'Edellytykset ovat huonot'
Turun Sanomat
Tuomas Mustikainen


Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi Turun Sanomien haastattelussa 27.5. suomalaisten osallistumista Unifil-operaatioon Libanonissa. 


Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mukaan suomalaisten läsnäolo Libanonissa on vain osin perusteltua.


Unifil-operaation tavoitteena on pitää osapuolet erossa toisistaan ja luoda siten vakautta alueelle. Aaltola sanoo, että rauhanturvaajien vieminen maahan ei välttämättä ratkaise ongelmaa.


– Edellytykset ovat huonot, eikä ole mitään voimaa, joka pysäyttäisi kriisin leviämisen Libanoniin. Nytkin alueen vakauttaminen on vaikeaa ja jos tilanne pahenee, se on mahdotonta. Silloin siellä olo ei ole relevanttia, Aaltola toteaa.


Niin YK:ta kuin suomalaista päätöksentekoakin vaivaa jähmeys ja hitaus. Aaltolan mukaan maan poliittisesti herkkä tilanne vaikeutuu koko ajan, ja samanaikaisesti YK-operaatioiden aloittaminen vie aikaa.


– Olemme jäljessä tapahtumista tarkkailutehtävissäkin. Nyt on olemassa riski, että jäämme jalkoihin, mikäli Israelin ja Libanonin rajalla alkaa sattua ja tapahtua, Aaltola pohtii.


Tilanne Libanonissa ei ollut yhtä herkkä, kun Suomen osallistumisesta operaatioon päätettiin.


– Lähteminen maahan oli periaatteessa perusteltua ja paperilla suhteellisen riskitöntä, mutta tilanne on muuttunut. Jos tilanne radikalisoituu, päätöksiä pitäisi pystyä tekemään, mutta nekin tulevat viiveellä, Aaltola jatkaa.