Paluu uskonkysymysten äärelle?

Fredag, 20. November 2009     3 kommentti(a)
Johanna Nykänen
forskningsassistent

EU:n ensimmäiseksi presidentiksi valikoitui eilen Belgian kristillisdemokraattinen pääministeri Herman Van Rompuy. Van Rompuy oli varsin tuntematon nimi Euroopassa ennen hänen valintaansa ja häntä kuvaillaankin ”värittömäksi puurtajaksi” ja matalan profiilin byrokraatiksi. Turkissa, joka on ehdolla EU:n jäsenmaaksi, hänen sovitteleva ja hiljainen imagonsa kuitenkin kyseenalaistettiin.

Van Rompuyn tiedetään vastustaneen Turkin EU-jäsenyyttä ja muun muassa vuonna 2004 pitämässään puheessaan sanoneen, ettei Turkki ole osa Eurooppaa eikä tule koskaan olemaan osa Eurooppaa, koska Eurooppa perustuu kristillisiin arvoihin.

Vaikka Van Rompuyn edustaja on myöhemmin vähättelyt lausunnon painoarvoa toteamalla, että Van Rompuy antoi sen oppositiosta, nousi se tänään otsikoihin useissa lehdissä Turkissa. Muun muassa Radikal, turkkilainen vasemmistoliberaali sanomalehti, uutisoi aiheesta otsikolla ”Huonoja uutisia EU:sta”.

Todellisuudessa EU:n uudella presidentillä ei ole sananvaltaa laajentumiskysymyksissä mutta reaktiot Turkissa kertovat omaa kieltään paitsi Turkin ja EU:n välisten suhteiden herkkyydestä myös turkkilaisten turhautumisesta hitaasti eteneviin jäsenyysneuvotteluihin.

Usean laajentumisaallon läpikäyneellä unionilla pitäisi riittää kokemusta välttää sovittamattomia vastakkainasetteluja. Uskonnon nouseminen laajentumiskysymykseksi edes epävirallisesti johtaisi tällaiseen asetelmaan. Se merkitsisi paitsi Turkin ja EU:n välisen suhteen kiristymistä myös EU-maiden tämänhetkisen muslimiväestön aseman kyseenalaistamista.

Paras tapa välttää tarpeettomat vastakkainasettelut Turkin ja EU:n välillä on pitää uskonkysymykset kaukana neuvottelupöydistä.

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Keskustelu (3 kommenttia)

23.11.2009, Iiro Koppinen
 

Onneton tilanne. EU-presidentin valinnassa olisi Rehnin, Vanhasen ja Stubbin ollut syytä olla valppaana, kun tiedossa oli Rompuyn tausta, missä sinänsä ei tietysti ole huomauttamista paitsi alttius tällaisille möläytyksille, jotka olisi ollut syytä tarkistaa! Turkkilaisten reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä.

24.11.2009, P. Ekholm
 

Olen samaa mieltä, että tarpeettomia vastakkainasetteluja pitää välttää. Turkin tapauksessa uskontoa ei voi välttää, vaikka EU ja kirkot ovat erossa toisistaan. Väestönkasvun nopeuden vuoksi Turkista tulee EU:n suurin jäsenvaltio. Se painaa yhtä hyvin Ranskassa - jossa on noin viisi miljoonaa muslimia, joskaan ei juurikaan turkkilaisia ja Saksassa, jossa turkkilaisia on jo tosi paljon.

Rompun kannanotto heijastaa jo nyt aika suuren osan ajattelua vanhassa EU:ssa. Vaikka itse olisi maallistunut, niin toisen uskonto herättää intohimoja. Uskonto on niin iso kysymys integraatiossa, että jos siitä ei puhuta jäsenyysneuvotteluissa, siitä puhutaan muuualla ja tämä 'muualla' ei ole tällä hetkellä lohdullista. Onneksi myös islamilaisessa maailmassa on sekularismia.

Todennäköisesti kaivetaan esiin argumentti, että käsite Eurooppa alkoi yleistyä vuodesta 1459, kun piti ajaa turkkilaiset pois Euroopasta. Sen kääntäminen siihen, että noin 560 vuotta myöhemmin päätetään kutsua Eurooppaan on iso hanke. Ottomaanit eivät muuten kieltäneet kristinuskoa valloittamillaan alueilla, vaan olivat suvaitsevia. EU:han korostaa suvaitsevaisuutta. Uskonto on osa Turkin jäsenyyttä, halusimme sitä tai emme.

P.

Eli tulevan pitkän jäsenyysprosessin aikana pitää keskustetella myös uskonnosta, vaikkei Kööpenhaminan kriteereissä mainittakaan.

Kun sekularismi vähitellen etenee, korostuu entistä enemmän se, että jo tällä hetkellä EU:ta yhdistää kebab - sellaista kylää ei tunnu löytyvän, mistä ei saisi kebabia. Arjen integroitumista.

4.12.2009, Jouni Tuomela
 

Olemme tilanteessa, jossa pahin uhka ihmiskunnan jatkumiselle on uskontojen vaikutus. Israel, Palestiina, Afganistan, Iran, Somalia, nämä ovat maapallon loppumattomia kiista-alueita.
Kunnes ihmiskunnan päättäjät ovat kyllin valistuneita tekemään päätökset oikeiden, perusteltavissa olevien tietojen pohjalta.
Uskonnoissa perusteiltaan on kyse siitä, että esihistoriallinen ihminen on meidän laillamme halunnut ilmiöille selityksen. Eri alueiden ihmiset ovat keksineet kukin erilaisen selityksen vaikeisiin kysymyksiin. Jopa eri heimot ovat kertoilleet erilaisia tarinoita heimon menneisyydestä. Aikamoisia tarinoitahan niistä on tullutkin. Varsinkin kirjoitustaidon yleistyminen loi tarinoista pysyvämpiä versioita. Toisissa uskonnoissa on hyväksytty näiden tarinoiden korjailu uusien maailmaa koskevien järkeilyjen mukaisiksi. Toisissa nämä kirjoitukset ovat sitten sitä vanhempaa perua, ja nykyihmisille ilmiselvienkin virheiden annetaan olla näissä kirjoissa.
Uskontojen menestymisen ensisijainen ehto on mahdollisimman varhainen aivopesun aloitus. Kaikille meille on hankalaa tuo poisoppiminen, jos joku asia on vauvasta asti ollut muka totta niin vaikeaa on muuten maailma mieltää. Ikävimpiä ovat kovasti rajoittavat uskonnot, joissa uskovien on alistuttava, ja hylättävä oma ajattelu. Toisinaan on toki hirmu houkuttelevaa jättää kaikki Herran halttuun.
Nämä syväänjuurtuneet eri ihmisten erilaiset käsitykset mailmasta ovat aiheuttaneet ja edelleen aiheuttavat mitä syvintä epävarmuutta nykyiselle homo sapiens-lajille ja jopa koko ainutkertaiselle elinympäristöllemme.
Ainoa, joka ihmiskuntaa voi auttaa on, että kaikenlainen lasten aivopesu kertakaikkiaan kielletään mitä jyrkimmin, ja totuudenvastaisen tiedon opettaminen kielletään. Sellainen tuleva sukupolvi, jossa kaikkialla maapallolla ajatellaan ihan omilla aivoilla on toivottavasti pian tulossa.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä