Sadistista rekrytointipolitiikkaa Strasbourgissa

Torsdag, 17. September 2009     0 kommentti(a)
Aaretti Siitonen
Forskare

Väistyvän komission puheenjohtaja José Manuel Barroso valittiin eilen tulevan komission puheenjohtajaksi. Hänen mandaattinsa on vakaa, vaikka hän voittikin äänestyksen vain 22 äänellä. Komission muodostaminen on vielä edessä, mutta sen ja sen puheenjohtajan kaatamiseen tarvittaisiin niin paljon ääniä, että yksin Barroson taustapuolue, Euroopan kansanpuolue, pystyy nyt pitämään hänet pystyssä.

Seuraavina päivinä kuullaan paljon spekulaatiota siitä, kuka äänesti ja miten. Erityistä huomiota saanee sosialistiryhmä (184 edustajaa), joka ilmeisesti jakautui huolimatta edellisillan yhteisestä päätöksestä äänestää tyhjää. Enemmän huomiota ansaitsisi kuitenkin valintaprosessi, jossa EU:n parlamentarismi osoitti toimivansa, vaikkakin ontuen.

Parlamentti näytti kyntensä lykätessään komission puheenjohtajan uudelleenvalinnan syksylle. Barroson automaattinen uudelleennimitys ei käynyt, vaan vaadittiin nähtäväksi ohjelmaa. Kesän mittaan laadittu 52 sivun suunnitelma piti vielä esitellä kullekin poliittiselle ryhmälle erillisissä haastatteluissa. Näistä vihreän ryhmän kuulemistilaisuus oli julkinen. ’Stop Barroso’ -kampanja painatti samalla anti-Barroso -paitoja ja niin EU-blogosfääri kuin poliittinen areenakin kaikuivat vastustusta. Päätös äänestysajankohdasta oli vaakalaudalla viime hetkille asti ja itse täysistuntodebatti oli kiihkeä. Ehdokas sai kuulla voimakasta kritiikkiä äärioikealta, rajuja vaatimuksia keskeltä ja murskaavaa kritiikkiä vasemmalta. Keskustaoikeistosta tuli luottamuksen osoituksia, mutta nekin varauksin. Ryhmäpuheenjohtajista vihreiden Daniel Cohn-Bendit, sosialistien Martin Schulz ja euroskeptikkojen Nigel Farage laukoivat retorisia täyslaidallisia kyseenalaistaessaan Barroson kyvyt ja sopivuuden tehtävään.

Barroso vakuutti, ettei hänkään ollut tyytyväinen vastaehdokkaiden puutteeseen. ”Luuletteko, että halusin olla ainoa ehdokas? Katsokaa, minkä jouduin käymään läpi!” Barroso nauttii kuitenkin kaikkien EU:n jäsenmaiden hallitusten luottamusta, eivätkä häntä nyt kiihkeästi vastustavat poliittiset voimat kyenneet tarjoamaan omia vastaehdokkaita. Tämä on tärkeä seikka, eikä kyse ole vain teoreettisesta demokratian ongelmasta, vaan puolueiden ongelmasta ympäri jäsenvaltioiden. Miksi vastaehdokkaita ei löytynyt? Vastaus lienee selvä: niin moni jäsenmaan hallitus oli keskustaoikeistolainen ja tuki Barrosoa, eikä millään ryhmällä ollut rohkeutta tarjota äänestäjille ehdokasta, jota ei lopulta kuitenkaan olisi hyväksytty. Barroso itse ei uskonut olevansa minkään ryhmän ideaaliehdokas, mutta totesi Euroopan tarvitsevankin ennen kaikkea vastuunkantajaa.

Mitä hän sitten aikoo ajaa? Keskeinen ajatus oli, että komissio voisi laajentuneen EU:n yhteennivomisen jälkeen keskittyä nyt tulevaisuuteen – vakauttaa unionin rahoituspohjaa, vahvistaa kilpailukykyä, toteuttaa yhteiset energiamarkkinat ja antaa EU:n toimia esimerkkinä maailmalle niin ilmasto-, kuin sosiaalipolitiikassakin. Ohjelma on kohtalaisen kunnianhimoinen kompromissi, joka korostaa eurooppalaisen yhteiskunnallisen markkinamallin edistämistä. Sosiaaliturvan sujuva yhdistäminen sääntöpohjaisten sisämarkkinoiden ”peruskallioon” on Barroson pääteema.

Mitä Barroson valinnasta voidaan päätellä? Ainakin se, että nyt on kiire saada komissio pystyyn ja toimimaan, Lissabonin sopimus läpi ja uusi sivu auki. Itse lainsäädäntökysymyksissä parlamentin liittoumat ovat vaihtelevia ja aihekohtaisia, joten EU:n päätöksentekoa leimannee jatkossakin vilkas politikointi.


Debatti videolla (Kohdassa "Komission puheenjohtajaksi nimetyn lausuma")

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä