Ikkuna Aasiaan
Suomen Kuvalehti 20/2013
Susanna Niinivaara

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mikael Mattlin kommentoi Suomen Kuvalehdessä 17.5. Kiinan ja Venäjän roolia Tyynenmeren alueella.  

Venäjä rakentaa Vladivostokista kolmatta pääkaupunkiaan, Tyynenmeren valtakeskusta.

Vladivostokissa on jo yö. Miša tuntee tien, ajamme kohti uutta siltaa. Se yhdistää mantereen ja saaren nimeltä Russkii Ostrov, Venäläinen saari.
Heinäkuussa valmistunut silta on saanut kansan suussa nimekseen Russkii Most, Venäläinen silta.
Kaarramme ennen siltaa asuinalueelle vievälle tielle ja laskeudumme kohti Tyynen valtameren rantaa.
”Täältä sen näette”, Miša sanoo ja pysäyttää auton.
Pimeydessä edessämme kohoaa ensimmäinen venäläisten merelle rakentama riippusilta. Vaijerit hehkuvat trikolorin väreissä. Tuijotamme jättiläismäistä Venäjän lippua meren yllä, tähtitaivaan alla.
Näin tehdään Venäjän kolmatta pääkaupunkia. Moskovalla on Kremlinsä, Pietarilla Talvipalatsinsa ja Vladivostokilla nyt siltansa.
Oikeastaan siltoja on kolme, mutta tämä nimenomainen on se maamerkki. Se löytyy jo matkamuistomyyjän pöydältä jääkaappimagneettina. Sille nuoret miehet ajavat tyttöjen kanssa suudelman toivossa.
Silta tekee vaikutuksen, ja se on tarkoituskin.
Sillalla on paljon suurempi merkitys kuin jouduttaa matkaa mantereelta Vladivostokiin kuuluvaan saareen.
Se on voimannäyttö, muistutus siitä, että Venäjä on täällä, Kiinan naapurissa ja Tyynenmeren rannalla.

Vladivostok, Primorskin alueen pääkaupunki, on Euroopasta katsottuna nurinkurista Venäjää: Kiina on lännessä ja Yhdysvallat idässä.
Vladivostokilaisille kotimaan pääkaupunki Moskova on kaukana ja ulkomaat Aasiassa lähellä. Moskova tarkoittaa yhdeksää tuntia lentokoneessa tai viikkoa junassa. Tokioon taas lentää kahdessa ja puolessa tunnissa, Kiinassa käydään shoppailemassa ketterästi linja-autolla.
Venäjän Kaukoitä on aina ollut harvaanasuttua. Vaikka Kaukoidän federaatiopiiri muodostaa kolmasosan Venäjän pinta-alasta, asukkaita on vain kuusi miljoonaa, reilu pietarillinen. Ja väkiluku vieläpä laskee.
Vieressä on kasvavan väen Kiina, mistä on jo tultu Venäjän Kaukoitään. Venäjä on vuosia puhunut huolestuneesti kiinalaisten tulosta.
Viimeistään viime vuonna Venäjän tapa puhua Kiinasta muuttui. Nyt Venäjä lähestulkoon liehittelee Kiinaa.

