Aaretti Siitonen – haastattelu
Ensi kesänä valittavalla Euroopan unionin parlamentilla on enemmän valtaa kuin
edeltäjillään. Yksittäisistä europarlamentaarikoista valtaa on niillä, jotka
ahkeruuden lisäksi osaavat taitavimmin rakentaa yhteyksiä toisiin
euroedustajiin Brysselin muurahaispesässä. Kotimaittensa poliittisille
konkareille tulee usein yllätyksenä, ettei muualla hankituilla meriiteillä
ehkä pitkälle potkitakaan, kertovat parlamenttityötä tuntevat virkamiehet ja
kirjeenvaihtajat.
EU-parlamentti on samalla tavoin kansanedustuslaitos kuin Suomen eduskunta.
Siinä missä eduskuntaan valitaan kansanedustajia Pohjois-Karjalasta tai
Varsinais-Suomesta, europarlamenttiin tulee väkeä Suomesta tai Italiasta.
Edustajien kotimaakunnalla tai -maalla on väliä, mutta ensi sijassa
merkitsee edustajan puolue eli eurooppalaisittain ryhmä.
– Kansallisesti ja alueellisesti tärkeiksi koetuissa asioissa edustajat
poikkeavat poliittisten ryhmiensä näkemyksistä, mutta kaiken kaikkiaan
ryhmät ovat avainasemassa ja edustajien kansallisuus toisarvoista, sanoo
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Aaretti Siitonen.
Ryhmäkuri europarlamentissa on huomattavasti löyhempi kuin esimerkiksi Suomen
eduskunnassa. Muodollisten rangaistusten puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita,
etteikö poikkeavasti käyttäytyvä jäisi ryhmän mieleen. Epäsuora rangaistus
saattaa tulla esimerkiksi silloin, kun hän haluaisi valiokunnan
puheenjohtajaksi, Siitonen kertoo.
Siitosen mukaan edustajan henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten kyky perustella
kantojaan, joustavuus ja ennen kaikkea tarmokkuus vaikuttavat eniten siihen,
kuka parlamentissa saa äänensä kuuluviin.
– Parlamentti, kuten unioni ylipäätänsä, toimii ennen kaikkea
konsensusperiaatteella. Näin ollen parhaiten tahtonsa saavat läpi edustajat,
jotka pystyvät luomaan kompromisseja ja ottamaan huomioon toisistaan
poikkeavia näkemyksiä, Siitonen sanoo.
EU-kriittisille ryhmille yhteisen kannan muodostaminen kansallisten rajojen
ylitse on usein ongelma. Aloitteiden vastustaminen on niille helpompaa kuin
omien aloitteiden tekeminen ja läpivieminen, mutta pelkkiä kaiken
vastustajia ei näissäkään ryhmissä ole, Siitonen kertoo.
– Toisinaan EU-kriittiset edustajat tarjoavat terveellisen vastavoiman
valtavirralle, hän korostaa.
Symbolikan tajua ja kulttuurivainua
Suomen eduskunnan tavoin myös europarlamentissa valiokuntapaikat –
ja etenkin niiden johtajuus – painavat
käytännössä paljon enemmän kuin täysistunnot äänestyksineen.
Valiokuntamietintöjä valmistelevat parlamentaarikot käyttävät suurta
henkilökohtaista valtaa, mutta mietinnön hyväksyminen ensin valiokunnassa ja
sitten parlamentin täysistunnossa vaatii enemmistön tuen.
– Symboliikan taju ja kulttuurinen herkkätuntoisuus ovat olennaisia
ominaisuuksia, kun edustaja pyrkii saamaan tukea näkemyksilleen, sanoo
tutkija Aaretti Siitonen, jolla on europarlamentista omaa kokemusta
stipendiaattina.
Yksi keskeinen ominaisuus on kielitaito. Parlamentissa on 23 kieltä ja valtava
käännöskoneisto. Edustajat voivat puhua valiokunnissa ja täysistunnoissa
omilla kielillään, mutta verkostojen rakentamisessa edustajan ja hänen
avustajiensa kielitaito on olennaisen tärkeää. Siitosen mukaan englanti on
pääasiassa ohittanut ranskan epämuodollisten tilaisuuksien käyttökielenä.
Europarlamentista puhuttaessa ei voi välttää puhumasta myös lobbauksesta eli
omia asioitaan ajavien eturyhmien pyrkimyksistä vaikuttaa
eurokansanedustajiin. Europarlamentissa sitä säädellään paljon heikommin
kuin Yhdysvalloissa mutta enemmän kuin Suomessa.
Europarlamentin kaltainen organisaatio vaatii lobbausta, kunhan se on eettistä
eikä lahjontaa, sanoo Siitonen. – Europarlamentin
lainsäädäntö on yleiseurooppalaista, joten intressiryhmienkin on
järjestäydyttävä ylikansallisella tasolla.
Hänen mukaansa hyviä esimerkkejä positiivisesta lobbauksesta löytyy
elintarvikelainsäädännöstä. Kun alueelliset eroavaisuudet tuodaan edustajien
tietoon, he voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ennen kuin yleisellä tasolla
pätevät mutta kansallisella tasolla järjettömät säännöt astuvat voimaan.
Suuretkin eleet ovat joskus paikallaan
Parlamentin ulkoisesta ilmeestä Siitonen sanoo, että suurieleisintä se on
Strasbourgissa pidettyjen istuntoviikkojen aikana.
Enin aika kuitenkin istutaan Brysselissä, jossa tehdään hiljainen
valmistelutyö. Siitosen mukaan se vaatii kansallisuuksien ja ryhmien
edustajilta valtavasti yhteistyötä, joka ei olisi mahdollista ilman
kärsivällistä ja aktiivista kosmopoliittisuutta.
Strasbourgillakin on kuitenkin puolensa. Siellä, ja etenkin
ihmisoikeuskysymyksiä käsiteltäessä, parlamentti pystyy ilmaisemaan
kriittisiä ja idealistisia kantoja, joita komissio tai ministerineuvosto ei
diplomaattisista syistä voisi sanoa, Siitonen sanoo.