Kaasuputken opetus

Måndag, 16. November 2009     0 kommentti(a)
Maria Jokela
forskare
Internationell miljö- och naturresurspolitik forsknigsprogram
Venäläis-saksalais-hollantilainen Nord Stream-kaasuputkihanke ei ole syntynyt yhdessä yössä vaan valmistelevaa työtä hankkeen toteuttamiseksi on tehty jo vuosia. Uusia strategisia vaihtoehtoja maakaasun kuljettamiseksi Länsi-Eurooppaan pohdittiin suomalais-venäläisen konsortion North Transgas Oy:n toimesta jo 1990-luvun lopulla ja jo tuolloin Itämeren kautta kulkeva putki nousi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen suunnitteluvastuu hankkeesta siirtyi venäläiselle kaasuyhtiö Gazpromille, joka puolestaan lisäsi yhteistyötä saksalaisten energiayhtiöiden kanssa. Syyskuussa 2005 OAO Gazprom, BASF SE/ Wintershall Holding AG ja E.ON AG allekirjoittavat Berliinissä sopimuksen putkilinjan rakentamiseksi Itämeren halki.

Muun muassa ”Schröder-Putin”-kaasuputkeksi nimetty hanke, kuvaa siihen jo valmisteluvaiheessa liittynyttä ongelmaa. Putkihanketta valmisteltiin pitkään pienessä ryhmässä, eikä avointa poliittista keskustelua aiheesta käyty. Tämän seurauksena muodostui monessa Itämeren maassa mielikuva ylhäältä tulleesta sopimuksesta, jonka laadinnassa pieniä maita ei kuultu. Voidaankin kysyä, suhtauduttaisiinko Nord Streamiin Itämeren alueella luottavaisemmin, mikäli hankkeen suunnittelutyö olisi toteutettu avoimemmin. Entä olisivatko Itämeren maat voineet tehdä tiiviimpää yhteistyötä kaasuputkihankkeen puitteissa?

Itämeri on pienten valtioiden meri, kun taas sen suuret rannikkovaltiot Venäjä, Saksa ja jossain määrin myös Puola ovat vain osittain kiinnostuneita Itämerestä. Tästä näkökulmasta on hyvä pohtia myös kaasuputkihankkeeseen sisältyvää opetusta. Lähtökohtaisesti kaasuputkihanke olisi tarjonnut Itämeren maille mahdollisuuden tiiviimpään yhteistyöhön esimerkiksi ympäristöturvallisuuden näkökulmasta. Yhdistämällä voimansa Itämeren maat olisivat voineet pyrkiä sitouttamaan Venäjän, Gazpromin suuromistajan, tiukemmin kansainväliseen ympäristöoikeuteen ja sitä kautta myös kestävämpään Itämeren suojeluun. Toisin kuin muut Itämeren maat Venäjä ei ole ratifioinut Espoon yleissopimusta valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista. Tämä tarkoittaa, että myöskään jatkossa Itämeren suurten rakennusprojektien suunnittelussa, toteutuksessa ja valvonnassa alueen kaikki valtiot eivät ole juridisesti sitoutuneita kansainväliseen oikeuteen. Edelleen merkille pantavaa on, että toistaiseksi kaasuputkihankkeeseen liittyviä ympäristökysymyksiä on käsitelty pääasiassa putken laskemiseen liittyvien ympäristövaikutusten kautta. Vähän on keskusteltu siitä, miten putki tulee vaikuttamaan Itämereen ja sen rannikkovaltioihin koko sen pitkän elinkaaren aikana.

Yhteistyön sijaan Itämeren maat ovat ottaneet hyvin värikkään linjan suhtautumisessaan kaasuputkihankkeeseen, mikä puolestaan hankaloittaa yhteisen agendan muodostamista. Vaikka energiapolitiikka ja energiaturvallisuus halutaan pitää vahvasti kansallisen päätöksenteon piirissä, olisi yhteistä rintamaa kaasuputkikysymyksessä voitu hakea myös toista tietä, kuten ympäristöturvallisuuden ja kansainvälisen oikeuden kautta. Koska kaasuputkihankkeen problematiikassa on monella tavoin kysymys alueen toimijoiden välisestä luottamuksesta ja ennen muuta sen puutteesta, on syytä olettaa, että kaikkien osapuolten sitoutuminen kansainväliseen ympäristöoikeuteen olisi omiaan lisäämään luottamusta ja siten helpottamaan myös energiayhteistyötä tulevaisuudessa. Tämä puolestaan olisi kaikkien Itämeren toimijoiden ja ennen muuta Itämeren etu.

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä