'Alueen merkitys kasvaa vielä'
Etelä-Suomen Sanomat, Turun Sanomat
Hanna Leppänen

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyrki Kallio kommentoi 16.6 Etelä-Suomen Sanomissa Etelä-Kiinan meren alueen omistuskiistoja.


 


Etelä-Kiinan merellä ei ole kyse asetelmasta Kiina vastaan muut valtiot, koska kaikilla muillakin on omia aluevaatimuksia.


– Yhtä hyvin siellä voivat olla vastakkain vaikka Vietnam ja Malesia tai Filippiinit ja Vietnam, sanoo tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista. Hän arvelee, että alueen merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa, kun paineet energia- ja kalavarantojen hyödyntämiseen kasvavat.


– Silloin on mahdollista, että selkkauksia sattuu nykyistä useammin ja jokin voi eskaloitua vakavaksi välikohtaukseksi.


Kallio muistuttaa, että Etelä-Kiinan meren kiistat ovat monikerroksinen ongelma. Kiina oli pitänyt vanhastaan Etelä-Kiinan merta hallintaansa kuuluvana merialueena, eikä sen kantaa liiemmin kyseenalaistettu. Muut valtiot alkoivat kiinnittää enemmän huomiota aluevesikysymyksiin vasta 1970-luvun lopulla, kun kalastuksen merkitys kasvoi ja merialueelta löytyi öljy- ja luonnonkaasukenttiä.


– Kansainvälinen merioikeuskaan ei anna selvää määritelmää vesialueiden hallinnan järjestämisestä, joten asia on ratkaistava valtioiden keskinäisin järjestelyin, Kallio toteaa.


Valtiot ovat sittemmin yrittäneet todistaa pitkäaikaista hallintaansa Etelä-Kiinan meren saarilla ja luodoilla merimerkeillä ja jopa pienillä tukikohdilla. Jyrki Kallion mukaan omistuskiistat Etelä-Kiinan merellä eivät ole ainutlaatuisia, vaan niitä voi verrata esimerkiksi Pohjoisen Jäämeren tilanteeseen. Sielläkin useat valtiot kiistelevät oikeuksista mannerjalustan luonnonrikkauksiin.


– Myöskään Yhdysvaltain ilmoitukseen paluusta Aasiaan muun muassa Tyynellämerellä olevan laivaston vahvuutta lisäämällä ei sisälly erityistä dramatiikkaa. Eihän Yhdysvallat ollut koskaan Aasiasta poistunutkaan.


Kiinan viittauksia Yhdysvaltain ylivaltapyrkimyksiin tutkija Jyrki Kallio pitää odotettuna reagointina.