Kuinka valtio menetetään ulkopolitiikassa?

Måndag, 27. December 2010     2 kommentti(a)
Johanna Nykänen
forskningsassistent
Kuva: Jo Christian Oterhals (flickr) Kuva: Jo Christian Oterhals (flickr)

Kysymys Turkin menettämisestä on noussut itsepintaisesti esiin tiettyjen poliittisten tapahtumien seurauksena. Näitä ovat olleet muun muassa Turkin nykyisen hallituksen valtaannousu, Irakin sota, Yhdysvaltojen kongressin äänestykset Armenian kansanmurhasta, Turkin pääministerin julkilausumat Israelin harjoittamaa Gaza-politiikkaa vastaan, Turkin EU-jäsenyysneuvottelut ja Israelin armeijan viimekesäinen hyökkäys Gazan avustuslaivaa vastaan.

Kysymys on onnistunut rikkomaan vankkana seisovat ideologiset rajat. Sitä ovat toistaneet niin amerikkalaiset uuskonservatiivit kuin eurooppalaiset sosialistit. Se on esitetty lähes kaikissa merkittävimmissä lehdissä – mukaan lukien The Guardian, Newsweek, Foreign Policy, The Spectator – samoin kuin kansainvälistä politiikkaa käsittelevissä blogeissa ja akateemisissa artikkeleissa. Mitä tämä länsimaalaisten hokema sitten tarkoittaa?

Arkielämässä menettämiseen liittyy tietynlainen, usein symbolinen omistajuussuhde. Asiaa ei voi menettää ellei sitä ole jossain vaiheessa kokenut omistaneensa.

Ulkopolitiikassa menettäminen saa uudenlaisia merkityksiä. Se on ensinnäkin paljon subjektiivisempaa. Turkin kohdalla menetys viittaa lähinnä maan strategiseen kumppanuuteen lännen kanssa. Kylmän sodan aikainen luottokumppani ei 2000-luvulla enää olekaan niin luotettava liittolainen. Näin ainakin väitetään; Turkin hallitus näkee asian toisin. Sen mukaan Turkki on edelleen vahvasti liittoutunut lännen kanssa.

Ulkopolitiikassa menettäminen on usein myös tietynlaista nollasummapeliä, jossa on kaksi osapuolta. Kylmän sodan ajalta tuttu asetelma kohdistuu useimmiten valtioihin, joiden koetaan olevan siltoja lännen ja idän välillä. Kääntyminen sillalla pois päin voi tapahtua hetkessä.

Syyt Turkin menettämiseen vaihtelevat sen mukaan, kuka asiaa kommentoi. Yhdysvaltojen uuskonservatiivit katsovat, että muutos tapahtui vuonna 2002 Turkin nykyisen, maltillista islamismia harjoittavan hallituspuolueen tullessa valtaan. Heidän mukaansa seurauksena on ollut Yhdysvaltojen ja Israelin vastainen politiikka. Viimeisin diplomaattinen selkkaus, joka lähti liikkeelle Gazan avustuslaivaa vastaan tehdyistä iskuista, on näiden kommentaattoreiden mukaan vain luonnollinen osa Turkin islamistien määrätietoista käännöstä Lähi-idän pahiksia, Syyriaa, Irania ja Hamasia kohti.

Muita Turkin sisäpolitiikkaan viittaavia syitä ovat muun muassa maan sekularistisen oikeiston hajaannustila ja hallituksen itsenäisempi ulkopolitiikka, jonka on mahdollistanut hyvä talouskasvu ja onnistunut naapurustopolitiikka. Syyksi tarjotaan myös väestön jakautumisessa ja määrässä tapahtuneita merkittäviä muutoksia: takapajuinen ja uskonnollinen sisämaa on ajanut perinteisesti valtaa pitäneen harvalukuisen maallisen eliitin ohi.

