Euroopan parlamentti tiukentaa otettaan komissiosta

TÄSTÄ ON KYSYMYS

• Parlamentarismin
  periaatetta on jatku­vasti vahvistettu komission ja Euroopan
  par­lamentin
  välisessä suhteessa.
• Täydelliseen parlamentarismiin ei voida siirtyä niin kauan
  kuin komissio poliittisesta toimenkuvastaan riippumatta määritellään
  riippumattomaksi toimielimeksi ja unionin järjestelmästä puuttuu
  hallitus-oppositio -asetelma.
• Uusi komissio
  joutuu tasapainoilemaan kahden Lissabonin sopimuksessa tuntuvasti
  vahvistuneen
  toimielimen, Euroopan parla­mentin ja Eurooppa-neuvoston välissä.

Komission ja parlamentin yhteispe­listä on tulossa nyt
käynnistyvällä kau­della varsin mielenkiintoinen, sillä joulukuun alussa
voimaan tullut Lis­sabonin sopimus vahvisti kummankin valtaa unionin
päätöksenteossa. Par­lamentarismin periaate toteutuu nii­den välillä
edelleen
varsin omintakei­sessa muodossa.

Joulun alla
saatiin Brysselissä seu­rata varsin omalaatuista näytelmää, kun uuden
komission
jäsenehdokkaat olivat Euroopan parlamentin kuulta­vina. Parlamentin
puolueryhmät
ryh­tyivät kuulemisessa kilvan kritisoi­maan toistensa riveistä
tulevia komis­saariehdokkaita. Kritiikkiä ei kuiten­kaan tullut vääristä
poliittisista näke­myksistä, vaan lähinnä tavasta esittää näitä
näkemyksiä. Lopulta
vain Bul­garian ehdokas jouduttiin vaihtamaan epäiltyjen talouskytkösten
takia.

Komission ja
parlamentin välistä parlamentaarista suhdetta on viime vuosina
jatkuvasti
vahvistettu. Euroo­pan parlamentti on saanut lisää valtaa
komissiota
nimitettäessä ja parlamen­tin päätöksentekovallan laajeneminen yhä
useammille
lainsäädäntöalueille on lisännyt komission riippuvuutta parlamentista.
Edelleenkään
ei ole ky­se todellisesta poliittisesta valvonnas­ta, sillä komissiolla
on
edelleenkin vain osittain poliittinen luonne.

Uusimmankin
perussopimuksen mukaan komissio määritellään unio­nin riippumattomaksi
johtoelimeksi. Riippumattomuudella viitataan riippu­mattomuuteen
unionin
jäsenvaltioista yhtä hyvin kuin puoluepoliittiseen riippumattomuuteen.

Käytännössä
komission poliittinen riippumattomuus natisee kuitenkin liitoksissaan. Komission
keskeinen
rooli unionin lainsäädäntötyön moot­torina ja päätösten
valmistelijana on jo pitkään johtanut vaatimuksiin sen poliittisen
valvonnan
tiukentamisesta. Euroopan parlamentti on vaatimusten myötä saanut
enemmän
sananvaltaa komissiota nimitettäessä. Samalla jo
alkuperäisiin yhteisösopimuksiin kuu­luneelle parlamentin
oikeudelle antaa komissiolle epäluottamuslause on an­nettu konkreettista
sisältöä.

Lissabonin
sopimus tuo komission politisoitumisen vielä askelta pidem­mälle. Sen
mukaan
komission pu­heenjohtajan valinnassa on huomioi­tava Euroopan
parlamenttivaalien lopputulos, mikä käytännössä jo kah­teen kertaan on
toteutunutkin. Mui­den komissaariehdokkaiden nimeämi­sessä pääroolissa
ovat
edelleen jäsen­valtiot, mikä johtaa puoluepoliittisesti varsin kirjavaan
kokoonpanoon.

Kun Euroopan
parlamentti sitten kuulee ehdotettuja komissaariehdok­kaita
valmistautuessaan
äänestämään koko komission hyväksymisestä, ky­seessä ei voikaan olla
normaali
poliit­tinen kuuleminen. Poliittisten näke­mysten sijasta
parlamentaarikot mittailevat
ehdokkaiden esiintymistapaa ja hallinnollista sopivuutta. Joulukui­nen
poliittisten
ryhmien välinen mit­telö kuitenkin osoitti, että poliittisem­paan
suuntaan olisi paineita mennä, jolloin komission ja parlamentin
väli­selle
vuorovaikutukselle saataisiin normaali parlamentaarinen sisältö.

Parlamentaarisen valvonnan kaipuu lienee tulevina vuosina
kasvamaan päin ainakin Euroopan parlamentissa, joka Lissabonin
sopimuksessa sai
uni­onin kaikista toimielimistä eniten lisää valtaa. Se tulee tästä
vaalikaudesta lähtien olemaan tasavertainen lainsää­täjä unionin
neuvoston
kanssa useim­milla EU:lle kuuluvan lainsäädännöl­lisen vallan alueella.

Parlamentti tulee
nyt mukaan vai­kuttamaan sellaisille unionivallan kentille, joissa
päätökset on
tähän saakka tehty komission ja neuvoston kesken kuten yhteinen
maatalouspo­litiikka.
Se saa aiempaa vahvemman roolin myös yhteisestä budjetista
pää­tettäessä.

Parlamentin rooli
uusilla alueilla saattaakin asettaa vakiintuneet yhteis­työmuodot
koetukselle. Parlamentilla
ei edelleenkään ole oikeutta erottaa yksittäisiä komissaareja, vaan
epäluot­tamuksen
vallitessa sen on erotettava koko komissio. Tätä on pidetty
parla­mentaarista
kontrollia tosiasiassa hei­kentävänä tekijänä.

Komission ja
parlamentin puheen­johtajat varmistivat äskettäisessä sopi­muksessaan
käytännöksi sen, että parlamentin antaessa epäluottamuk­sensa
yksittäiselle
komissaarille ko­mission puheenjohtajan on vakavasti harkittava tämän
erottamista.

Uuden komission
kaudella tullaan­kin todennäköisesti näkemään jännit­täviä tilanteita,
kun
komissio joutuu taiteilemaan kahden Lissabonin sopi­muksessa
merkittävästi
vahvistuneen toimielimen, eli Euroopan parlamen­tin ja jäsenmaiden
pääministereistä koostuvan Eurooppa-neuvoston välil­lä.

Komission
muuttaminen puhtaasti poliittiseksi johtoelimeksi kohtaa uni­onin
jäsenvaltioissa
vahvaa vastustus­ta. Yhtäältä muutos veisi jäsenmailta tärkeää
valtaa
komissaareja nimitettä­essä.

Muutos sinetöisi toisaalta unionin parlamentaarisen
järjestelmän liitto­valtiollisen luonteen. Nykyisessä väli­tilassa
pysyminen
syö kuitenkin unio­nin päätöksentekojärjestelmältä us­kottavuutta ja
hämärtää
valta- ja vas­tuusuhteita.