Kahdeksantoista tyhjää takkia

Fredag, 6. November 2009     0 kommentti(a)
Aaretti Siitonen
Forskare

EU:n sopimuskiemurat eivät lopulta ole yhtä kiinnostavia kuin niiden saama huomio antaisi ymmärtää. Huomattavasti kiinnostavampaa on se, mitä yhdistynyt ja uudistunut Eurooppa voi saada aikaan maailmannäyttämöllä. Kriisinhallinta, ympäristöpolitiikka, suuryritysten vallan suitseminen; hyvien tekojen listaa voisi jatkaa ad infinitum.

Sopimukset luovat kuitenkin pohjan tälle kaikelle ja sen takia niiden seuraaminen ja ymmärtäminen on olennaista. Viimeistään perustuslaillisen prosessin venyminen pakotti unionia seuraavat perehtymään lakitekstiin, eikä pykäläopista sääntöihin perustuvan järjestelmän seuraamisessa jatkossakaan haittaa ole. Masentavaa se silti on.

Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Lissabonin sopimukseen liittyvät siirtymäajat. Päätöksenteko ministerineuvostossa uudistuu kyllä, mutta vasta 1.11.2014. Tämä ei sinänsä haittaa mitään, vaikka tarkoittaakin voimasuhteiden muutosta tuossa vaiheessa. Hankalampi potilaskertomus on Euroopan parlamentilla.

Lissabonin sopimuksen myötä Parlamentin koko nousee nykyisestä 736 jäsenestä 751 jäseneen, mutta vuoteen 2014 asti kuitenkin 754 jäseneen (Saksan vaatimuksesta, koska muuten se menettäisi kolme jo valittua meppiä Lissabonin rajoittaessa määrää 99 edustajasta 96 edustajaan per jäsenvaltio).

Eli 18 jäsentä lisää vuoteen 2014 asti. Vaalitkin on jo pidetty, joten tässä ei liene ongelmaa, eihän? Vaalit pidettiin kuitenkin Nizzan sopimuksen ollessa voimassa (kiitos Irlannin pitkittyneen ratifiointiprosessin), joten uusilla mepeillä ei ole laillista mandaattia osallistua yhteisön päätöksentekoon, eli suomeksi ei äänioikeutta.

Uusia meppejä on joka ilmansuunnasta - neljä Espanjasta, kaksi Ruotsista, Ranskasta ja Itävallasta, sekä yksi Isosta-Britanniasta, Puolasta, Portugalista, Alankomaista, Bulgariasta, Latviasta, Sloveniasta ja Maltalta. Ranskan tapauksessa kysymys on hieman kiikkerä, koska ei ole vielä selvää edes minkä puolueen edustajia parlamenttiin oltaisiin lähettämässä.

Parlamentti on päättänyt myöntää näille tuleville jäsenilleen pikimmiten tarkkailijastatuksen, mutta täyden äänioikeuden voivat myöntää vain kaikki jäsenvaltiot yksissä tuumin. Päätöksenteko tapahtuu perussopimuksia muuttamalla, eli protokollalla, joka ratifioidaan kaikissa kahdessakymmenessäseitsemässä jäsenmaassa erikseen. Uusia kansanäänestyksiä ei tarvinne järjestää, mutta kokemus on osoittanut, etteivät ratifioinnit tapahdu yön yli. Ehkä protokolla olisi helpointa laittaa liitteeksi seuraavan uuden jäsenvaltion liittyessä unioniin, sitten joskus?

Tarkkailijastatus on aiemmin myönnetty uusista jäsenmaista tulleille mepeille siirtymäkauden helpottamiseksi, jäsenyyssopimuksen allekirjoittamisen ja jäsenyyden alkamisen väliselle ajalle. Periaatteessa kuulostaa aivan järkeenkäyvältä sallia myös nyt kyseessä olevien uusien, rehdeillä vaaleilla paikkansa ansainneiden edustajien tutustua uuteen ympäristöönsä täysiä oikeuksiaan odotellessaan, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Kysymys on tietysti rahasta, sillä tarkkailijameppi on yhtä kallis kuin tavallinenkin.

Kaksi muuta toistaiseksi tyhjää takkia, korkean ulkopoliittisen edustajan ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan virat, tullaan näillä näkymin täyttämään ylimääräisessä huippukokouksessa muutaman viikon sisällä. Elleivät valtionpäämiehet ja -naiset pysty siinä ohessa löytämään tyylikästä ratkaisua äänivallattomien meppien pulmaan, saavat euroskeptikot lisää vettä myllyynsä, poikkeuksellisesti hyvästä syystä. Tämä puolestaan vie huomiota niiltä asioilta, joihin unionin voisi toivoa keskittyvän.

 

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä