Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen julkaisi vieraskynäartikkelin Helsingin Sanomissa 31.7. Artikelissaan hän katsoi, että EU:lle olisi sen koordinoivan roolin sijaan määritettävä talouspoliittinen toimivalta, jota se käyttäisi läpinäkyvästi ja demokraattisen valvonnan alaisena.
Vieraskynä: EU tarvitsee aidon poliittisen hallituksen, jonka kokoonpano ja talouspoliittinen ohjelma vastaavat kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.
Eri puolilla Eurooppaa kaipaillaan nyt todellista talous- ja rahaliittoa valuuttaunionin ongelmia helpottamaan. Tällä nimellä kulkee myös EU:n johdon valmistelema tulevaisuudensuunnitelma, joka kesäkuun lopulla jätettiin jäsenmaiden pohdittavaksi.
Todellisella talous- ja rahaliitolla viitataan nykyistä tiiviimpään talous- ja finanssipolitiikkaan ainakin niiden unionimaiden kesken, jotka harjoittavat jo nyt yhteistä rahapolitiikkaa. Kun Etelä-Euroopan kiikarissa siintää jo varsin federalistinen talousjärjestelmä, pohjoiset EU-maat näyttävät havittelevan lähinnä unionin nykyisen talouspoliittisen ohjausvallan jämäköittämistä sekä jäsenmaiden julkisten talouksien ja rahoituslaitosten tiukempaa kontrollia.
Talous- ja rahaliiton keskeisin ongelma kytkeytyy kuitenkin viime kädessä sen heikkoihin demokraattisiin mekanismeihin. Eurooppa joutuu kohtaamaan talouskriisejä tulevaisuudessakin, ja niidenkin yhteydessä joudutaan punnitsemaan yhteisen vastuun ja tuen muotoja.
Nykyisin niin tukea antavien kuin saavienkin maiden kansalaiset katsovat, ettei unionilla ole oikeutta toimiinsa. Tällainen asetelma ei ole ajan mittaan kestävä. Todellisen talous- ja rahaliiton tulisi siis ennen muuta ratkaista unionin epädemokraattisuuden ongelma.
EU:n perussopimusten mukaan talouspoliittinen valta kuuluu unionissa jäsenmaille, ja unionin tehtävänä on lähinnä koordinoida ja ohjailla jäsenmaiden talouksia yhdessä sovittujen tavoitteiden suuntaan. Käytännössä näillä tavoitteilla sekä niiden kylkeen syntyvillä hallitustenvälisillä sopimuksilla on kuitenkin huomattava merkitys. Silti niiden synty ja valvonta jättää demokratian kannalta paljon toivomisen varaa.
Kun puolueet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat eivät pääse aidosti keskustelemaan talouspoliittisten linjojen ja toimien sisällöstä ja suunnasta, jäsenmaiden hallitusten asema kotiyleisön edessä käy ahtaaksi ja unionin toimien legitimiteetti jää heikoksi.
Integraation elinvoimaisuuden säilyttämiseksi EU:n ja sen jäsenmaiden välinen talouspoliittinen vallanjako olisi perussopimuksia myöten muutettava vastaamaan nykyisen globaalitalouden ja demokraattisen valvonnan tarpeita. Koordinoivan roolin sijaan unionille olisi määritettävä talouspoliittinen toimivalta, jota se käyttäisi läpinäkyvästi ja demokraattisen valvonnan alaisena.
Unionin käyttämä valta on kyettävä perustelemaan kansalaisille, ja sen on oltava riittävän selvärajaista.
Vallanjakoa määriteltäessä olisi myös arvioitava, paljonko unionin talouspoliittinen vallankäyttö edellyttää omia budjettivaroja ja kuinka ne kerätään. Nykyisin EU:n pienen yhteisen budjetin käyttö elää pitkälti omaa elämäänsä, eikä se ole talouskriisin yhteydessä saanut ansaitsemaansa huomiota.
Unionin monivuotista rahoituskehystä ja omien varojen järjestelmää on kyettävä arvioimaan talouskriisien ratkaisun näkökulmasta. Yhteisen budjetin mahdollistama kriiseihin varautuminen olisi tuotava samaan keskusteluun jäsenmaiden apupakettien kanssa. Unionin varoilla on ollut roolinsa jo tämänkin kriisin hoidossa, mutta yhteistä budjettia koskevan poliittisen keskustelun laimeuden vuoksi rooli on jäänyt turhan näkymättömäksi.
EU:n johdon suunnitelma talous- ja rahaliiton kehittämisestä ei sisällä riittävän konkreettisia ehdotuksia liiton demokraattisten mekanismien vahvistamiseksi. Tähän on selvät syynsä, sillä kaikkein aiheellisimmat ehdotukset vaatisivat periaatteellisia uudistuksia unionin poliittiseen järjestelmään.
EU:n talous- ja finanssipoliittisen vallan demokraattisen valvonnan lujittamiseen ei ole olemassa vippaskonsteja. Se voidaan toteuttaa ainoastaan luomalla komissiosta aito poliittinen hallitus EU:lle. Hallituksen kokoonpanon ja ohjelman on myös talouspolitiikassa vastattava kansalaisten vaaleissa valitsemaa suuntaa. Vain näin EU:n käyttämä talouspoliittinen valta voidaan saada kunnolla kansalaisyhteiskunnan arvioitavaksi ja sille voidaan luoda kestävä demokraattinen oikeutus.
Unionin pienten jäsenmaiden näkökulmasta tällainen muutos olisi selvä askel parempaan suuntaan. Se selkeyttäisi unionin talouspoliittista valtaa ja toisi asioiden valmistelun unionin instituutioiden alaisuuteen kaikkien jäsenmaiden yhteiselle pelikentälle. Se kirkastaisi komission roolia unionin poliittisena johtoelimenä ja tarjoaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet käydä avointa keskustelua unionin omaksumien linjojen vaihtoehdoista.
Taloudellisen ja poliittisen liiton tiivistämisessä pulmana on jakolinja euroalueen ja koko unionin välillä. Tähän asti integraatiota on syvennetty vain sillä tavalla, että kaikkien EU:n jäsenmaiden on ollut mahdollista pysyä vauhdissa mukana, jolloin unionin toimielinjärjestelmää on pystytty pitämään yhtenäisenä.
Ranskan uusi presidentti François Hollande linjasi kuitenkin hiljattain, että euromaiden ympärille rakentuvan poliittisen liiton säilyminen pitää tarvittaessa varmistaa jakamalla Euroopan parlamentti euroalueen kokoonpanoon ja muihin. Suomenkin on syytä ottaa vahva rooli tässä keskustelussa.