Kolmatta kertaa presidentiksi noussut Vladimir Putin teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Kiinaan. Venäjälle perustettiin Kaukoidän kehityksestä vastaava ministeriö. Kiinalaisten invaasiolla uhkailun sijaan Venäjä kutsuu kiinalaisia bisneksentekoon. Venäläinen öljy-yhtiö Rosneft neuvottelee kiinalaispankkien kanssa lainasta öljyä vastaan.
Venäjän siirrot ovat osa kansainvälisen politiikan peliä. Maailman taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Tyynenmeren alueelle, ja tässä pelissä Venäjä on hieman myöhässä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mikael Mattlin.
Pelin tähtipelaaja on Kiina ja vahvin haastaja Yhdysvallat.
Yhdysvallat vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa ja Lähi-idässä ja vahvistaa asemiaan Tyynenmeren alueella.
Kiina ei toistaiseksi koe tarvetta liittoutua, mutta ärsyyntyy Yhdysvaltain lisääntyvästä läsnäolosta. Venäjän kanssa Kiinalla on ollut yhteisiä sotaharjoituksia, mutta sotilaallinen yhteistyö on yhä vähäistä.
Mattlin muistuttaa, että kehitys alkoi jo parikymmentä vuotta sitten. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut 2001 muuttivat hetkeksi suuntaa, kun Yhdysvallat keskittyi niin kutsuttuun terrorisminvastaiseen sotaan ja veti siihen myös liittolaisensa mukaan.
”Nyt on palattu siihen, mistä lähdettiin. ’Käännös Aasiaan’ on selkeä osa presidentti Barack Obaman ulkopolitiikkaa”, Mattlin sanoo.
Käännettä motivoi erityisesti talous. Länsi ja Venäjä kipuilevat vuonna 2008 alkaneessa talouskriisissä. Kiinassa on rahaa ja kasvavat markkinat. Kiina tietää, ettei oikein kellään ole varaa olla tekemättä sen kanssa kauppaa, Venäjälläkään.
”Venäjä ymmärtää, että Kiina on sen vahva naapuri ja kilpailija. Kiinaa ei pidä pelätä, mutta sen kanssa on oltava varovainen”, sanoo politologi Andrei Kalatšinski Vladivostokin talousyliopistosta.
Pietari Suuri rakensi Pietarin ikkunaksi Eurooppaan. Mikäli Venäjän johdon suuret sanat toteutuvat, Vladivostokista tulee Venäjän ikkuna Aasiaan.
Siksi Venäläiseen saareen rakennettiin paitsi silta myös Venäjän federaation Kaukoidän yliopisto ja kongressikeskus, missä Venäjä isännöi viime syyskuussa Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön Apecin huippukokousta.
Venäläisille oli pettymys, ettei Obama ehtinyt kokoukseen, vaan lähetti paikalle ulkoministeri Hillary Clintonin.
”Vallanpitäjät tosiaan haluavat tehdä Vladivostokista Venäjän kolmannen pääkaupungin, siksi tänne rakennetaan niin paljon”, Kalatšinski sanoo. ”He eivät vain oikein tiedä, että miten tästä eteenpäin.”
Rahaa on jo kulunut. Kongressikeskuksen rakennustyöt maksoivat 680 miljardia ruplaa eli 17 miljardia euroa. Venäläinen saari on Venäjän toiseksi suurin rakennushanke Sotšin olympialaisten jälkeen.

Tuulee vietävästi, puhuri yrittää temmata mukaansa.
On helppo ymmärtää paikallisten epäilleen sillan järjellisyyttä. Miten se pysyy pystyssä ankaran merituulen kaupungissa? Eiväthän venäläiset saa teitäkään rakennettua kestäviksi, miten sitten jättimäistä siltaa?
Vladivostokin keskusta on silkkaa liikenneruuhkaa ja luovaa liikennesääntöjen noudattamista. Sillalla ajetaan sääntöjä kunnioittaen.
Päivänvalossa trikolorin väreistä näkyy vain aavistus.
Pian sillan jälkeen vasemmalla kohoavat kongressikeskus ja yliopistokampus. Ne näyttävät pieneltä, hiukan keskeneräiseltä kaupungilta.
Kun kaikki on valmista, kampuksella on asunnot 10 000 opiskelijalle. Nyt ensimmäiset 2 500 opiskelijaa ovat jo päässeet muuttamaan. Maksamalla ylimääräistä saa yhden hengen huoneen, josta on näkymä merelle. Kaikissa huoneissa on omat vessat ja suihkut. Opiskelijoilla on käytettävissään kaksi kuntosalia ja uima-allas. Kesällä puistossa tanssivat suihkulähteet.
”On tämä ihan toisesta maailmasta kuin Vladivostokin vanhat asuntolat”, sanoo kolmatta vuotta rakennusalan insinööriksi opiskeleva Daniil Vigovski, 20.
Opetustilat eivät vielä ole valmiit, joten toistaiseksi opiskelijat matkustavat linja-autolla sillan yli Vladivostokiin luennoille.
Vigovski ajatteli aiemmin, että valmistuttuaan hän jättää Venäjän ja lähtee töihin ulkomaille. Se on yhä useamman venäläisnuoren suunnitelma. Vigovski suunnitteli pestautuvansa sellaisen eurooppalaisen rakennusyrityksen leipiin, jolla on rakennushankkeita arabimaissa. Siellä vasta rakennetaankin vaativia kohteita.
Opiskelukaupunkia katsoessa Vigovskin mieli on muuttunut. Täälläkin rakennetaan. Ehkä Venäjällä sittenkin voisi olla kiinnostavia mahdollisuuksia.
”Minulla on opiskelukavereita, jotka olivat mukana sillanrakennuksessa”, Vigovski kertoo.
Venäjän johto olisi tähän tarinaan tyytyväinen; silta on tehnyt tehtävänsä.

