Baltiassa ja Itämerellä sotaharjoitusten suma, Suomi mukana
Savon Sanomat
STT–Niilo Simojoki

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kommentoi Itämeren alueella käynnistyneitä sotaharjoituksia STT:lle 15.6.
Venäjä vastasi länsimaille omilla harjoituksillaan Kaliningradissa
Baltian maiden ja Itämeren alueella on parhaillaan käynnissä kaksi Yhdysvaltain johtamaa sotaharjoitusta. Ukrainan kriisin kiristämä kansainvälinen ilmapiiri on taannut sen, että nämä vuosittain pidettävät säännölliset harjoitukset ovat saaneet aiempaa suurempaa huomiota osakseen.
Tästä osoituksena Venäjä käynnisti tällä viikolla oman mittavan harjoituksensa Kaliningradin alueella. Torstaina Naton hävittäjäkoneet nousivat ennätykselliset neljä kertaa tunnistamaan Latvian ilmatilaa lähestyneitä venäläiskoneita.
Naton rauhankumppanimaa Suomi on mukana molemmissa harjoituksissa: Merisotaharjoitus Baltops on osa miinalaiva Uusimaan koulutuspurjehdusta kun taas Latviaan keskittyvässä Saber Strikessa on mukana liki 170 suomalaissotilasta Maavoimista. Molemmat harjoitukset päättyvät juhannusviikonvaihteessa.
Saber Striken suomalaisista noin kaksi kolmasosaa on kansainväliseen valmiusjoukkoon koulutettuja varusmiehiä. Heidän aamukammastaan ehtivät piikit loppua ennen kotiinpaluuta, sillä harjoitus venyttää palvelusta muutaman päivän yliajalle, kertoo tiedotusupseeri Laura Valli.
– Se ei kyllä näy tekemisessä millään tavalla, Valli kuvaa joukon hyvää motivaatiota.
”Nato-maa Suomi”
Suomi on mukana Saber Strikessa ainoana Naton ulkopuolisena maana, meriharjoituksessa seilaa muidenkin rauhankumppaneiden aluksia. Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomen osallistumista harjoitukseen on suunniteltu niin kauan, ettei siihen sisältyne mitään erityistä viestiä.
Toisen innokkaan Nato-kumppanin Ruotsin poissaololle voi tutkijan mukaan löytyä hyvinkin ”tylsä” syy: armeijalta vaaditut kovat säästöt.
– Ainoa tapa tehdä ne on leikata operatiivista toimintaa – eli harjoituksiin osallistumista, Salonius-Pasternak sanoo.
Venäjän näkökulmasta eri osallistujia ei turhan tarkkaan erotella: Russia Today -kanava luetteli aiemmin tällä viikolla uutisessaan Saber Strikeen osallistuvat 10 Nato-maata ja listalle pääsi muiden mukana myös Suomi.
Ilmapiirin muutoksesta kertoo puolestaan se, että vielä joitain vuosia sitten myös Venäjä saattoi osallistua länsimaiden rinnalla Itämeren monikansallisiin harjoituksiin.