Suomen Kuvalehti
Arkady Moshes haastattelu
Ulkopoliittisen
instituutin Venäjä-ohjelman johtajalla on mielipide paitsi EU:n ja
Venäjän suhteista, myös Upi:n tilasta, Suomen ulkomaalaispolitiikasta
ja sosialidemokratiasta.
”Viime viikolla yksi toimittaja
otti yhteyttä Chilestä! En ymmärrä, mistä hänkin minut keksi”, Arkady
Moshes puuskahtaa työhuoneessaan Uspenskin katedraalin varjossa.
Sen
jälkeen, kun Georgia elokuun kahdeksantena hyökkäsi Etelä-Ossetiaan
torpatakseen maakunnan itsenäistymishalut, Ulkopoliittisen instituutin
Venäjä-asiantuntijalla on ollut vientiä.
Moshesille on soitettu
paitsi Suomesta, myös Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta ja Britanniasta.
BBC:ltä, Deutsche Welleltä ja Financial Timesista.
Ja hän on kommentoinut:
Kyllä, tämä oli oletettavissa, olisi ollut estettävissäkin.
Ehdottomasti, Venäjän ja lännen väliset säännöt ovat muuttuneet.
Ja ei, Suomi ei ole Venäjän strategioissa kovin olennaisella sijalla.
Nyt,
pyörityksen kestettyä pari kuukautta, Moshesilla on syvä ryppy otsalla.
Jo keväinen ylennys Upi:n Venäjä-ohjelman johtajaksi pitää paperitöissä
niin, että omiin projekteihin ei riitä aikaa ja toimistosta on tullut
toinen koti.
Lisänä kuormittavat Upi:n ongelmat, jotka keväällä rävähtivät julkisuuteen.
”Tämä on syönyt terveyttäni”, Moshes sanoo.
Hän osoittaa paria harmaata hiusta ohimollaan.
Toisaalta, nyt Moshesin osaamiselle on kysyntää. Hän on nauttinut tarpeellisuuden tunteesta uransa alusta saakka.
”Milloin tahansa minua tarvitaan, vastaukseni ei ole ’olen väsynyt'”, Moshes sanoo.
Tänään
illemmalla häntä odotetaan Brysselissä, EU:n ulkopoliittisten
virkamiesten seminaarissa. Agendalla on EU:n ja Venäjän suhteiden
tulevaisuus, yksi tutkijan vahvuuksista.
Moshesin viesti
EU-päättäjille on radikaali: Venäjää ei pitäisi lähestyä, se pitäisi
integroida. Ennen muuta EU:lla pitäisi olla kunnollinen
Venäjä-strategia, sillä tähän asti heikon naapurin kanssa on ajateltu
selvittävän venkoilemalla milloin mitenkin.
”Pitäisi ajatella,
ettei Venäjän integroiminen yhteen suureen yksikköön EU:n kanssa ole 20
vuoden tähtäimellä mahdotonta. On vahvoja, muun muassa taloudellisia
seikkoja, jotka puhuvat tämän puolesta. Byrokratia estää meitä
näkemästä niitä”, Moshes sanoo.
Hän on muikeana matkastaan.
”On hienoa, että se, mitä sanon EU:n ja Venäjän suhteista kiinnostaa näin korkealla tasolla.”
”Minulle tämä on paras mahdollinen saavutus. ”
Se,
että Moskovan esikaupungissa kasvanut kahden lääkärin poika Moshes
lähti akateemiselle uralle, oli selvää. Isän puolella oli tieteilijöitä
jo viidessä polvessa.
Perhe ei ollut varakas, harvat 1970-luvun Neuvostoliitossa olivat, mutta pikkukaupungin asukkaat arvostivat tohtoreitaan.
Sisäänpääsy
Moskovan tiedeakatemiaan ei kuitenkaan ollut edes luokkansa
priimukselle helppoa. Ohi ajoivat oitis ne, jotka saivat helpotusta
asepalveluksesta tai isän asemasta.