Yliopisto on vain pieni osa Venäläistä saarta. Kun ajaa kampukselta kymmenisen minuuttia, nelikaistainen, valaistu ja asfaltoitu tie päättyy. Tänne Apecin arvovieraat eivät nähneet.
Päällystämätön ja kuoppainen maantie vie saaren vakituisten asukkaiden luo.
”Oletteko te vakoilijoita?” piskuisen sekatavarakaupan myyjä kysyy vieraalta, joka tiedustelee kylän nimeä.
Kaupassa myydään kaikenlaista, hammastahnaa, pehmoleluja, aamutakkeja, ruuvimeisseleitä, paristoja ja kukkia.
Selvitys saarivierailun syystä tyydyttää mitenkuten. Valokuvia kaupassa ei silti tarvitse ottaa. Kylän nimi on Ekipažnaja.
Epäluulo vieraita kohtaan oikeastaan kuuluu Venäläiseen saareen. Koko Vladivostok oli Neuvostoliiton aikaan suljettu sotilaskaupunki. Kaupungissa on yhä Tyynenmeren laivaston tukikohta.
Suljettuna aikana kaupunkiin ei ilman lupaa saanut ostaa junalippua. Kaupungin rajalla tarkistettiin, että sisäänpyrkijällä oli rekisteröinti kaupunkiin.
Edes kaupunkilaiset itse eivät voineet tulla saareen milloin huvitti. Saaressa asui vain armeijan väkeä ja heidän perheitään, ja siellä oli salaisia sotilaskohteita.
Kylmä sota päättyi. Neuvostoliitto hajosi. Venäjän armeija heikkeni, ja sen merkitys väheni.
Nyt saareen oikein kutsutaan ulkomaalaisia. Saarelaisten mielet kuitenkin muuttuvat hitaammin kuin uuden ajan rakennusprojektit valmistuvat.
Saaren sotilaskohteet rapistuvat. Vanhoja sota-aluksia kelluu joutilaina rannassa. Suurin osa sotilaista on siirretty toisaalle.
Kuoppainen tie jatkuu Podnožjen kylään. Se on saaren suurin. Kylässä on sikin sokin neuvostoaikaisia kerrostaloja, ennen vallankumousta rakennettuja kivitaloja ja pikkuruisia puutaloja.
Tusinan verran kissoja hakee auringon lämpöä vihreäksi maalatun ruokakaupan edustalta. Paksuturkkiset koirat etsivät ruokaa avonaisista roskalaatikoista. Pikkupoika leikkii talonvierustalla kulkevan lämpöputken päällä.
Podnožje oli ennen saaren keskus, sillä tänne pääsee lautalla Vladivostokista.
Saarelaisia pelottaa nyt, että uuden sillan takia lauttaliikenne lakkautetaan.
”Sillasta ei ole meille mitään iloa, sillä tie täältä kylästä sillalle on huonossa kunnossa”, sanoo Marina Loksejeva, 42. ”Meille lautta on tärkein.”
Loksejeva muutti miehensä ja viiden lapsensa kanssa saareen viisi vuotta sitten. Perhe kyllästyi kaupungin hälyyn ja halusi muutosta. He ostivat kaksikerroksisen huoneiston vanhasta talosta, jossa oli majaillut asunnottomia juoppoja.
Mies käy mantereella töissä, Loksejevan aika on kulunut lasten kanssa ja kodin kunnostamisessa.
”Tällaiselle pienelle saarelle olisi riittänyt pienempikin silta”, Loksejeva sanoo. ”Parempi olisi ollut käyttää rahoja siihen, että saareen olisi rakennettu kunnon teitä ja asuntoja olisi kunnostettu.”
Perhe suunnittelee nyt muuttoa pois koko Vladivostokista. Loksejevalta on mennyt usko Venäjän Kaukoitään. Hän haluaa lähemmäs Eurooppaa.
Vanhin poika on päättänyt jäädä. Hän haluaa opiskelemaan Kaukoidän yliopistoon.

