Elvytys ja velka poliittisen debatin kohteina

Raimo Väyrynen sanoo Vietnamin sodan ja Tshekkoslovakian miehityksen olleen tapahtumia, jotka 1960-luvun lopulla avasivat hänen silmänsä suurvaltapolitiikan raadollisuudelle.

Talouspoliittisessa keskustelussa on avautunut uusi jakolinja elvyttäjien ja säästäjien välillä. Lyhyellä aikavälillä useimmat ovat valmiita hyväksymään suuret julkiset elvytyspaketit, jotta vältettäisiin työttömyyden räjähtäminen käsiin. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) arvion mukaan maailmassa on tähän mennessä käytetty talouden elvyttämiseen kaikkiaan 4 000 miljardia dollaria, jonka osuus eri maiden bruttokansantuotteesta vaihtelee 2-5 prosentin välillä.

Toisaalta on alkanut kuulua yhä huolestuneempia äänenpainoja siitä, että elvytys on johtamassa pitemmän päälle yhdessä väestön ikääntymisen aiheuttamien kustannusten kanssa kohtuuttomaan velkataakkaan. Ikääntymisen kustannusten arvioidaan olevan jopa kymmenkertaiset finanssikriisin kuluihin verrattuna. Joka tapauksessa on selvää, että varsinkin alijäämämaiden hallitukset ovat lainaamassa markkinoilta rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin rauhanaikana.
IMF:n arvion mukaan kymmenen rikkaimman G20-maan julkinen velka oli vuonna 2007 keskimäärin 78 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt). Nykymenolla se nousee 114 prosenttiin vuonna 2014 ja pahimmassa tapauksessa 150 prosenttiin.

Luvut ovat hälyttäviä, joskin on syytä muistaa, että Italiassa tämä suhde on jo nyt 113 ja Japanissa peräti 170 prosenttia, mikä on kaikin puolin epätoivottava tilanne. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen, Saksan ja Ranskan velkasuhde vaihtelee 60-70 prosentin välillä, kun taas Saksassa se on 47 prosenttia.
Yllä olevat luvut viittaavat bruttovelkaan, minkä muutos onkin hyvä mitta arvioitaessa julkisen sektorin velanottotarvetta finanssimarkkinoilta. Toisaalta luottokelpoisuutta mittaa paremmin nettovelka, jossa bruttovelasta on vähennetty valtion valvonnassa olevat varat kuten valuuttavaranto ja valtiolliset sijoitusrahastot (sovereign wealth funds).

Kiinan vahva ylijäämätalous on osaltaan vaikuttamassa siihen, että nouseville talousmahdeille ulkomainen velka ei ole varsinainen ongelma. Niiden keskimääräinen bruttovelkakin on vain 35 prosenttia bkt:sta, eikä tämän osuuden uskota lisääntyvän merkittävästi.

Käsillä oleva nousu ehkä vain väliaikaista

Elvytyksen ja velkaantumisen välisen suhteen pohtimiseen vaikuttaa aikaperspektiivien erilaisuus. Aikaisempien talouskriisien opetus on se, että niiden onnistunut pysäyttäminen edellyttää nopeita ja voimakkaita toimia, jotka syövät paljon rahaa tässä ja nyt. Taloudellisen laskun pysähtyminen ja jopa elpyminen eräissä maissa viittaa siihen, että kansallinen politiikka ja kansainvälinen yhteistyö ovat onnistuneet sangen hyvin torjumaan kriisin syvenemistä.

Ratkaisevaa on se, onko viime kuukausina havaittava toipuminen pysyvämpää luonteeltaan eli pitääkö niin sanottu V-teoria paikkansa. Jos näin on, niin lyhyen aikavälin elvytys on toiminut, kasvu on lähtenyt liikkeelle ja pitkän aikavälin velkaantuminen saadaan pysymään kohtuuden rajoissa.

Itse pelkään, että W-teoria on lähempänä oikeaa; toisin sanoen käsillä oleva nousu on väliaikainen ja edessä on vielä uusi pudotus, kun reaalitalouden ongelmat eivät ota hävitäkseen. Viennin merkittävää elpymistä ei ole näköpiirissä ja työttömyys tulee väistämättä kasvamaan ensi syksynä ja talvena.
Julkinen velkaantuminen tulee siis jatkumaan ja velanhoitokustannukset kasvamaan. Nämä kustannukset tulevat jakautumaan aikaisempaa epätasaisemmin. Varsinaisten kriisimaiden – kuten Espanja, Italia ja Kreikka – luottokelpoisuus heikkenee ja velkaraha tulee niille kalliimmaksi. Toisaalta lähtökohdiltaan vahvemmissa talouksissa – niiden joukossa Saksa ja Suomi – velkaantumisen kustannukset eivät suhteellisesti ole yhtä suuria.