”Sain lisäksi neuvon, ettei minun sukunimelläni pitäisi pyrkiä opiskelemaan toimittajaksi”, Moshes sanoo.
Journalistiikan
laitoksen oppilaiden taustat seulottiin tarkasti, ja juutalainen nimi
oli miinus. Moshes valitsikin rakastamaansa historian, pääsi sisään ja
valmistui – jälleen kurssinsa parhaana – Britannian historian
tuntijaksi.
Sitten Neuvostoliitto kaatui.
Vuoden 1991
vallankaappausyrityksen aikaan Moshes työskenteli Moskovan
tiedeakatemian Eurooppa-instituutissa. Tutkijakunta otti muutokset
vastaan kuin huppelissa.
Kun liberaalien nokkamies Boris Jeltsin
elokuussa 1991 piti kuuluisaa puhettaan panssarivaunun päällä, oli
nuori tutkija sotilaiden joukossa jakamassa lentolehtisiä uudistusten
puolesta.
”Olimme kauhean peloissamme. En onneksi ollut paikalla, kun ihmisiä kuoli.”
Myöhemmin uudesta ajasta katosi romantiikka. Jeltsin liberaalit pettivät, Moshes sanoo.
Hän,
vakaumuksellinen liberaali, suomalaisittain reippaasti oikeistolainen,
ei saanut mitä tilasi; toimivia markkinoita, kasvavaa taloutta ja
suurinta mahdollista ajatuksen vapautta. Päinvastoin, maailmalle levisi
kuvia vanhuksista, jotka myivät torilla omaisuuttaan henkensä pitimiksi.
Vasta nyt Venäjän bruttokansantuote on palannut tasolle, jolla se oli ennen Neuvostoliiton sortumista.
”Vieläkin,
kun kohtaan tuon ajan päätöksentekijöitä seminaareissa tai muualla,
odotan alitajuisesti anteeksipyyntöä”, Moshes sanoo.
Hän
hylkäsi jo vuonna 1993 politiikan ja vei myöhemmin myös rahansa
Venäjältä. Osa säästöistä paloi vuoden 1992 ennätysinflaation aikana ja
sama toistui, kun rupla vuonna 1998 romahti.
”En menettänyt paljoa, koska ei paljoa ollut. Kahdesta kerrasta pitää silti jo oppia.”
Neuvostoliiton
kaatumisen jälkeen oli selvää, että Moshesista tulisi lopulta
ennemminkin idän kuin lännen tuntija. Kysyntää brittiparlamentin
debattien analyyseille ei ollut, ja Moshes ilmoitti
Eurooppa-instituutissa, että Ukrainan tutkiminen sopisi hänelle
jatkossa hyvin. Hän osasi kieltäkin.
Instituutti palkkasi
työntekijän, joka kävi säännöllisesti Kiovassa ostamassa paikalliset
lehdet ja laittoi ne Moshesia varten Moskovan-junaan.
”Ukrainaan
syventyminen oli itse asiassa melkoinen potku, jollei nyt uralleni,
niin näkyvyydelleni. Venäjällä ei ollut montaa Ukraina-spesialistia,
vaikka monet teeskentelivät olevansa vain, koska ymmärsivät kieltä”,
hän sanoo.
Kuitenkin, kun valta Venäjällä vuonna 2000 vaihtui,
vaihtuivat myös asiantuntijat. Moshesin osaamiselle ei ollut sellaista
korkean tason kysyntää, johon hän oli tottunut.
Ukraina ja Venäjä eivät olleet agendan kärjessä liioin Suomessa, johon Moshes muutti työhaasteiden perässä vuonna 2002.
Elettiin
syyskuun 11. päivän jälkimainingeissa, ja ulkopoliittiset keskustelut
pyörivät Yhdysvaltojen ja EU:n ympärillä. Valta Ukrainassa ei ollut
vaihtunut eikä Putinkaan vielä pullistellut muskeleitaan.
Moshesia
Venäjä-debatin vähäisyys ärsytti. Suomessa oli aktiivisesti vaiettu
itänaapurin asioista vuosikymmeniä, ja hän olisi halunnut keskustella.