Vladivostokissa huominen on aina ennen kuin Moskovassa. Konkreettinen aikaero on seitsemän tuntia, mutta muutenkin täällä näytään olevan edellä.
Putinin suosio laskee nyt koko maassa. Vladivostokissa väki on tiennyt jo pitkään, ettei Putinia kannata äänestää.
Vladivostokin rautatieaseman edustalla Leninin patsas katsoo kohti uutta siltaa ja osoittaa sitä oikealla kädellään. Jalustaan on teipattu Stalinin kuva, neuvostojohtajan kuolemasta on tänään kulunut 60 vuotta. Stalinin patsas löytyy enää museosta.
Kolmisenkymmentä kaupunkilaista on kokoontunut patsaalle.
Maksim Šinkarenko, 26, on joukon nuorempia. Hän on Venäjän kommunistisen puolueen jäsen ja työskentelee kaupunginvaltuustossa puolueen ryhmän avustajana.
”Putin tuhoaa Venäjän”, Šinkarenko sanoo varmasti. Kaukana Moskovasta Putinia vastaan puhutaan ujostelematta.
”Vanhaan ei pidä palata, eli en kannata Neuvostoliiton aikaista kommunismia. Meille sopisi nyt Kiinan malli. Vahvat valtion yritykset, mutta samaan aikaan sallitaan ja tuetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä”, Šinkarenko jatkaa.
Hän on käynyt Kiinassa ja nähnyt, että maassa vallitsee toimiva järjestys. Sellainen sopisi hänestä Venäjällekin.
Vuonna 2009, kun moskovalaiset vasta harjoittelivat mielenosoitusten järjestämistä, Vladivostokissa jo marssittiin Putinia vastaan sellaisella raivolla, että mellakkapoliisit lähetettiin Moskovasta saakka taltuttamaan kansanjoukot.
Moskovassa ei luotettu Vladivostokin poliisin. Epäluuloon oli syytäkin. Paikallinen poliisi kuiski tuolloin ulkomaalaisen toimittajan korvaan, etteivät he mielellään oman kaupungin ihmisiä pidätä. Sitä paitsi he olivat samaa mieltä mielenosoittajien kanssa siitä, että ulkomaalaisten autojen tuontitullien korotus oli väärä päätös.
Putin halusi tukea kotimaista autotuotantoa, mutta Vladivostokissa kauppa käy käytetyillä japanilaisilla autoilla.

Zeljonyi Ugolissa, Vladivostokin suurimmalla käytettyjen autojen markkinapaikalla on autoja silmänkantamattomiin. Asiakkaita kulkee harvakseltaan.
Käytettyjen autojen kauppa loisti 1990-luvulla, pian Neuvostoliiton hajottua. Autoja haettiin Japanista muutaman sadan dollarin hintaan ja myytiin moninkertaisella voitolla. Tulleja ja veroja ei makseltu.
Silloin rikastuttiin. Nyt asiat ovat toisin.
”Jos myyn kuukaudessa viisi autoa, saan olla tyytyväinen”, sanoo autokauppias Mihail Vigovski.
Osa autokauppiaista on ottanut valikoimaansa myös japanilaista viskiä ja rommia. Jos eivät Toyotat ja Mazdat myy, niin tulkoon viinasta edes vähän lohdutusta kassaan.
”Jeltsin hajotti Neuvostoliiton. Putin ei ole saanut mitään hyvää aikaan. Medvedev oli pelkkä pelle”, Vigovski tiivistää Venäjän presidentit. Täällä puhe kääntyy politiikkaan kysymättäkin.
Vigovski ei käsitä, miksi hänen pitäisi maksaa liiketoiminnastaan valtiolle. Hän ei näe valtion tekevän hänen eteensä mitään. Samat huonot tiet kuin aina ennenkin. Asuinkustannukset ja polttoaineen hinta sen kun nousevat, vaikka kotimaa on öljyä täynnä.
Autotorilla tiedetään, että Yhdysvalloissa valtio sentään takaa halvat bensat omille kansalaisilleen.
”En tiedä ketään, joka pitäisi Putinista”, Vigovski sanoo. ”Kysyin kaikilta kavereiltani, että ketä he äänestivät presidentiksi. Kukaan ei äänestänyt Putinia, eivät edes tuntemani virkamiehet. Ja silti hän sai muka eniten ääniä.”

