Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 18.6.2008
Pia Alilonttinen

Lobbauksessaan Lissabonin sopimuksen puolesta EU piti matalaa
profiilia, todennäköisesti peläten sen kääntyvän itseään vastaan,
arvioi Pia Alilonttinen.

Lissabonin sopimus on joutunut entistä kovempaan vastatuuleen Irlannin
kansanäänestyksen jälkeen. Äänestyskopissa monen irlantilaisen mielessä
varmasti kävi ajatus, että jos ei tiedä mistä äänestetään, on parempi
äänestää ei.

On luonnollista olla luottamatta sopimukseen, jota ei voi ymmärtää.
Sopimusta vastusti näkyvästi myös Sinn Fein -puolue, joka on
perinteisesti suhtautunut EU:hun myönteisesti.

Lissabonin sopimus ei ole helppolukuinen. Irlannin media ja ei-kampanja
lainasivatkin ahkerasti Ranskan entisen presidentin Giscard D’Estaingin
toteamusta, että sopimuksen myötä ihmiset johdatetaan tietämättään
hyväksymään esitykset, joita ei ole uskallettu esittää heille suoraan,
ja että lisäksi kaikki aikaisemmat esitykset ovat piilotettuina
uudessakin sopimuksessa.

Suurin debatti Irlannissa liittyi yritysveroon ja sopimuksen artiklaan
93. Irlanti pelkäsi menettävänsä veto-oikeutensa ja yrityksiä suosivan
verotusmallinsa. Yritysmaailma äänesti siis sopimusta vastaan.

Lisäksi keskustelussa olivat Maailman kauppajärjestön (WTO) mandaatit.
Media sekä Sinn Fein väittivät, että Irlanti menettäisi Lissabonin
sopimuksen myötä veto-oikeutensa WTO:n päätöksissä. Koko
kauppajärjestöllä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Lissabonin
sopimuksen kanssa. Tästä huolimatta kesti kokonaisen viikon, ennen kuin
komissio tiedotteessaan kumosi väitteen.

EU ansaitsee moitteet myös muista asioista. Neuvosto ei tuottanut
konsolidoitua versiota Lissabonin sopimuksesta kuukausiin. Komissio ei
tarjonnut sopimuksesta ilmaisia kopioita; sen sijaan sitä voi ostaa
kaupasta 43 euron hintaan. Muutenkin EU piti lobbauksessaan matalaa
profiilia, todennäköisesti peläten sen kääntyvän itseään vastaan.

Yritysmaailman lisäksi ei-leirissä erottuu kaksi suurta ryhmää:
maanviljelijät ja ammattiliitot. Maanviljelijöitä on Irlannissa 80000.
He ovat iäkkäämpiä ja siksi myös äänestivät.

Ammattiliitot puolestaan kiristivät sanomalla, että ne eivät tue
sopimusta ennen kuin saavat paremmat neuvotteluoikeudet Irlannin
työmarkkinakentällä. Asialla ei ole mitään yhteyttä Lissabonin
sopimukseen.

Toisaalta voidaan kysyä, olivatko yritysmaailman edustajat,
maanviljelijät, työmarkkinajärjestöjen edustajat sekä muut ei-äänen
antaneet kiittämättömiä EU:lle. Liittymisestään eli vuodesta 1973 asti
Irlanti on saanut 55 miljardia euroa EU:lta. Lisäksi itsenäisyys
Britanniasta on kasvanut.

Ranskan ulkoministeri vihjasi ennen äänestystä, että mikäli Irlanti
äänestää ”ei”, se voi yhtä hyvin lähteä unionista. Saman ajatuksen
ehtivät heittää ilmaan myös muut ranskalaiset, saksalaiset ja
italialaiset poliitikot – unohtaen, että Irlanti kuuluu myös
euroalueeseen.
Mitä siis tapahtuu seuraavaksi?

Koska äänestysprosentti kipusi yllättävän korkeaksi, Irlannissa tuskin
järjestetään uutta kansanäänestystä, kuten tehtiin kuusi vuotta sitten
Nizzan sopimuksen yhteydessä. Yksi vaihtoehto on luovuttaa eikä tehdä
yhtään mitään.

Toinen vaihtoehto on tätäkin pahempi: ajatusten leviäminen muihin
EU-maihin. Tästä saattaisi seurata taas uusi sopimusversio tai
pikemminkin joukko uusia, tiettyyn toimivalta-alaan perustuvia
sopimuksia, kuten energiaturvallisuussopimus, ulkopolitiikkasopimus
jne.

Yksi ajatus, joka esitettiin ennen äänestystä, oli muutoksen vaatiminen
verotusta koskevaan artiklaan. Tämä saattaisi johtaa uuteen
ratifiointikierrokseen EU-maissa. Viimeisenä vaihtoehtona on muiden
maiden jatkaminen eteenpäin ja Irlannin jääminen Tanskan tavoin
paikoilleen.

Mutta miten tähän tultiinkaan; miten on mahdollista, että alle yksi
prosentti EU:n kansalaisista pystyy päättämään kaikkia koskevista
asioista?

Kaikki johtuu Irlannin lainsäädännöstä, jonka mukaan kansanäänestys
pitää järjestää, kun perussopimukseen tehdään ”riittäviä” muutoksia.
Ironisinta koko prosessissa lienee se, että kyseisen lain säätäminen
sinänsä oli aikoinaan kiinni yhdestä ihmisestä: korkein oikeus päätti
siitä vuonna 1986 äänin 2-3.