Uutta työpaikkaansa, Ulkopoliittista instituuttia hän silti rakasti.
”Kaikki toimi, paikka oli pieni, mutta sitä johdettiin niin hyvin!”
Nyt
Venäjän tuntija kuitenkin harkitsee, haluaako jäädä Upi:in, jossa
ilmapiiri on kehno. Venäjä-osaamiselle on nyt kysyntää muuallakin, hän
painottaa. Syyskuun lopulla Moshes kutsuttiin vierailevaksi tutkijaksi
arvostettuun brittiläiseen Chatham House -tutkimuslaitokseen.
Reilut
kaksi vuotta sitten eduskunnan alaisuuteen siirtyneen uuden Upi:n
ongelmat tulivat julkisuuteen huhtikuussa, kun johtajan Raimo Väyrysen
väitettiin käyttäneen alkoholia työpaikalla. Henkilökunnan mukaan
instituutin ilmapiiri oli kehno.
Viimeksi syyskuun alussa Upi:n
hallitus sai Väyryseltä vaatimansa selvityksen tilanteesta, ja
ongelmien katsottiin selvinneen. Moshes on toista mieltä.
”Sanon
sen näin, jos asiat menevät sietämättömän rumaksi täällä, en arkaile
erota. Tämä on uusi instituutti, jossa on täysin eri ilmapiiri, eri
tavoitteet, erilainen hallintojärjestelmä ja eri suoritusmittarit kuin
siinä instituutissa, johon tulin.”
Moshes kritisoi edelleen
paitsi instituutin johtamista, myös byrokratiaa, jota on hänen mukaansa
kaksin verroin entiseen verrattuna. Se syö hermoja ja aikaa, myös
perheeltä.
”Poikani on puhunut minulle vakavasti siitä, etten ole käynyt hänen koulullaan kuin kerran. Hän on käynyt siellä jo vuoden.”
Tällä
hetkellä Moshesilla on koossa yli 80 ylityötuntia. Hän sanoo haluavansa
esimiestöidensä lisäksi myös tutkia ja keskustella mediassa.
”Teen
tätä mielelläni, mutta olisi tietenkin mukavaa, jos työnantajani
arvostaisi sitä. Sillä aina kun puhun maailmalla, puhun suomalaisen
Ulkopoliittisen instituutin edustajana.”
Moshes on elementissään
juuri julkisena keskustelijana: Kun jossain palaa, hän pureskelee asian
nopeasti ja tiiviisti ja välittää viestin sitten selväsanaisesti
kuulijoille. Tällaista amerikkalaista think tank -tyyliä on Suomen
akateemisissa piireissä pidetty perinteisesti lähinnä tieteen
helppoheikkien hommana.
”Jotta täällä voisi olla vankka
analyytikkojen joukko, tarvittaisiin ensin poliittisen keskustelun
kulttuuri. Sellainen on vasta syntymässä Suomeen, ennen muuta
ulkopoliittisissa kysymyksissä”, Moshes sanoo.
Häntä, yli 90 akateemista julkaisua nikkaroinutta tutkijaa on vaikea syyttää helppoheikkiydestä.
Kollegoidensa
mukaan Moshes on äärimmäisen pätevä, käsittämättömän perusteellinen ja
tuntee määrättömästi faktoja. Toisaalta, hän ei kelpuuta kuin parhaan
lopputuloksen ja saattaa turhautua, jolleivät muut yllä samaan.
Eikä hän osaa suomea.
Moshes myöntää jälkimmäisen vian, mutta – ja nyt hän kiihtyy – kielitaidottomuus on ihan kyllä suomalaisten oma syy.
”Kieliopetuksen systeemi on luokaton!”
Hän
on kokeillut yliopistoa ja avointa yliopistoa (molemmat olivat
huonoja), vasta Upi:n kustantama yksityiskurssi auttoi alkuun.