Sini-keltaisessa rakennuksessa lukee Gitai Gorad eli Kiinalainen kaupunki. Siis Chinatown.
Kiinalaisia torikauppiaita on Vladivostokin toreilla paljon, ja tämä katettu tori on yksin kiinalaisten. Täältä saa esimerkiksi tapetteja, tyynyliinoja, polkupyöriä, piraattimatkapuhelimia, sohvia, minivesiputouksia, kristallikruunuja, kenkiä… Shoppailun jälkeen voi syödä maukkaan kiinalaisen aterian.
Henkilökunta ja tavarat ovat Kiinasta, asiakkaat venäläisiä. Myyjät osaavat venäjää sen verran, että kauppa käy. Vuosiakin Vladivostokissa asuneet kiinalaiset pysyttelevät omiensa joukossa. Mitään kotoutumissuunnitelmia maahanmuuttajille ei tosiaankaan ole.
Vladivostokin kansainvälisyys näkyy muuallakin kuin torikaupassa. Yliopistossa on kiinalaisia opiskelijoita, jotka ovat opetelleet venäjää jo Kiinassa. Kaupungilla kulkee japanilaisia ja kiinalaisia turisteja.
Kaupungin lukuisille rakennustyömaille yritykset hakevat työläisiä Aasiasta, he ovat edullisempia kuin venäläinen työvoima. Täksi vuodeksi koko Primorskin alue anoi maahanmuuttovirastolta työlupia 80 000 vierastyöläiselle. Niitä myönnettiin 24 000.
Kun kysyntää on enemmän kuin lupia, osa varsinkin Keski-Aasian köyhien maiden miehistä tulee töihin luvatta.
Vaikka Moskovassa on vasta alettu kääntyä itään, Vladivostokille Aasia on vanha tuttu. Siinä se on aina ollut vieressä.
1900-luvun alussa Primorskin alueen valkoiset emigrantit pakkasivat matkalaukkunsa ja hyppäsivät Kiinaan menevään junaan. Vladivostokin kaupunginmuseossa esitellään nyt Kiinan Harbinissa ja Shanghaissa eläneiden venäläisten kuuluisuuksien iltapukuja.
Kun Neuvostoliitossa kansa kärsi Stalinin vainoja, Kiinan venäläiset tanssivat balettia ja pelasivat Shanghain kasinoissa uhkapelejä.
Nyt venäläiset tekevät Vladivostokista ostosmatkoja Kiinaan. Lähin kaupunki on Sui Fen He, mutta toki kauemmaksikin mennään. Vladivostok on täynnä matkatoimistoja.
Kiinalaiset, japanilaiset ja korealaiset ravintolat ovat arkista katumaisemaa. Niitä on enemmän kuin hampurilaisravintoloita. Vaikka lähellähän Yhdysvallatkin on.

