kielteisyys. Energiatehokkuuden suhteen täytyy tehdä paljon EU:n sisällä. EU-tasoista rahoitusvalvontaa tarvitaan, mutta myös kansallista. Positiivista on, että asiasta keskustellaan toisin kuin vuosi sitten, joten asennetasolla on nyt otettu valtava harppaus eteenpäin.

Esko Seppäsen (vas., GUE/NGL) mielestä Suomi tekee suuren virheen jos se tyytyy vain EU-tasoiseen Venäjä-politiikkaan. Suomella on Venäjän kanssa erityinen suhde jota tulee vaalia. Ongelmallista on Venäjään kielteisesti suhtautuvat jäsenmaat, tällöin EU:n yhteinen kanta Venäjään on negatiivinen ja Suomen historialliset suhteet Venäjään ovat vaarassa. Myös energiayhteistyö Venäjän kanssa on vaikeaa Venäjä-kielteisten maiden johdosta. Rahamarkkinoiden valvontaan tarvitaan uudet säännöt, ei välttämättä kuitenkaan lisäsääntelyä. Pankkijärjestelmät vaativat välttämättä kansallista valvontaa koska maksajat ovat kansallisia, osin tarvitaan kansainvälistäkin yhteistyötä, mutta päävastuu on kansallisella tasolla. Jos valvonta olisi täysin EU-tasoista, vastuu hämärtyy.

Yleisökysymyksissä esille nousivat mm. Venäjä-EU -suhteet, ja se, olisiko niille mahdollista löytää jokin kolmas suhtautumistapa? Miten nähdään euron tulevaisuus? Eroaako joku eurosta tai vaihtoehtoisesti liittyykö joku euroon? Löytyykö turvallisuuspolitiikan ja Naton suhteen yhteistä säveltä? Mikä on panelistien käsitys turpeen käytöstä?

Paasilinnan mukaan ongelmallista on Venäjän ja EU:n välillä vallitseva luottamuspula. Kaasutilanteen suhteen hän ehdotti ratkaisuksi Venäjän ja Ukrainan eristämistä transitiojärjestelmästä ja asian hoitamista EU:n avulla. Rahoitusvalvonnan suhteen Paasilinna toivoo lisää valtaa ja vastuuta EKP:lle myös kansainvälisellä tasolla. Energian suhteen koko energiapaletti on käytettävä ja turve osana sitä.

Sirpa Pietikäisen mielestä nimenomaan musta-valkoista suhtautumistapaa Venäjään ei tulisi omaksua, vaan toimia selkeän linjan ja näkemyksen suhteen. Kuitenkin kansallinen liikkumavara tulisi säilyttää Venäjä-politiikassa. Rahoitusvalvonnan tehostaminen ei poista RATAn roolia, mutta kansallisella valvonnalla ei voi korvata kansainvälistä valvontaa pankkien ollessa ylikansallisia. Rahaliitosta tuskin kukaan on tässä vaiheessa eroamassa, mutta uusia jäseniä on toivottavasti tulossa. Pitkällä aikavälillä olisi energian suhteen hyvä olla paljon kunnianhimoisemmat tavoitteet, sillä potentiaalia on valtavasti. Panostusta tarvitaan uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen. Esimerkiksi aurinkoenergia on sekä kustannustehokasta että energiatehokasta.

Satu Hassi ei myöskään kannata musta-valkoista lähestymistapaa Venäjän suhteen. Euro tulee saamaan samanlaisen roolin viitevaluuttana kuin dollari. Vaikka matka ei olekaan täysin ongelmaton, on se silti paras suunta. Jos halutaan EU:lle kansainvälisen vaikuttajan rooli, on vähän yhtä hyviä keinoja kuin se, että eurosta tulee kansainvälinen viitevaluutta. Turvetta voidaan käyttää, mutta päästöt tulee laskea rehellisesti. EU ei voi vaikuttaa uusiutuvien energianlähteiden määrittelyyn vaan luokitukset tehdään muualla.

Anneli Jäätteenmäen mukaan Venäjän suhteen tulee olla tiukka ja johdonmukainen. EU:n tulee toimia samojen periaatteiden mukaan niin muiden maiden kuin Venäjän suhteen. EU:lla ei ole kantaa Naton laajentumiseen, se on täysin Naton sisäinen asia. Puolan ohjustukikohdista on keskusteltu EU:ssa, mutta tähänkään EU:lla ei ole mahdollisuutta ottaa kantaa. Sarkozy on jo pitkään vaatinut lisää valvontavaltaa EKP:lle ja nyt moni muukin on samaa mieltä. Mikäli EU:ta pyydetään apuun kriisin tullessa (kuten nyt), tulisi sillä olla myös valvontavaltaa.

Esko Seppänen korosti, ettei keskuspankkiin voida luottaa valvonnassa, sillä USAn keskuspankki aiheutti talouskriisin. EKP:n valvontaan ei voida luottaa, sillä se ei huomannut ongelmia maailmantaloudessa ennen kriisin puhkeamista. Jos yhteistä valvontaa halutaan harjoittaa, tulisi Seppäsen mukaan valvojana olla EKP:stä riippumaton taho. Seppäsen mukaan seuraava kupla syntyy luonnon ja ympäristön finanssitaloudellistamisesta ja viherkapitalismista.

Esko Antola kiitti lopuksi panelisteja ja yleisöä. Hanna Ojanen päätti tilaisuuden kiittämällä kaikkia osallistujia ja totesi yhteistä ajatusta ja säveltä löytyvän, mutta toteuttajan olevan vielä hukassa.