”Onhan tämä naurettavaa, puhun tai ainakin selviän seitsemällä kielellä, mutta suomeksi en”, Moshes sanoo.
Sitten
ääni kohoaa taas: Itse asiassa, koko suomalainen maahanmuuttopolitiikka
on kehnoa. Hän on kirjelmöinyt asiasta korkealle taholle.
Moshes
on asunut Suomessa kuusi vuotta, työskennellyt saman työnantajan
palveluksessa ja omistaa asunnon. Pysyvää oleskelulupaa hän ei silti
ole saanut, koska työsopimukset ovat olleet määräaikaisia. Vaimolle
Alexandralle annettiin lupa jäädä Suomeen, kunhan ei tekisi mitään,
esimerkiksi töitä.
”Oltuani neljä vuotta maassa sain edes jatkuvan oleskeluluvan määräaikaisen sijaan, mutta se oli jo myöhäistä.”
Jatkuva
lupa oikeuttaa integraatio-ohjelmaan ja kieliopetukseen. Ne taas täytyy
aloittaa viimeistään kolmen vuoden kuluessa maahan tulosta.
Moshesin mielestä Suomeen pitäisi luoda vip-systeemi hänen kaltaisilleen ihmisille, jotka maa haluaa pitää.
”Se on tietenkin vastoin sosiaalidemokraattisia perinteitä ja tasa-arvoajattelua, mutta se on oikea tapa”, hän sanoo.
Selväksi
käy, että useat muutkin sosiaalidemokratian tuotokset ovat
kauhistuksia. Uudessa hallituksessa on Moshesin mielestä onneksi
virtaa. Erityisesti ulkoministeri Alexander Stubbissa, jolla on
”kiiltoa silmissä”.
Mutta nyt Moshes on huolissaan. Tuli sanottua paljon kielteisiä asioita, ja hänhän rakastaa Suomea.
”Voin sanoa, ettemme ehkä olisi halunneet kolmatta lasta, jollemme asuisi täällä. Turvallisuudella ja elämänlaadulla on väliä.”
Vaikka aika keväästä syksyyn on ollut hullua, Moshes haluaisi jäädä Suomeen, jollei muuten, niin meren vuoksi.
Viisihenkinen
perhe osti helmikuussa asunnon Vuosaaren Aurinkolahdesta, ja Moshes
rentoutuu kävellessään rannoilla ja kalastaessaan lahnoja Rastilassa.
Tutkijaa rentouttaa myös oluiden maistelu.
Moshesilla
on 1 500 oluttölkin pian 15 vuotta täyttävä kokoelma tallessa
Moskovassa. Jotakin Suomeen kotiutumisesta vihjaa ehkä, että tölkit
ovat alkaneet muuttaa Vuosaareen.
”Jos tuon vajaat 50 kerrallaan, se vie minulta 28 matkaa.”
Kuka?
Arkady Moshes
Ikä: 41
Syntymäpaikka: Lvovsky, Moskovan ulkopuolella
Kotipaikka: Helsingin Vuosaari
Koulutus: historian tohtori, väitteli Britannian 1980-luvun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
Perhe: vaimo Aleksandra sekä lapset German, Elizaveta ja Mark
Harrastukset: oluiden maistelu ja oluttölkkien keräily, koripallo, kävely sekä penkkiurheilu, ennen muuta jääkiekon seuraaminen.
”Kuva
on maaliskuulta 2007. Oluttölkkikokoelmani ehkä kertoo jotakin siitä,
kuinka pedantti olen. Olen kerännyt tölkkejä 60 eri maasta.
Suomalaisista oluista yksikään ei ole hyvää.”
Arkady
Moshes rentoutuu kävelyillä Vuosaaren rannoilla. Talvisin hän hiihtää
jäällä. Perhe osti asunnon Aurinkolahdesta alkuvuodesta.
Arkady
Moshesin osaamisella on nyt kysyntää. Viimeksi syyskuun lopulla
brittiläinen tutkimuslaitos Chatham House kutsui hänet vierailevaksi
tutkijaksi.