Keiden kanssa, kenen asialla? Suomalaiset euroedustajat ja Euroopan parlamentin toimintatavat

Vaatii ilmoittautumisen
Teija Tiilikainen Teija Tiilikainen
Tapio Raunio Tapio Raunio
Tuomas Iso-Markku Tuomas Iso-Markku
Heidi Hautala Heidi Hautala
Antti Kaikkonen Antti Kaikkonen
Laura Peuhkuri Laura Peuhkuri
Riitta Myller Riitta Myller
Petri Sarvamaa Petri Sarvamaa
Annika Lapintie Annika Lapintie
Nils Thorvalds Nils Thorvalds
Pirkko Mattila Pirkko Mattila

Ti 13.5.2014 klo 9:00-11:00
Wanha Satama, A-sali
Pikku Satamakatu 3-5

Euroopan parlamentin valtaoikeudet ovat Lissabonin sopimuksen myötä merkittävästi lisääntyneet. Talouskriisi puolestaan on johtanut siihen, että EU-asiat ovat entistä näkyvämmin läsnä myös kansallisessa politiikassa. Euroedustajien rooli on siksi yhä keskeisempi: he käyttävät aiempaa suurempaa lainsäädäntövaltaa ja toimivat samalla linkkinä eurooppalaisen ja kansallisen tason välillä. Miten suomalaiset edustajat asemoituvat Euroopan parlamentissa? Ketä he edustavat? Mikä viiteryhmä on heille tärkein parlamentin äänestyksissä ja valiokuntatyössä?  Miten edustajien kannattaa toimia, jos he haluavat maksimoida valtansa Euroopan parlamentissa?

Puhujat: 

Professori Tapio Raunio, Tampereen yliopisto
Tutkija Tuomas Iso-Markku, Ulkopoliittinen instituutti

Paneelikeskustelu:

Heidi Hautala, Vihreä liitto
Annika Lapintie, Vasemmistoliitto
Riitta Myller, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Laura Peuhkuri, Kristillisdemokraatit
Petri Sarvamaa, Kansallinen Kokoomus
Antti Kaikkonen, Suomen Keskusta
Pirkko Mattila, Perussuomalaiset
Nils Torvalds, Ruotsalainen kansanpuolue

Puhetta johtaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen

Tiivistelmä: 

Seminaari tarkasteli Euroopan parlamenttia edustuslaitoksena, euroryhmiä ja sitä, millaisella toimimalla Euroopan parlamentissa on mahdollista saada valtaa. Seminaarin puheenjohtajana toimi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen, joka avasi seminaarin ja esitteli puhujat. Seminaarin aluksi kuultiin kaksi asiantuntija-alustusta – professori Tapio Raunion ja tutkija Tuomas Iso-Markun – näiden jälkeen eduskuntapuolueiden edustajat vastasivat puheenjohtajan, asiantuntijoiden ja yleisön esittämiin kysymyksiin.

Professori Tapio Raunion alustuksen pohjana olivat MEP Surveyn tulokset. MEP Survey on joka vaalikausi toteutettava kansainvälinen tilastollinen tutkimus, joka tutkii kuinka Euroopan parlamentin jäsenet ovat toimineet kyseisellä kaudella eri asiakysymyksissä. Raunion mukaan ikääntyessään Euroopan parlamentti on instituuttina rutinoitunut ja sen toiminnasta on tullut vakiintuneempaa, esimerkiksi Euroopan parlamentin puolueryhmät ovat nykyään vahvempia. Usein Euroopan parlamentin jäsenten toiminta nähdään valintatilanteena: jäsenet noudattavat joko kansallisia intressejä tai nojaavat eurooppalaiseen viiteryhmäänsä. Kahtiajako on kuitenkin liian karkea yleistys heidän toiminnastaan, eikä vaikuta jäsenten arjen näkökulmasta pitävän paikkaansa. Kun europarlamentaarikoilta kysytään, ketä he edustavat, he yleensä vastaavat edustavansa jotain kolmatta viiteryhmää – ei siis kotipuoluettaan tai kotimaataan ¬– tai sitten he vastaavat että, edustettava ryhmä on riippuvainen käsiteltävästä asiasta.

