Luvassa kiihtyvää EU-vääntöä

Fredag, 9. Oktober 2009     0 kommentti(a)
Tuulia Nieminen
Forskare

Irlannin viikon takaisessa kansanäänestyksessä saatiin tulos, jota EU-piirit ovat odottaneet. Unioni odottaa edelleen Tšekin presidentin päätöstä sopimuksen ratifioinnista, Puolan presidentti suorittaa samaisen tehtävän näillä näkymin tänä viikonloppuna. Valmisteluja Lissabonin sopimuksen voimaantuloa varten tehdään kuitenkin monella suunnalla jo varsin avoimesti. Uuden sopimuksen kannattajien keskeinen argumentti on ollut se, että sopimuksen myötä unioni saa asianmukaiset rakenteet ja sen toiminnassa päästään keskittymään tärkeimpään, eli politiikan sisältöön.

Entäpä, jos Lissabonin sopimuksen voimaantulo onkin vasta alkulaukaus kiistoille siitä, kuka unionissa mitäkin tekee? Unionin huippuviroista käytävä kamppailu on jo herättänyt runsaasti huomiota, mutta niistä päättäminen on vasta alkua.

Unionin ulkosuhdepalvelu on yksi hartaimmin odotetuista Lissabonin sopimukseen sisältyvistä uudistuksista. Ulkosuhdepalvelun epävirallisten valmistelujen kerrotaan olevan kulissien takana jo pitkällä, mutta virallisia päätöksiä sen käytännön toteutuksesta aletaan vasta tehdä. Ranskan, Hollannin ja Irlannin kansanäänestystulosten vuoksi sopimusuudistuksessa pidetyn tauon aikana niin unionin eri elimillä kuin jäsenmaillakin on ollut aikaa pohtia miten ulkosuhdepalvelun parhaiten muodostaa – tai sitten kaivautua mahdollisimman syvälle poteroihin nokitustaistelussa varmistaakseen ”omilleen” mahdollisimman suuren roolin tulevassa organisaatiossa. Viitteitä jälkimmäisestä suhtautumistavasta saatiin, kun EU:n ulkoministerit tekivät päätöksen ryhtyä työhön, jotta EU:lle saataisiin yhtenäinen edustus Afganistaniin. Käytännössä tämä tarkoittaisi komission edustuston päällikön ja neuvoston erityisedustajan tehtävien yhdistämistä. Ulkosuhdekomissaari Benita Ferrero-Waldnerin vastaus oli, että komissio suostuu ehdotukseen mielellään, mutta vain, mikäli yhdistettyyn tehtävään valitaan komission edustaja. Neuvosto puolestaan elättelee vastakkaisia haaveita. Avauksen pelätään toimivan ennakkotapauksena, joka vaikuttaa lopulta myös ulkosuhdepalvelun muotoutumiseen. Niinpä kumpikin osapuoli pitää kynsin hampain kiinni omasta edustaan. Valitettavasti mikään ei takaa, etteikö kyseessä olisi ennakkotapaus myös sen suhteen, kuinka hankala taistelu jokaisesta ulkosuhdepalvelun paikasta käydään.

Tällä viikolla Euroopan parlamentti ilmoittautui mukaan taistoon, jossa ulkosuhdepalvelun tulevaa muotoa ratkotaan. Se vaatii, että ulkosuhdepalvelun tulee olla sen kontrollin ulottuvissa. Koska parlamentti ei pysty suoraan vaikuttamaan siihen, mihin ulkosuhdepalvelu sijoittuu unionin rakenteissa, se uhkaa tehdä asiasta kynnyskysymyksen unionin uuden ”ulkoministerin” valinnalle. Erilaisia vaatimuksia kuultaneen vielä lisää, kun kunkin jäsenmaan EU-virkoja kärkkyvät diplomaatit heräävät esittämään omat vaatimuksensa. Kehitysyhteistyöpiireissä taas pelätään, että ulkosuhdepalvelun osakseen saaman huomion vuoksi nimityksistä tulee ”palkkioita”, jolloin kehitysyhteistyöosaajat saattavat jäädä tähtidiplomaattien jalkoihin.

Mitä tästä pitäisi päätellä? Ainakin sen, että EU-politiikkaan ei ole syytä odottaa leppoisampia aikoja. Lissabonin sopimus antaa vain suuntaviivat, mutta kuten jokainen byrokraatti tietää, se, miten suuntaviivoja käytännössä toteutetaan, on vähintäänkin yhtä ratkaisevaa. EU-piireissä ei päästä huokaisemaan helpotuksesta, sillä Lissabonin sopimuksen kannalta ratkaisevat vaiheet ovat vasta edessäpäin.

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä