Rapporten

Rapporten 17 (2007)   ISBN 978-951-769-200-7

Joidenkin puolustamisesta monen turvaamiseen
Naton tie puolustusliitosta turvallisuusmanageriksi


Publicerad 17.12.2007

Charly Salonius-Pasternak (toim.)
Europeiska unionen forsknigsprogram
Ulkopoliittinen instituutti

Ladda ner PDF (579 Kb)

Käsissänne oleva raportti on Ulkopoliittisen instituutin monen tutkijan kollektiivinen vastaus viime keväänä esittämääni kysymykseen: Mikä Nato on? Kysymys kumpusi huomiosta, että vaikka Suomessa keskustellaan Natosta taajaan, itse kohdetta – Natoa – ei meillä oikeastaan tunneta tai ymmärretä. Debatti ei yksinkertaisesti ole pysynyt liittokunnan viimeisen kymmenen vuoden aikana toteuttaman muodonmuutoksen perässä.

Tämä raportti ei ota kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen. Sen sijaan siinä keskitytään muutamaan teemaan, jotka koemme keskeisiksi Naton jatkuvan muutoksen ymmärtämisen kannalta. Uskomme, että tämä lähestymistapa palvelee paljon paremmin Suomen Nato-keskustelua. Se muodostui välttämättömäksi jo siksikin, että projektiin osallistuneilla on keskenään hyvin erilaiset näkemykset Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Raporttia kirjoittaessamme pyrimme pitämään mielessämme kohdeyleisön eli eduskunnan, muut poliittiset päätöksentekijät sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun osallistuvat kansalaiset. Tämän vuoksi kotimaiset tai ulkomaiset Nato-asiantuntijat eivät ehkä saa raportista paljoakaan uutta faktatietoa, mutta ehkä he löytävät uudenlaisen lähestymistavan tuttuun aiheeseen. Ulkopoliittisessa instituutissa haluamme tuottaa tietoa, joka on poliittisten linjanvetojen kannalta merkityksellistä ja joka helpottaa ympäröivän maailman ymmärtämistä.

Raimo Väyrynen
Johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

Rekommenderas