Julkisen talouden kasvuvara tulee joka tapauksessa supistumaan vuoteen 2015 ulottuvana kautena. Perinteisiin keinoihin velan hallitsemiseksi kuuluvat inflaatio, veronkorotukset ja julkisten menojen leikkaukset joko kaikki yhdessä tai erikseen. Nyt deflaation riski näyttää maailmalla vältetyn, mutta inflaation kiihtyminen on mahdollista useiden maiden turvauduttua vajeidensa setelirahoitukseen. Inflaation vastustaminen on kuitenkin juurtunut niin syvälle markkinatalouksien talouspolitiikkaan, että on vaikea kuvitella sen karkaavan päättäjien käsistä.

Lähivuosina julkisia menoja joudutaan leikkaamaan

Veronkorotukset ovat budjettivajeen hallitsemiseksi lähivuosina luultavasti välttämättömiä, mutta vasemmiston heikkous syö niiden ensisijaisten kannattajien poliittista voimaa. Kyse onkin enemmän siitä, kuinka veronkorotukset kohdistetaan verotyypeittäin ja yhteiskuntaryhmittäin. Lopputulos voi tuskin olla muu kuin, että julkisia menoja joudutaan tulevaisuudessa leikkaamaan ja tässäkin olennainen kysymys on leikkausten kohdistaminen.

Nämä yleiset pulmat ovat heijastuneet myös suomalaiseen talous- ja yleispoliittiseen keskusteluun. Vasemmisto-oppositio on koko kriisin ajan vaatinut hallitukselta vahvempaa, ja samalla kalliimpaa, elvytyspolitiikkaa varsinkin työttömyyden kasvun pysäyttämiseksi. Opposition mukaan tässä hätätilanteessa on uskallettava myös velkaantua.

Hallituksessa varsinkin valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) on korostanut velkaantumisen olevan nytkin huimaa: tänä vuonna valtion menojen kattamiseksi tarvitaan velkarahaa 10 miljardia ja ensi vuonna 13. Kun tällä hetkellä valtiolla on velkaa 57 miljardia ja kunnilla suunnilleen 10 miljardia euroa, niin julkisen velan kasvuvauhti onkin nopeaa. Lisäksi velkaantuminen tulee jatkumaan myös vuoden 2011 jälkeen. Tätä taustaa vasten Katainen on ilmoittanut hallituksen elvytyspolitiikan päättyneen; nyt odotetaan tuloksia.

Tähän saakka Suomen valtionvelka oli korkeimmillaan vuonna 1998, 70 miljardia euroa, mutta sen suhde alhaisempaan bruttokansantuotteeseen oli tuolloin paljon nykyistä korkeampi, lähes 70 prosenttia. Viime vuonna velkasuhde oli laskenut 30 prosenttiin seurauksena hyvästä talouskasvusta ja eri hallitusten toimista lyhentää velkaa valtionbudjetin ylijäämästä. Tuon myös Emu-kriteereihin kuuluvan 60 prosentin velkarajan saavuttaminen kestää nykyisellä velkaantumisvauhdilla 4-5 vuotta.

Suomella tavallista enemmän elvytysvaraa

Kun euroalueen velkaantumisen keskiarvo nousee ensi vuonna päälle 80 prosentin, niin Suomella on tavallista enemmän elvytysvaraa. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) onkin useaan otteeseen vaatinut rohkeaa, ehkä kymmenien miljardien eurojen lisäelvytystä, mikäli talous ja työllisyys eivät ala siirtyä kestävälle kasvu-uralle. Tämä vaatimus on selvästi lähempänä opposition kuin hallituskumppani kokoomuksen näkemyksiä. Toisaalta on arveltu Pekkarisen halunneen viedä oppositiolta yhden sen keskeisen perusteen arvostella hallitusta.

Viennistä riippuvana taloutena Suomen kannalta olennaista on maailmantalouden kehitys. Aasian nousevat taloudet näyttävät selviävän kriisistä suhteellisen hyvin ja Yhdysvaltojen taloudessa on “kevätversojen” merkkejä. Sen sijaan EU-maat ja Venäjä näyttävät olevan edelleen syvällä taantuman suossa, mikä on huono uutinen myös Suomelle. Tästä syystä elvytyspolitiikkaa jouduttaneen velkariskistä huolimatta jatkamaan.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on antanut ymmärtää julkisen talouden tasapainottamisen kuuluvan seuraavalle, todennäköisesti keväällä 2011 valittavalle eduskunnalle ja nimitettävälle hallitukselle. Nähtäväksi jää, hoidetaanko tätä siivousoperaatiota, mukaan lukien julkisten menojen leikkaukset, nykyisellä hallituspohjalla vaiko jonkin uuden koalition voimin, johon joka tapauksessa kuulunee toinen nykyistä johtavista hallituspuolueista.