Ulkopoliittisia syitä löytyy vähintään yhtä paljon kuin sisäpoliittisia: Euroopan unionin harjoittama politiikka, jota kriitikoiden mielestä voi kuvata vain negaatioiden kautta: se on epäjohdonmukaista, epäoikeudenmukaista ja epäsuoraa. Kriitikoiden mukaan EU on ajanut Turkin pois länsiliittoumasta. Yhdysvaltojen politiikka on saanut yhtälailla syntipukin roolin. Sen politiikka Turkin lähialueilla – etupäässä Irakin sota – on saanut aikaan ennennäkemättömän vastarinnan aallon Turkissa.

Puhe menettämisestä näiden sinänsä taidokkaiden analyysien yhteydessä kertoo enemmän länsimaiden suhtautumisesta Turkkiin kuin havaintojen yhdenmukaisuudesta. Tässä suhtautumisessa voi erottaa kaksi perustavanlaatuista trendiä.

Ensinnäkin länsimaissa on pitkälti omaksuttu Turkin tasavallan perustajan, Mustafa Kemal Atatürkin luotsaama ajattelutapa kahtiajaosta modernin länsimaisen eliitin ja takapajuisen itämaisen massan välillä. Näkemys, että Turkissa käydään jatkuvaa taistoa näiden kahden voiman välillä ja että Turkin länsimaisuus voidaan menettää itämaisuudelle hetkenä minä hyvänsä, on pinttynyt länsimaiseen ajatteluun. Turkki-analyysi ei yleensä onnistu välttämään tätä mielikuvaa.

Toiseksi länsimainen analyysi näkee Turkin usein tunteiden ajamana, epärationaalisena toimijana. Analyyseissä puhutaan siitä, kuinka Turkki on loukkaantunut tai suuttunut länsimaille niiden käyttäytymisestä. Realpolitik jää tunteiden edessä taka-alalle. Turkin hallituksen retoriikka ja teot ulkopolitiikassa viittaavat raudanlujaan strategiaan, mutta silti analyyseissä puhutaan siitä, kuinka Turkki ottaa aktiivisella idän-politiikallaan tietoisen riskin, jonka seurauksia ei voi kuin arvata. Itä nähdään suurena tuntemattomana, jonka syövereissä länsiliittoutumaton Turkki on täysin tuuliajolla. Tässä arkielämän ja ulkopolitiikan merkitykset menettämisestä kohtaavat: Turkin on paras pysyä länsimaiden

Kuva Flickrissä

Inläggen representerar skribenternas egna åsikter

Keskustelu (2 kommenttia)

27.12.2010, Toni Alaranta
 

Yhdessä suhteessa olen eri mieltä, Johanna: kyse ei ole vain sekulaarin eliitin ja irrationaalisen itämaisen massan asettamisesta vastakkain länsimaalaisten toimesta. Kyse on laajan sekulaarin keskiluokan jo sukopolvelta toiselle periytyneen maailman merkityksellistämisen tavasta, joka on sinällään aito sosiaalinen fakta turkkilaisessa yhteiskunnassa. Tätä ei pidä mielestäni ohittaa vain toteamalla moisen kahtiajaon länsimaalaisena ajatustapana. Se on AITO osa turkkilaista yhteiskuntaa ja tärkeä selittävä tekijä yhteiskunnan jännitteille.

28.12.2010,
 

Toni, kiitos kommentistasi. On totta, että turkkilaisessa yhteiskunnassa on aitoja, syviä jännitteitä, joita ylläpitävät erilaiset suhtautumistavat esimerkiksi uskontoon ja länsimaisuuteen. Myös maantieteelliset erot ovat huomattavia. Yksiselitteisestä ja tarkasta kahtiajaosta ei voi kuitenkaan puhua; Turkin yhteiskunta on paljon monitahoisempi. Menettämisen retoriikka, joka juontuu tasavallan perustamisen ajoilta ja jonka länsimaiset tarkkailijat ovat omaksuneet, ei riitä kuvaamaan nykyistä tilannetta. Se yksinkertaistaa Turkin poliittisen ja yhteiskunnallisen tilanteen ja kylvää perusteetonta pelkoa, joka peittää alleen tasapainoisen ja faktuaalisen analyysin Turkin ulkopolitiikasta.

Osallistu keskusteluun

Henkilötiedot
Nimi  
Sähköpostiosoite  
Web-sivusto  
Kommentti
  Lähetä