Kiinan strategista narratiivia etsimässä

Kutsutilaisuus

To 12.1.2017 klo 10:00-11:30
Ulkopoliittinen instituutti
Kruunuvuorenkatu 4, 2 krs., Helsinki

New York Timesissa julkaistiin syyskuussa kirjoitus, jossa kysyttiin: Miten torjua Kiinan globaali propagandaoffensiivi? Kirjoituksen mukaan Kiinan valtiojohto pyrkii esittämään tehokkuutta ja meritokratiaa ihannoivan kiinalaisen hallintomallin länsimaisen demokratian haastajana. Kansan päivälehdessä julkaistussa vastineessa todettiin, että Kiinan talouskasvu ja yhteiskunnallinen vakaus antavat Kiinalle diskursiivista valtaa, ja muistutettiin Joseph Nyen sanoneen, että menestys sodassa edellyttää armeijan lisäksi voittoisaa tarinaa. 

Strategiset narratiivit ovat kansakunnan kehityskaarta, arvoja ja päämääriä kuvaavia tarinoita, joiden tavoitteena on vaikuttaa muiden maiden näkemyksiin. Kiina muotoilee itselleen strategista narratiivia, jonka tarkoitus on sekä torjua ulkomaisia näkemyksiä Kiinan nousun uhkaavuudesta että vahvistaa omien kansalaisten uskoa tulevaisuuteen. Sen on toisin sanoen määritettävä Kiinan ja kiinalaisuuden olemus. 

Tässä Kiinan perinteisten oppisuuntien renessanssilla on tärkeä rooli. Kiinan johdon retoriikassa korostuvat historiasta kumpuavat "kiinalaiset erityispiirteet”, joiden nojalla voidaan kyseenalaistaa arvojen yleismaailmallisuus ja kansainvälisen järjestelmän länsikeskeisyys Kiinan muotoutumassa olevasta strategisesta narratiivista ja perinteisten oppisuuntien merkityksestä sen taustalla keskustelevat vanhempi tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista ja professori Matti Nojonen Lapin yliopistosta. Kallion aihetta käsittelevä väitöstutkimus Towards China’s Strategic Narrative on vastikään julkaistu Acta Universitatis Lapponiensis -sarjassa. 

Puhetta johtaa ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.


Yhteenveto seminaarista

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola avasi seminaarin vertaamalla Kiinaa ja Yhdysvaltoja. Samalla kun Kiina pyrkii aktiivisesti rakentamaan strategista narratiiviaan, tuntuu sellainen Aaltolan mukaan olevan hukassa Yhdysvalloissa. Aaltola pohti myös, lisääkö Yhdysvaltojen ja Euroopan nykyinen turbulentti tila kiinalaisen narratiivin vaikutusmahdollisuuksia myös Kiinan ulkopuolella.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio aloitti seminaarin narratiivin määritelmällä. Kansakunnan kehityskaarta, arvoja ja päämääriä kuvaavia tarinoita tai kertomuksia kutsutaan kansallisiksi narratiiveiksi. Strategisella narratiivilla pyritään vaikuttamaan muiden valtioiden näkemyksiin ja suhtautumiseen. Kallion mukaan strategisista narratiiveista on tullut viime vuosina yhä tärkeämpi osa valtioiden pehmeää voimaa.

Strategisen narratiivin avulla Kiina pyrkii siis kertomaan, mikä Kiina on, mistä se on tulossa, minne menossa ja miten se aikoo päästä tavoitteeseensa. Kiinan presidentti Xi Jinping on sanonut Kiinan tarvitsevan oman tarinan ja kehottanut muun muassa maan mediaa ”kertomaan Kiinan tarinan hyvin”. Kallion mukaan Kiina kokee tulleensa nöyryytetyksi ollessaan heikko, ja nyt vahvistuttuaan maa tuntee, että sitä panetellaan ja parjataan. Kiina tarvitsee paremman imagon, ja Xi Jinping uskoo hyvin kirjoitetun tarinan edesauttavan tämän tavoitteen saavuttamista. Xi ei ole Kallion mukaan tarkoin määritellyt, mitkä ovat kiinalaisen narratiivin keskeiset elementit, mutta puheet esimerkiksi Kiinan ihmeestä ja Kiinan tiestä sekä arvomaailmasta ovat yleistyneet. Kallio on pyrkinyt määrittelemään keskeisiä teemoja, joihin kiinalainen narratiivi voisi rakentua.