Myös MEP Surveyn tulokset vahvistavat tätä moniulotteisempaa näkemystä. MEP Survey 2010:ssä kysyttiin muun muassa seuraavien ryhmien edustamisen tärkeyttä: kaikki Euroopassa, kaikki edustamassani jäsenvaltiosta, kaikki puoluettani äänestäneet, kaikki vaalipiirissäni tai alueellani asuvat ihmiset, kansallinen puolueeni, eurooppalainen poliittinen ryhmä ja naiset. Asteikolla yhdestä viiteen, keskiarvo kaikkien edellä mainittujen ryhmien kohdalla oli suunnilleen neljä eli kaikkien edustamista pidettiin lähes yhtä tärkeänä. Europarlamentaarikkojen toiminnan prioriteeteista kysyttäessä (lainsäädäntö, parlamentaarinen valvonta, tärkeiden sosiaalisten asioiden ja tarpeiden esille ottaminen, yhteisen EU-politiikan kehittäminen, eri yhteiskunnallisten intressien välinen tasapainoilu, yksittäishenkilöiden yksittäisten intressien edustaminen) hajonta oli myös vähäistä ja keskiarvo oli myös tässä noin neljä. Raunion mukaan kuitenkin tiedetään, että edustajilla on erilaisia prioriteetteja, esimerkiksi saksalaiset Euroopan parlamentin edustajat kokevat tehtäväkseen EU-tietouden viemisen saksalaisille.

Raunion mukaan kansallisen puolueen ja euroedustajan välisiä linkkejä on tutkittu paljon. Vuotta 1996 ja nykyhetkeä vertailevan väitöskirjan (Dafydd 2014) mukaan puolueiden linkin ja kansainvälisen linkin välillä on tapahtunut hämmästyttävän vähän muutosta. Yhteydenpito on hieman lisääntynyt, mutta yhteistyö on riippuvainen europarlamentaarikkojen omasta aktiivisuudesta ja puolueryhmän vastaanottavaisuudesta. Europarlamentaarikot kokevat usein, että heidät on unohdettu Brysseliin, ja taas kansallisten puolueiden mukaan yhteistyö Europarlamentaarikkojen kanssa on hankalaa.

Raunio arvioi, että suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet ovat keskimääräin aktiivisia ja asiansa osaavia politiikkoja. Kyseinen arvio ei perustu niinkään numeerisiin indikaattoreihin, vaan siihen, mitä hän on jäsenten toiminnasta kuullut, sillä ei ole olemassa selkeitä kriteereitä, joiden avulla jonkun europarlamentaarikon voitaisiin todistaa olevan hyvä eikä ole selkeää ajatusta siitä, mitä europarlamentaarikon vaikutusvalta käytännössä tarkoittaa. Raunion mukaan tutkijat eivät voi vastata kysymykseen vaikutusvallasta ja myös parlamentin jäsenet itse ajattelevat vaikutusvallasta eri tavalla.

Suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet kiertävät ahkerasti kentällä ja ovat valmiita vastaamaan Euroopan unionia koskeviin kysymyksiin, mutta usein heiltä kysytään kysymyksiä liittyen esimerkiksi sotilasliitto Natoon tai maatalouteen. Tämä kertoo Raunion mukaan kansalaisten ja Euroopan unionin välisestä etäisyydestä. Raunio moittii puolueita europuolueiden ”pimittämisestä”, hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että vain kaksi puoluetta on suomentanut keskeistä puoluemateriaalia ja sijoittanut sen helposti löydettävästi internet-sivuilleen. Puoluemateriaalin pitäisi olla näkyvästi esillä suomeksi, tämä on tärkeää demokratian kannalta, sillä näin myös voidaan lisätä kansalaisten EU-tietämystä.

Tutkija Tuomas Iso-Markku kertoi alustuksessaan tutkimustuloksia koskien suomalaisten europarlamentaarikkojen äänestyskäyttäytymistä. Kyseessä oli hänen oma analyysinsa, joka toteutettiin osana eurooppalaista projektia. Tutkimuksessa katsottiin sitä, miten euroedustajat ovat äänestäneet nyt päättyvällä kaudella. Vaikka Raunio esitti asiasta hieman poikkeavan näkemyksen, Iso-Markun mukaan hyvä lähtökohta äänestyskäyttäytymisen tarkastelulle on ajatella, että vaaleissa ehdokkaat edustavat kansallista puoluetta ja tullessaan valituksi Euroopan parlamenttiin he siirtyvät edustamaan ylikansallista puolueryhmää. Tämä aiheuttaa kansallisen ja eurooppalaisen politiikan ristipaineen: kansalliset puolueet hakeutuvat pääasiassa sellaiseen poliittiseen ryhmään, joka jakaa niiden arvot ja tavoitteet, mutta toisaalta jotkut asiakysymykset nähdään eri jäsenmaissa eri näkökulmasta, mikä taas aiheuttaa kitkaa kansallisten puolueiden ja puolueryhmien välillä. Eurokriisin myötä EU-politiikka on saanut keskeisemmän roolin jäsenmaiden kansallisessa politiikassa. On tärkeä pohtia, mitä vaikutuksia tällä on kansallisen ja eurooppalaisen politiikan välillä operoivien euroedustajien työhön. 

