Ilman naisia puolta väestöstä ei kuulla
Pohjolan Sanomat
Matti Nikkilä

YK-johtoisiin operaatioihin tarvitaan lisää naisia. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kertoo, että etenkin Afganistanin kaltaisessa maassa mies ei voi mennä noin vain jututtamaan naisia.

– Jos haluat puhua koko väestölle, naisia on oltava mukana.

Asian ymmärtäminen tapahtui Salonius-Pasternakin mukaan melko hitaasti. Hän antaa käytännön esimerkin toisesta YK-operaatiosta.

– Voit kuvitella tilanteen, jossa Balkanilla vähän suurempikokoinen mies menee kysymään naiselta kokemuksesta, kun X määrä miehiä raiskasi hänet. Luulen, että vastaus on erilainen kuin jos nainen kysyy tämän kysymyksen.

Afganistanissa mies ei voisi edes käydä tuollaista keskustelua.

Koko maan tilanteeseen yksi ihminen ei voi vaikuttaa. Yksittäiselle henkilölle tai kylälle esimerkin voima voi silti olla hyvinkin suuri.

– Maassa kuin maassa pystytään osoittamaan se, että toisten naisten esimerkillä on vaikutusta. Naispoliitikot tai -yritysjohtajat voivat inspiroida jotakuta pikkutyttöä. Kolmenkymmenen vuoden päästä tämä pikkutyttö voi olla merkittävä henkilö Afganistanissa.