Itämeri agendalla Moskovassa ja Turussa

Måndag, 31. Maj 2010     0 kommentti(a)
Maria Jokela
forskare

Itämeri agendalla Moskovassa ja Turussa

Itämeren ympäristöministerit kokoontuivat 18.–20. toukokuuta Moskovaan HELCOMin ministerineuvoston kokoukseen. Ministerien tavoitteena oli käsitellä vuonna 2007 solmitun Baltic Sea Action Planin kansallisia toimeenpano-ohjelmia. Moskovassa kunkin maan odotettiin esittelevän omat toimintasuunnitelmansa maakohtaisten suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Yhdessä sovituista tavoitteista huolimatta kokous osoittautui sisällöltään tyhjäksi ja sen odotuksissa jouduttiin pettymään rankasti

Moskovan ministerineuvoston kokouksessa ei pystytty arvioimaan jäsenmaiden toimenpiteitä tai sopimaan uusista tavoitteista. Tämä johtui siitä, että useat talousongelmien kanssa painivat Itämeren maat eivät tuoneet kokoukseen vaadittuja toimeenpano-ohjelmia tai tarvittavia selvityksiä suojelutoimenpiteiden tilan arvioimiseksi. Päinvastoin, jo sovituissa aikatauluissa joustettiin ja eräistä aiotuista tavoitteista luovuttiin kokonaan.

Samaan aikaan ministerineuvoston kokouksen kanssa Itämeren tilasta ja yhteistyön haasteista keskusteltiin lähes 200 suomalaisen Itämeri-toimijan voimin jokavuotisessa Itämeri-foorumissa Turussa. Itämeri-keskustelun herättelijänä toimivan foorumin agendalla olivat muun muassa talous-, energia- ja ympäristökysymykset sekä huoli yhteisen tahtotilan puuttumisesta Itämerellä.

Kuten Turun Itämeri-foorumi ja HELCOMin ministerineuvoston kokous Moskovassa osoittavat, ongelmia katsotaan liian usein oman kansallisen hyötynäkökulman kautta unohtaen alueen sisältämät moninaiset yhteistyömahdollisuudet. Itämeri on viime vuosina saanut osakseen kiitettävän määrän julkisuutta ja alueen ongelmat ovat nousseet esille useilla poliittisilla agendoilla, mutta kuten todellisuus osoittaa, on huomiosta pitkä matka konkreettisiin toimenpiteisiin. Jotta tätä Itämeren ”toiminnan hetkeä” ei hukattaisi, tarvitaan toimintasuunnitelmien ja strategioiden tueksi uudenlaista, laajapohjaisempaa ajattelua sekä uusia toimintamalleja.

Avainasemassa tässä ovat talous ja ympäristö. Kuten Itämeri-foorumissa huolestuneina painotettiin, Itämeri-yhteistyössä talous- ja ympäristökysymykset eivät edelleenkään kohtaa vaan niitä käsitellään erillään. Tämä tapahtuu siitäkin huolimatta, että ongelmat molemmilla sektoreilla ovat saavuttaneet mittasuhteet, joissa niiden ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaista ja tehokkaampaa ongelmanratkaisua. Yhteistyömahdollisuudet ovat olemassa mutta niiden käyttöönottamiseksi tarvitaan ennakkoluulotonta eri sektorien ongelmat, toimijat sekä konkreettisen toiminnan yhdistävää aloitteellisuutta.




Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä