Iso, paha EU:n liittovaltio
Kauppalehti
Päivi Isotalus

Kauppalehti kirjoitti 9.5. Ulkopoliittisen instituutin ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen yhteisestä raportista ”EU:n suunta – Kuinka tiivis liitto?”. Instituutista raporttia olivat kirjoittamassa johtaja Teija Tiilikainen ja ohjelmajohtaja Juha Jokela.
Tutkijat uskovat, että EU-maiden yhteistyö tiivistyy, mutta ei välttämättä liittovaltioksi asti.
Onko meneillään jokin salajuoni, joka tekee EU:sta liittovaltion? Mitä seurauksia siitä on Suomelle? Pitäisikö Suomen erota eurosta?
Näitä kysymyksiä on tällä viikolla pohdittu useissa eri yhteyksissä. ”Euroopan Yhdysvallat” on ollut sadun iso, paha susi, joka väijyy suomalaisten verovaroja ja itsemääräämisoikeutta.
Torstaina eturivin tutkijat kantoivat oman kortensa keskusteluun, kun Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja Ulkopoliittinen instituutti julkistivat mittavan tutkimushankkeensa loppuraportin ”EU:n suunta – Kuinka tiivis liitto?”
Raportin lukemisen jälkeen ei voi kuin ihmetellä, kuka sitä Suomea sinne liittovaltioon oikein vie. Eivät ainakaan Suomen johtavat EU-tutkijat: Juha Jokela ja Teija Tiilikainen Ulkopoliittisesta instituutista eivätkä Markku Kotilainen ja Vesa Vihriälä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta.
Kirjoittajat hahmottelevat EU:lle ja rahaliitto Emulle neljä erilaista kehityssuuntaa. Vaihtoehtoina ovat pankkiunioni, fiskaaliunioni, liittovaltio tai euroalueen osittainen hajoaminen.
Liittovaltio olisi kirjoittajien mukaan Suomelle ongelmallinen. Se merkitsisi nykyistä huomattavasti suurempaa EU-budjettia, suhdannetasaajia ja EU-veroja. Nykytilanteessa niistä hyötyisivät ennen kaikkea Etelä- ja Itä-Euroopan maat.
Suomi joutuisi vaikean valintatilanteen eteen. Jos Suomi jäisi liittovaltion ulkopuolelle, se menettäisi täysin mahdollisuutensa vaikuttaa ydin-Euroopan lainsäädäntöön sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Liittovaltion jäsenenä Suomi taas joutuisi erilleen tärkeistä liittolaisistaan ja kauppakumppaneistaan: Ruotsista, Tanskasta ja Britanniasta. Se vaikuttaisi Pohjoismaiden välisiin suhteisiin ja heikentäisi Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa.
Toista ääripäätä edustaa euroalueen hajoaminen. Yhden heikon maan eron euro vielä kestäisi, mutta laajamittainen hajoaminen saisi aikaan hallitsemattoman kaaoksen.
”Jos joku väittää, että sen (euron hajoamisen) voisi hoitaa jotenkin organisoidusti, niin se kertoo rajallisesta ymmärtämyksestä”, kommentoi valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo käytyä keskustelua.
Piikki oli suunnattu keskiviikkona julkaistun ajatuspaja Liberan euroraportin kirjoittajille, jotka Saarenheimon mukaan ovat ymmärtäneet sekä eurosta eron juridiikan että tekniikan väärin.
Rahaliitto Emun todennäköisin kehityssuunta lienee jossain liittovaltion ja hajoamisen välimaastossa. Pankkiunioni-Emu on jo pitkällä. Se saattaa tutkijoiden mukaan muodostua pitkäaikaiseksi tilaksi, jos euromaat selviytyvät ylivelkaantumisestaan ja pääsevät kasvu-uralle.
Fiskaaliunioni olisi pankkiunionia hankalampi vaihtoehto. Varsinkin solidaarisuutta korostava ”eurokeynesiläinen” suuntaus voisi olla eurobondeineen ja suhdannepuskureineen suomalaisille vaikea pala nieltäväksi. Sen sijaan saksalaisten ajama ”sääntösuuntautunut” Emu voisi olla suomalaisille tutumpi versio, mutta sekin jäykistäisi EU:ta.
Tiivistäen voi sanoa, että EU-maiden yhteistyö tiivistyy pienin askelin. Liittovaltiota on turha pelätä, sillä se on niin kaukana, että matkan varrella voi tapahtua vaikka mitä.