Suomalaisten euroedustajien äänestyskäyttäytymistä Iso-Markku analysoi tarkastelemalla yhteensä 17 avainäänestystä. Euroopan laajuinen tutkimus tarkasteli 15 avainäänestystä, joiden lisäksi Iso-Markku valitsi tutkimukseen kaksi kansallisesti relevanttia äänestystä. Äänestysten perusteella havaittiin, että useimmat Euroopan parlamentin jäsenet seuraavat useimmissa äänestyksissä euroryhmänsä linjaa (näin tapahtui noin neljässä viidestä äänestyksestä), mutta ryhmä voi hajota kun on kyseessä edustajan edustaman jäsenvaltion kannalta merkittävä asia. Myös suomalaisten jäsenten osalta edellä mainittu piti paikkaansa: uskollisimpia omille ryhmilleen olivat tarkastelluissa äänestyksissä Vihreät ja SDP, kun taas yksi tai useampi keskustan europarlamentaarikko äänesti ryhmän kantaa vastaan 10 äänestyksessä. Johtopäätös onkin, että suomalaiset euroedustajat toimivat pääosin oman ryhmänsä kautta, ryhmän kantaa vastaan äänestetään vain, kun kysymys on kansallisesti ja kansallisten puolueiden ja eurooppalaisten ryhmien kannat eroavat merkittävästi toisistaan. Jotkut puolueet äänestävät herkemmin ryhmänsä kantaa vastaan kuin toiset.

Alustusten jälkeen seminaarin panelistit eli eurovaaliehdokkaat eduskuntapuolueista vastasivat heille esitettyihin kysymyksiin.  Osa kysymyksistä ja vastauksista on tiivistetty alle. 

Kysymys: Ketä Euroopan parlamentissa edustaisitte ja kenen kanssa tekisitte yhteistyötä? 

Laura Pehkuri (KD) vastasi edustavansa Euroopan kansanpuoluetta eli EPP:tä, koska koki itsensä eurooppalaiseksi kristillisdemokraatiksi. Siksi EPP:n edustaminen ja toimiminen EPP:n kautta ei tuottaisi hänelle ongelmia. Oman ryhmän lisäksi Pehkuri pyrkisi verkostoitumaan muiden kanssa.  Petri Sarvamaa (Kok.) sanoi kokevansa omien mielipiteidensä perusteella helpoksi edustaa EPP:tä, mutta kysymyksissä joissa kansallinen intressi olisi vahva, hän ajaisi kansallista etua. Annika Lapintien (Vas.) mukaan Vasemmistoliitto kuuluisi Euroopan parlamentissa Euroopan vasemmistoon, jonka sisällä toimii Pohjolan vihreä vasemmisto. Lapintie kertoi pitävänsä jälkimmäistä hänelle lähimpänä viiteryhmä, jonka kanssa tekisi myös yhteistyötä. Pohjolan vihreä vasemmisto edustaa suomalaisia ja eurooppalaisia, jotka ovat huolissaan tasa-arvosta yhteiskunnassa ajatellen samalla vähävaraisia ja pienituloisia ihmisiä sekä luontoa.  Heidi Hautala (Vihr.) edustaisi eurooppalaisia, vihreitä ja suomalaisia. Hänen mukaansa kolme edellä mainittua ovat helppo yhdistää ja myös äänestäjät ymmärtävät tämän. Nils Torvalds (RKP) määritteli itsensä eurooppalaiseksi intellektuelliksi.  Euroopan parlamentissa hän edustaisi Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmää eli ALDE-ryhmää ja eurooppalaista intellektuellia. Se kenen kanssa parlamentissa tehtäisiin yhteistyötä, riippuu Torvaldsin mukaan kuitenkin käsiteltävästä asiasta ja joskus kansalliset intressit menevät euroryhmän intressien edelle. Riittaa Myller (SDP) edustaisi Euroopan parlamentissa Suomea, Suomen sosiaalidemokraatteja ja Euroopan sosiaalidemokraatteja. Myllerin mukaan suomalaisia voi edustaa ennen muuta eurooppalaisten asioiden kautta ja parhaiten asiat hoituvat olemalla eurooppalaisen ryhmän aktiivinen jäsen. Sosiaalidemokraattinen ryhmä tekee parlamentissa yhteistyötä vasemmiston ja vihreiden kanssa, usein mukana on myös puolet ALDE:sta ja pieni osa EPP:tä. Pirkko Mattila (PS) edustaisi Euroopan parlamentissa ensisijaisesti suomalaista puoluettaan, äänestäjiään ja aluetta, jolta on kotoisin. Mattilan mukaan yhteistyötä kannattaa tehdä valiokunnissa, sillä valiokuntien kautta sisällölliset asiat menevät eteenpäin. Antti Kaikkonen (Kesk.) katsoo, että edustaisi ennen muuta Suomea ja Keskustapuoluetta, mutta toimisi ALDE-ryhmässä, jonka kannoista hän tosin saattaisi poiketa välillä.  
 
