Arvovalta oli jo mennyt
Keskisuomalainen
Janne Yläjoki

OSAMA BIN LADENIN KUOLEMA


Arvovalta oli jo mennyt


Terroristijohtaja Osama bin Ladenin surma nostatti arabimaissa hyvin vaihtelevia reaktioita. Konservatiivisilla islamistisivustoilla vannottiin tietenkin kostoa länsimaille, mutta toisaalla taas – esimerkiksi Irakin shiia-alueilla – juhlittiin ”muslimien murhaajan” kuolemaa.


Arabimaiden suurin ja vaikutusvaltaisin islamistiliike, Egyptin Muslimiveljeskunta, kommentoi kuolemaa vaatimalla Yhdysvaltain vetäytymistä Irakista ja Afganistanista nyt, kun syyskuun 2001 terrori-iskujen sovitustyö on saatu lopultakin päätökseen.


–Bin Ladenin kuoleman myötä yksi syy väkivallan jatkamiselle on poistunut… Lähi-idän vallankumoukset ovat todistaneet, että demokratia on kotiutunut alueelle, joten emme tarvitse enää ulkomaista miehitystä, totesi Muslimiveljeskunnan ylimpiin johtajiin kuuluva Essam al-Erian uutistoimisto Reutersille.


”Arabikevään” kaiken mullistava vaikutus tuli esille monissa muissakin kommenteissa.


Esimerkiksi Saudi-Arabian ehkä tunnetuimman journalistin, al-Watan-lehden entisen päätoimittajan Jamal A. Khashoggin mukaan terroristijohtajan loppu oli ”tavallaan oikea”, koska kuluneen kevään tapahtumat ovat osoittaneet, ettei hänen ideologiallaan ollut todellista sijaa kansan mielissä.


–Se väkivallattoman liikehdinnän nousu, mikä arabimaissa on viime kuukausina nähty, on tarkoittanut al-Qaidan filosofian täydellistä hylkäämistä, sanoo Khashoggi, joka itse haastatteli bin Ladenia useita kertoja 1980-luvulla toimiessaan sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa.


Bin Ladenin kuoleman jälkiseuraamukset tulevat Khashoggin mukaan tuntumaan arabimaita selvemmin Pakistanissa ja Afganistanissa, joissa vallitsee edelleen vahvasti ”al-Qaidan mielenmaisema”.


Erityisesti Pakistanin tilanne voi hänen mukaansa äityä pahaksi, kunhan bin Ladenin suojelijoita aletaan selvittää.


”Lapsuusmuisto”


Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan ajatukset menevät lähes yksiin Khashoggin kanssa. Bin Ladenin kuolema ei hänen mukaansa ole johtamassa globaalin jihadismin nousuun.


–Tässähän on vaihtunut kokonainen aikakausi sitten syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen. Uusi aika on tuonut ihan uudet tarinat, jotka syntyivät ennen muuta Pohjois-Afrikan tapahtumien yhteydessä. Ei näillä vanhoilla jutuilla pystytä enää ihmisten mieliä vangitsemaan, Aaltola sanoo.


–Toki al-Qaida on nyt selkä seinää vasten, ja jotakin sen on lähiviikkoina saatava aikaiseksi säilyttääkseen edes rippeet omasta uskottavuudestaan. Mutta ei sen toimintaa pidetä arabimaissa enää mitenkään relevanttina. Siitä kertovat mielialatutkimukset ja toisaalta se, miten mitättömäksi jihadistien rooli jäi Pohjois-Afrikan vallankumouksissa.


Myös Libanonin yliopiston islamilaisen tutkimuksen professori Radwan Sayyid pitää bin Ladenia kokonaan eri aikakauden ihmisenä. Aikakausien nopeaa vaihtumista hän selittää arabimaiden väestörakenteella: peräti 60 prosenttia väestöstä on alle 30-vuotiaita.


Tämän vuoksi pelätty terroristijohtaja on huomattavalle osalle arabeista pelkkä hämärä muisto lapsuusvuosilta.