Irlanti äänestää EU:n tulevaisuudesta

Irlannissa äänestetään Lissabonin sopimuksesta tänään perjantaina. Kelttien jälkeläiset ovat jo kerran paperinivaskan hylänneet, mutta tällä kertaa EU:ssa uskotaan kyllä-äänten voittoon.

Kun Euroopan katseet kääntyvät tänään perjantaina Irlantiin, jossa käydään uurnille äänestämään Lissabonin sopimuksesta. Kyse ei ole mistä tahansa äänestyksestä.

– Oikeastaan voi sanoa, että tämä on merkittävin kansanäänestys pitkiin aikoihin. Mikäli ei-puoli voittaa, se tappaa sopimuksen ja se vie unionilta uudistushalut pitkäksi aikaa, sanoo tutkija Aaretti Siitonen Ulkopoliittisesta instituutista.

Siitonen muistuttaa, ettei tällä hetkellä voimassa oleva Nizzan sopimus enää vastaa laajentuneen unionin tarpeita. Mikäli Irlanti hylkää Lissabonin, jää Nizzan sopimus voimaan.

– Päätöksenteko säilyisi hieman hankalampana ja EU:n demokratiavaje pysyisi nykyisellään, Siitonen kiteyttää.

Hylkäämisellä olisi vaikutusta myös unionin ulkosuhteisiin. Siitosen mukaan Moskovasta, Pekingistä tai Washingtonista ei voi näyttää hyvältä, ellei Eurooppa vieläkään pysty sopimaan yhteisiä pelisääntöjä.

– Uudistamiskierros on ollut sen verran tuskallinen kokemus, että tuskin uutta samanlaista prosessia ainakaan heti aloitettaisiin, hän arvelee.

Muuttuneet olosuhteet

Irlantilaiset hylkäsivät Lissabonin sopimuksen kesäkuussa 2008. Saman vuoden syksyllä iski taantuma, jonka eurooppalaisista uhreista ensimmäisiä oli Irlanti.

– Olosuhteet ovat muuttuneet melkoisesti sen jälkeen, kun sopimuksesta äänestettiin ensimmäisen kerran. Myös kampanjat ovat erilaisia, ja tällä kertaa kyllä-puoli on paremmin organisoitu ja rahoitettu,  Siitonen kertoo.

Irlanti sai myönnytyksiä sopimustekstiin, ja sinne kirjattiin muun muassa komissaarin säilyminen kaikilla jäsenmailla. Alkuperäinen teksti olisi vähentänyt komissaarien määrää. Myös muita myönnytyksiä on tehty.

– Ei-puolen kampanjassa maalattiin todellisuuteen perustumattomia kauhukuvia muun muassa aborttilain kumoamisesta ja EU-armeijasta. Nyt heille on annettu oikeudellisesti sitovat vakuutukset siitä, etteivät  ne toteudu, Siitonen toteaa.

Väärä asetelma

Noin puolet irlantilaisista äänesti ensimmäisellä kerralla. Siitonen toivoo prosentin nousevan tällä kertaa vähintäänkin samalle tasolle.

– Mikäli aktiivisuus jää alle 50 prosentin, saattaa se herättää jälkipuintia siitä, kuinka edustava äänestystulos todellisuudessa on.

Siitonen arvelee, ettei monikaan loppujen lopuksi tiedä, mistä he Lissabonin sopimuksesta äänestäessään äänestävät.

– On helppoa äänestä ei, jos ei varsinaisesti ymmärrä kysymystä. Parempi olisi pistää rinnakkain Lissabon ja Nizza kuin kyllä ja ei, hän huomauttaa.

Irlannin äänestystulos selviää lauantaina. Siitonen uskoo sopimuksen hyväksymiseen, mutta muistuttaa, ettei kyllä-puolen pidä sortua liikaan itsevarmuuteen.

– Tulosta ei ole vielä annettu, ja jos moni jää kotiin, voi ei-puoli voittaa, hän sanoo.