Kysymys: Tulisiko komisaaripaikat jakaa puolueiden välillä/ottaa huomioon Euroopan parlamentin tosiasiallinen puoluepoliittinen kokoonpano?

Tähän kysymykseen myöntävästi vastasivat Pirkko Mattila (PS), Riitta Myller (SDP), Nils Torvalds (RKP), Heidi Hautala (Vihr.) Petri Sarvamaa (Kok.) ja Laura Pehkuri (KD). Pirkko Mattilan (PS) mukaan europarlamentaarikoilla on oltava vaikutusvaltaa asiassa. Euroopan parlamentin jäsenet on vaaleilla valittu, joten äänestäjien tahdon tulee toteutua. Riitta Myllerin (SDP) mukaan komissiolla on paljon vaikutusvaltaa ja valvontavaltaa, joihin poliittinen väri vaikuttaa. Mikäli Euroopan parlamentin koostumus vaikuttaisi komissioon, jäsenmaissa jouduttaisiin miettimään, ketä sinne todella halutaan ja tilanne muuttuisi avoimemmaksi.  Heidi Hautalan (Vihr.) mukaan komissio voitaisiin valita samoin kuin suomalainen kunnanhallitus, jossa ovat edustettuna kaikki puolueet (siis niin, että varsinaista oppositiota ei synny) ja lisäksi on huomioitu mies- ja naispaikat. Petri Sarvamaan (Kok.) mukaan kyseinen muutos kannattaisi demokratian lisäämisen kannalta, mutta samalla tulee ymmärtää että komission valitsemisesta tulee tällöin vaikea prosessi.  Laura Pehkuri (KD) on varovaisen myönteinen jopa sille että komissio koottaisiin Euroopan parlamentin jäsenistä, sillä tämä lisäisi läpinäkyvyyttä. 
Kieltävästi kysymykseen vastasivat Antti Kaikkonen (Kesk.) ja Annika Lapintie (Vas.) Mikäli komissio valittaisiin parlamentin koostumus huomioon ottaen, olisi tämä Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan askel kohti liittovaltiota. Kaikkosen mukaan ihmiset eivät tätä halua, vaan enemmistö toivoo, että Suomen hallitus ja eduskunta päättäisivät asioista. Annika Lapintie (Vas.) pitää ajatusta käytännössä mahdottomana. Komissio on jo koottu jäsenmaista, mutta Lapintie ei ole valmis siihen, että Euroopan parlamentin poliittiset valtasuhteet vaikuttaisivat sen koostumukseen. Suomessa suuri valiokunta osallistuu aktiivisesti komissioon liittyviin asioihin, ja suuren valiokunnan tulisi komissaaria valitessa haastatella ehdokkaita.

Kysymys: Missä valiokunnissa nähdäksenne on eniten valtaa ja mihin niistä aioitte pyrkiä?

Laura Pehkuri (KD) oli kiinnostunut toimimaan teollisuuden tutkimuksen ja energian valiokunnassa, ympäristövaliokunnassa ja liikennevaliokunnassa. Annika Lapintie (Vas.) oli kiinnostunut sosiaaliasioista, vähemmistöasioista ja ihmisoikeuksista. Nils Torvalds (RKP) oli kiinnostunut ympäristövaliokunnasta, kuljetus-/liikennevaliokunnasta, maatalousvaliokunnasta ja sisämarkkinavaliokunnasta. Pirkko Mattila oli kiinnostunut toimimaan biotalouteen liittyen asioiden parissa.  Antti Kaikkonen (Kesk.) oli kiinnostunut ympäristö- ja talousvaliokunnasta ja piti tärkeänä että Suomesta on jäsen myös maatalousvaliokunnassa.