Kallion mukaan Kiinan strategisen narratiivin pohjalla toimii Kiinan omakuva, joka perustuu yhtenäisyyden ajatukseen. Valtion yhtenäisyys on Kiinassa yhdistetty vakauteen, joka on taannut muun muassa hallitsijan legitimiteetin. Maan rajojen katsotaan Kallion mukaan olevan ikiaikaisia, ja Kiinan selitetään olleen yhtenäinen valtio suurimman osan historiaansa. Vasta viime vuosisadalla syntynyt käsite kiinalaisesta kansakunnasta halutaan heijastaa kauas menneisyyteen. Tarinaan liittyvät myös kansallinen pelastusoppi sekä Kiinan kommunistisen puolueen mukanaan tuoma ajatus anti-hegemoniasta. Kaiken poliittisen toiminnan tavoitteena on nähty Kiinan pelastaminen, vakauden ja yhtenäisyyden palauttaminen. Kommunistisen puolueen retoriikan mukaan puolueen valtaannousu on tuonut Kiinaan jälleen vakauden nöyryytyksien ja sekasorron jälkeen. Tämä toimii myös puolueen vallan legitimiteetin pohjana.

Kallio viittasi Kiinan internetin käyttäjistä tehtyyn tutkimukseen, joka antaa viitteitä Kiinan aatteellisen kentän ääripäistä: ”oikeiston” muodostavat länsimieliset liberaalit ja ”vasemmiston” vasemmistolais-kungfutselaiset. Vasemmisto-kungfutselaisuudessa muun muassa toive paluusta takaisin sosialismiin on yhdistynyt perinteisten arvojen ja kungfutselaisuuden suosion kasvuun. Keskustelu uuden kungfutselaisuuden luonteesta on keskittynyt lähinnä akateemisiin piireihin, mutta myös ruohonjuuritasolla on näkyvissä paljon kungfutselaisuuden uuteen tulemiseen liittyvää toimintaa lasten pyhäkouluista liikemiesten retriitteihin. Kallion mukaan tulisi kuitenkin kysyä, kuinka paljon tässä ruohonjuuritason toiminnassa on kyse kansalaisten aidosta kiinnostuksesta kungfutselaisuutta kohtaan ja miten paljon Kiinan kommunistisen puolueen kannustamasta toiminnasta? Kallio näkee, että luodakseen Kiinalle aatteellista pohjaa kommunistinen puolue pyrkii käyttämään hyväksi perinteisiä oppisuuntia. Monien mielestä Kiinassa vallitsee tällä hetkellä aatteellinen tyhjiö, jota puolue yrittää tällä toiminnallaan täyttää.

Kiinan strateginen narratiivi rakentuu Kallion mukaan maan historiallisesta narratiivista, Kiinan unelmasta eli suuresta kansallisesta uudelleenheräämisestä, Tianxia-ihanteesta, jonka mukaan ”kaikki taivaan alla ovat yhtä” sekä arvojen yleismaailmallisuuden vastustamisesta. Kiina haluaa irrottautua menneistä nöyryytyksistä ja ottaa maailmassa aseman, joka Kiinan mukaan kuuluu sille. Kiina tahtoo myös korostaa maan halua kehittyä rauhanomaisesti ja edesauttaa maailmanlaajuista harmoniaa. Kallio kuitenkin huomautti Tianxia-ajatuksen olevan ristiriidassa Kiinan hegemonian-vastaisuuden kanssa, sillä Tianxia-näkemykseen kuuluu myös ajatus selvästä johtajasta ja yhdestä keskuksesta. Kiina haluaa myös rakentaa nykyisestä poikkeavaa maailmanjärjestystä, koska se katsoo, ettei kansainvälinen järjestelmä tai sen periaatteiden määrittäminen ole kenenkään, eikä etenkään lännen yksinoikeus. Kiinan ei siis tule noudattaa muiden luomia malleja vaan luoda omansa.