Vladivostokin mahdollisuuksiin uskoo myös suomalaisyritys Itella. Se on ollut kaupungissa vuodesta 2006.
Varastoliiketoiminta on kasvavaa bisnestä, ja Itella on Venäjän johtava A-luokan varastojen logistiikkayritys, kertoo Aleksandr Nitšipotšuk, Itellan Vladivostokin toimintojen johtaja.
Venäjän Kaukoitään Itella lähti ymmärrettyään, että Venäjä on muutakin kuin Moskova. Kiinassa, Malesiassa ja Vietnamissa tuotetaan aina vain lisää tavaroita, jotka lähtevät liikkeelle. Vladivostok on yksi solmukohdista.
Itella on aloittanut varastointitoiminnan lisäksi kuljetuspalvelut. Asiakas voi tahtoessaan tilata täyden palvelun. Kas näin: tavarat pakataan konttiin vaikkapa Shanghaissa, kuljetetaan meriteitse Vladivostokiin ja sieltä edelleen esimerkiksi Tšeljabinskiin.
Yhdysvallat, Eurooppa ja Venäjä elävät vielä 2008 alkaneen talouskriisin aikaa, mutta Kiinassa se on jo ohi. Sen Nitšipotšuk on huomannut.
Itellan sinivalkoisessa varastossa on esimerkiksi japanilaisia vaippoja ja tšekkiläistä olutta, amerikkalaisia lumenluontikoneita ja venäläisiä keksejä.
Kaksitoista metriä kohoavat hyllyt ovat täynnä tavaraa, ja viivakoodit paljastavat mitä. Trukkikuskin näytöllä tietokoneeseen syötetyt viivakoodit ohjaavat kuljettajan hakemaan oikeat tavarat kuhunkin osoitteeseen. Sitten tavarat pakataan ja ne lähtevät eteenpäin.

Pohjois-Korean rajalle on Vladivostokista noin 250 kilometriä.
Senkin rajan yli tullaan Vladivostokiin töihin.
”S praznikom!” huudahtaa nuori tarjoilija ja toivottaa meidät tervetulleeksi. Tervehdys on venäläinen juhlapäivän toivotus. Nyt Venäjä juhlii naistenpäivää, ja niin tekee myös pohjoiskorealainen Kym Gan San -ravintola Krylovan kadulla.
Tarjoilijoiden sini-puna-valkoisissa mekoissa on tyköistuva yläosa ja kellomainen alaosa. Kun tarjoilija pyörähtää, helma heilahtaa ja paljastaa korkeakorkoiset sandaalit.
Kolmen korealaisen miehen pöytäseurue on iltayhdeksään mennessä tyhjentänyt jo pullollisen vodkaa. Yksi miehistä lähtee konjakkipullon kanssa tekemään tuttavuutta viereisen pöydän venäläisiin. Hilpeässä nousuhumalassa oleva venäläisseurue toivottaa miehen tervetulleeksi.
Sopivan hetken tullen tarjoilijat käyvät vaihtamassa cd-soittimen karaokelaitteeseen. Televisioon välähtää kukkameri. Pöytiin tilataan lisää olutta: venäläistä ja eteläkorealaista. Korealaisten pöydässä alkaa jo iloinen taputus tutun musiikin tahdissa.
Tarjoilijat aloittavat laulun. Korealaiset miehet lähtevät tanssimaan.
Karaoken taustavideoissa pyörii kukkameriä, työläisiä pellolla, sotilaita marssimassa. Korealaiset ymmärtävät sanat, venäläiset vain kauniin melodian.
Nuori venäläismies kertoo, että hänen merimiehenä työskentelevä isänsä käy usein Koreassa.
Käykö hän Etelä-Koreassa vai Pohjois-Koreassa?
”En minä tiedä”, nuori mies vastaa. ”Koreassa kuin Koreassa!”
Juuri samana päivänä Pohjois-Korea on julkisesti irtisanonut hyökkäämättömyyssopimuksen Etelä-Korean kanssa. Maailmalla kommentoidaan sodan uhkaa.
Uutinen ei häiritse juhlintaa.
Karaokekoneesta löytyy loppuhuipennus illalle, jota kansainvälinen seurue viettää Venäjän kolmannessa pääkaupungissa: Moskovan valot.
Tarjoilija laulaa venäjäksi yhden säkeistön. Yksi korealaisista asiakkaista jatkaa koreaksi. Olisikohan se tämä kohta: ”Sanoit hiljaa näkemiin, lyhdyn alla erottiin. Nyt sua näenkö enää milloinkaan?”
Sillan valot syttyvät, Venäjän lippu nousee meren ylle. Moskova vasta valmistautuu juhlaillan rientoihin. SK