Turkkilaiset äänestivät viime sunnuntaina mittavan perustuslakiuudistuksen puolesta. Hieman alle puolet äänestäjistä kuitenkin vastusti uudistusta, mikä kertoo Turkin yhteiskunnan poliittisesta hajanaisuudesta. Turkin tasavaltalainen oppositio sanoi uudistuksen murtavan vallan kolmijakoa ja lisäävän islamilaisen pääpuoleen valtaa.
Valtapuoluetta kritisoitiin myös uudistusprosessin epädemokraattisuudesta. Opposition mukaan kaikkia poliittisia toimijoita ei kuunneltu uutta perustuslakia luonnosteltaessa. Kurdiaktivisteille uudistuspaketin reformit eivät puolestaan riitä tasa-arvoisemman yhteiskunnan perustaksi.
Brysselin päässä uudistukselle näytettiin hailakan vihreää valoa. Euroopan unioni pyrkii yhtäältä vahvistamaan Turkin demokratiaa ja toisaalta pitämään Turkin länsimaisella raiteella ja strategisena kumppaninaan. Demokratian vahvistaminen kuitenkin lisää Turkin yhteiskunnan islamilaista ulottuvuutta, mikä taas kärjistää Turkin sisäpoliittista tilannetta tasavaltalaisten ja islamilaisten välillä. Turkin sisäpoliittinen tilanne vaikuttaa koko Euroopan vakauteen. Tämä on EU:n Turkki-suhteiden perimmäinen paradoksi.
Turkin nykyinen hallitus on sitoutunut maan EU-hankkeeseen, eikä ole valmis hyväksymään mitään vähempää kuin täyden jäsenyyden. Joillekin jäsenmaille Turkin täysi sitoumus on kuitenkin liikaa. Esimerkiksi Ranska ja Saksa haluaisivat Turkista pelkän etuoikeutetun kumppanin, mikä aiheuttaa turhautumista Ankarassa. Pienen Suomen vahva tuki Turkin jäsenyydelle ei korvaa kahden vaikutusvaltaisimman jäsenvaltion vastustusta.
Vaikka Turkin into EU:n jäseneksi on laskenut neuvotteluiden hitauden ja unionin sisäisen vastustuksen myötä, se pyrkii edelleen aktiiviseen rooliin Euroopassa. Yksi tärkeimmistä teemoista on yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Turkki on ollut mukana EU-vetoisissa operaatioissa muun muassa Bosniassa ja Kosovossa. Pitkäaikaisena Nato-maana Turkin puolustuskäytännöt ja -resurssit ovat pitkälti yhteensopivia EU:n vastaavien normien kanssa.
Myös maan ulkopoliittiset tavoitteet ovat linjassa EU:n päämäärien kanssa. Esimerkiksi polttavassa Iran-kysymyksessä molemmat toimijat pyrkivät rauhanomaiseen ratkaisuun. Turkin suuren armeijan valmius ja maan alueellinen vaikutusvalta ovatkin korvaamattomia unionille. Silti puolustusyhteistyö on takkuista. EU ei ole valmis ottamaan Turkkia mukaan päätöksentekoon, kun taas Turkin diplomaattiset kiistat Kyproksen ja Kreikan kanssa estävät EU–Nato-yhteistyön kehittymisen.
Yhdysvallat painostaa EU:ta ottamaan Turkin sisään. Myös ulkoministeri Alexander Stubb on profiloitunut Turkin puolestapuhujana EU:ssa. Viimeksi viime viikolla Stubb totesi, että EU:n on tiivistettävä välejään Turkin kanssa, sillä Turkilla on enemmän vaikutusvaltaa maailmanpolitiikassa kuin yhdelläkään jäsenvaltiolla. Silti Turkin juna kulkee madellen eteenpäin.
Kysymykset Turkin eurooppalaisuudesta valtaavat tilaa strategiselta ajattelulta. Samaan aikaan taloudellisesti ja poliittisesti vahvistunut Turkki katselee jo muihin ilmansuuntiin ulkopolitiikassaan.
Uusi perustuslaki tulee viemään Turkin askeleen kohti demokraattisempaa järjestelmää. Samaan aikaan on todennäköistä, että Turkin sisäpoliittinen legitimiteettivaje kasvaa. Turkin perustuslakikeskustelua voikin verrata Euroopassa käytyyn debattiin EU:n perustuslaista.
EU:n perustuslain läpimeno ei olisi todennäköisesti kasvattanut vaan entisestään laskenut unionin legitimiteettiä kansalaisten silmissä. Euroopan unionin byrokratia koetaan edelleen etäisenä ja elitistisenä, kun taas Turkissa erilaiset historialliset, uskonnolliset ja etniset valtiokäsitykset ovat ristiriidassa keskenään ja aiheuttavat epäluottamusta järjestelmän oikeudenmukaisuutta kohtaan.
Euroopan unionin tulisikin panostaa Turkin sisäisen legitimiteetin vahvistamiseen. Uudistusten tehokas toimeenpano on mahdotonta ilman yleistä luottamusta poliittiseen järjestelmään. Demokratia on prosessi, ei määränpää. Tämä unohtuu monesti myös Euroopan unionin sisäpolitiikassa.
Perustuslakikysymys ratkaistiin puskemalla vähemmän kunnianhimoinen sopimus läpi. Prosessi jäi määränpään jalkoihin ja legitimiteettivaje pysyi. Turkissa perustuslakiuudistus meni läpi, mutta perinnöksi jää todennäköisesti entistä syvempi epäluottamus poliittiseen prosessiin. Huomattavalle osalle turkkilaisista perustuslakiuudistus edustaa pelkkää hallituksen salajuonta kahmia lisää valtaa itselleen.
Euroopan unionilla ja Turkilla on paljon yhteistä – sekä positiivista että negatiivista. Yhteisten ratkaisujen löytäminen hajanaisen poliittisen kentän ja moninaisuuden hallintaan olisi molempien osapuolien etujen mukaista. Yhteiset linjat asiakysymyksissä vaativat puolestaan aitoa vuorovaikutusta. Turkki kokee jo valmiiksi yhteenkuuluvuutta eurooppalaisten valtioiden kanssa. Yhteneväisyyksiin keskittyminen antaisi myös EU:n Turkki-suhteille Stubbin peräänkuuluttamaa vauhtia.