Kiinassa tullaan vuonna 2021 juhlimaan kommunistisen puolueen perustamisen satavuotisjuhlaa. Deng Xiaopingin asettaman tavoitteen mukaan Kiinassa tulee tuolloin vallita ”kohtalaisen hyvinvoiva yhteiskunta”. Kaukaisempi tavoite on vuonna 2049 Kiinan kansantasavallan satavuotisjuhlavuonna, jolloin kiinalaisen unelman tulisi olla valmis. Kallion mukaan ei ole selvää, miten Kiina yrittää päästä merkkivuoden 2049 tavoitteisiin, mutta etenkin vuoden 2021 määräaika on Kallion mukaan johtanut Kiinassa hyvin lyhytnäköiseen politiikkaan. Kallio kysyikin lopuksi, miten on käymässä Kiinan pitkään vaalimalle pragmaattisuudelle. Onko kiinalainen yhteiskunta todella ideologisoitumassa, ja tarkoittaako tämä siirtymistä kohti eristäytymisen ja vastakkainasettelun aikaa? Entä missä vaiheessa strateginen narratiivi muuttuu itseään toteuttavaksi ennustukseksi?

Lapin yliopiston professorin Matti Nojosen mukaan Kiina kokee olevansa sekä taloudellisesti että poliittisesti toinen maailman johtavista valloista. Kiinan nousuun reagoidaan globaalisti eri tavoin. Esimerkiksi monikansalliset yritykset suhtautuvat tilanteeseen hyvinkin positiivisesti, kun taas muiden ryhmittymien suhtautuminen on hyvin kriittistä ja toisinaan myös pelokasta.

Nojonen totesi Kiinan olevan niin taloudellisesti kuin poliittisestikin yhdessä sen historian haastavimmista tilanteista. Vaikka narratiivia luodaankin ylhäältä käsin, tulee Nojosen mukaan yhteiskunnan resonoida tätä rakenteilla olevaa kertomusta. Kiinan aikaisempi kommunistinen ideologia ei enää saa vastakaikua kansan keskellä, ja ihmiset ovat etsimässä uutta sisältöä ja arvomaailmaa. Nojosen mukaan tyytymättömyys nykytilanteeseen ei rajoitu selvästi tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Esimerkiksi saasteet, korruptio ja kestämätön talouskehitys herättävät huolta ja tyytymättömyyttä kasvavassa joukossa kansalaisia. Nojosen mukaan myös välinpitämättömien määrä on kasvussa. Nojonen huomautti, että useissa yhteiskunnissa juuri nuoriso on muutoksissa liikkeellepaneva voima. Kiinassa tämä ryhmä on kuitenkin usein hyvin välinpitämätöntä.

Nojonen piti vasemmisto-kungfutselaisuuden nousua kommunistisen puolueen kannalta hyvin ongelmallisena. Nojonen huomautti, että esimerkiksi keisarillisen Kiinan aikaan hallitsijan syrjäyttäminen usein legitimoitiin kungfutselaisuuden opeilla. Toisaalta puolue näkee vasemmistolaisten liikkeiden haastavan asemansa ideologisena johtajana ja on siksi pyrkinyt estämään esimerkiksi vasemmistolaisten kansalaisjärjestöjen toiminnan.

Lopuksi Nojonen halusi kuulla Kallion mielipiteen siihen, kumpi Kiinassa tulee lopulta voittamaan, vasemmistolaisuus vai kungfutselaisuus vai syntyykö näistä lopulta jonkinlainen yhdistelmä? Nojonen kysyi myös, miten nationalismi, joka on käsitteenä länsimaalainen, mahtuu kungfutselaisuuteen? Ja voiko Kiina mahdollisesti onnistua houkuttelemaan mukaansa kehittyviä maita nyt, kun Yhdysvalloilta on maan oma narratiivi hukassa?

Jyrki Kallio vahvisti Kiinassa vallitsevan aatteellisen tyhjiön jota kansalaiset pyrkivät täyttämään, eikä sulkenut pois ajatusta, että perinteiset opit aidosti kiinnostavat kansalaisia. Vaikkakin osa kiinalaisista odottaa jonkun ylhäältä antavan opin, jonka mukaan elää, kiinalainen yhteiskunta on muuttunut niin moniarvoiseksi, että koko valtion kattavaa oppia ei ole mahdollista synnyttää. PerinteinenTianxia-ajatus ei Kallion mukaan ole yhteensopiva nationalismin kanssa. Kallio huomautti myös, että sosialistisen näkemyksen mukaan nationalismi on kapitalistinen ilmiö. Kallio ei myöskään usko niin sanotun kiinalaisen vaihtoehdon laajempaan houkuttelevuuteen maailmalla. Hän myös lisäsi näkevänsä Xi Jinpingin samanlaisena populistisena johtajana kuin esimerkiksi Donald Trump.